KOSKEN KUOHU
Oi, kosken kuohu vaahteva, sa miten liet niin raivoisa, mi yhä riehut, rauhaton, kun luonto muuten tyyni on?
Ah, jopa tiedänkin mä sen:
sa olet kuva sydämen,
kenenkä sydän rauhaton,
kuin kuuma koski on.
Oi, sydän, miksi saanutkaan
oot lailla kosken pauhaamaan,
mi aaltos aina kuohuun luot
ja tuntees suotta ilmi tuot?
Vaan viimein Luojan käskien tuo koski talttuu kuohuinen, kun taisteluista vapaana on sydän löynnyt lepoa.