IHANTEET
Kuu heitti valoansa ja tähdet kirkkahat ne veteen kuvastuivat, "kuin siin' ois taivahat". — Niin mietti pieni tyttö, mi lähteen reunalla siin' ihmetellen seisoi, ihaillen taivasta.
"Oi onko taivas tuossa, tuon veden pohjassa, ja onko siellä maata ja puita, kukkia? Oi, kuinka haluaisin ma nähdä näitäkin! Nyt äidille mä kerron: on taivas toinenkin."
Vaan vieno tuulen henki veen pintaan värähtää, ja kuva-taivahasta et mitään silmään jää. Ei ollutkaan se totta: tuo lähde vietteli, ja tosi-taivas yksin tuoll' ylhääll' yleni.
Monesti ihminenkin luo luulo-onnelan, luo siihen ihanteensa, tuon sarjan kirjavan, vaan onnettaren oikku ne pian runtelee, ja kauniit unelmamme niin tyhjään raukenee.