RUNOILIJA ALEKSIS KIVI.
Nuo Ilman immet, hengettäret hennot,
ne laulun loivat surusointuisan:
se tenhokkaat toi sulle aatteen lennot,
sen sointu koski syämes pohjahan.
Sa vastakaiun aloit viritellä:
Oi, Ilman immet, teille laulelen!
Jos alkaiskin tää ääni värähdellä,
niin kuulkaa virttä särö-äänisen!
Ja laulun ääni kauemmaksi kaikui,
ja Immet loihti siihen tenhoaan;
vaan laulu suvun syvät synnyt raikui
ja siks sai laulajansa sortumaan.