KALLIS — KALLIIMPI.
Ma muistan ajan, muistan muinaisen, kun leikin löin mä kera siskojen. Kuink' aika silloin hupaisesti kulki ja äiti lempeä mun syliins' sulki ja huoletonna siinä lepäsin, siks taas kun äidin suukkoon havahdin!
Mut aika yhä eespäin rientävi
ja lapsuusaika kauas kaikkoopi.
Nyt näköala käypi ahtaammaksi
ja kotitupa varsin tukalaksi.
Tuo muutos mulle mailman uuden luo,
mi virvoitusta sieluhuni suo.
Kun päivän heltehessä työtä teet ja käsivartes vaipuu uupuneet, kuink' antaa virkistystä raitis juoma! Sa arvelet, se onpi taivaan tuoma, kun lähtehestä kirkkaast' ammennat ja sillä janoasi sammutat.
Yks lähde on, mi lähteen nimen kantaa ja sairahalle terveyttä antaa: Se Kristus on, tuo lähde elävä, mi jokaiselle tarjoo vetensä, ja jalostuttaa mielen, voiman tuo, sen janoissaan vaan tilkan siitä juo.