KAHDESKUUDETTA LUKU.
Valmistukset pitoihimme.
"Kuules Harryseni", sanoi vaimoni sen päivän aamuna, jolloin pitomme olivat pidettävät, "vielä puuttuu meiltä jotakin".
"Mitäpä sitte, armas ruhtinattareni?"
"Näetsen, vaikk'et sinä enkä minäkään pidä lukua viinistä, eikä meillä ole varaa sitä joka päivä asettaa pöydällemme, täytyy meillä kuitenkin juhlallisissa tilaisuuksissa olla viiniäkin tarjottavana, jotta saamme tuoda kauniit pullomme ja pikarimme pöydälle. Etkö siis tahdo olla hyvä ja mennä ostamaan pari pulloa viiniä?"
Oitis muistui mieleeni Bolton ja tuo onnetoin vaikutus, jonka viini Hesterman'in päivällisissä hänessä teki. Minä päätin sentähden, ett'ei pöydällämme saisi löytyä pisaraakaan viiniä, mutta miten voisin selittää syyn siihen, julkaisematta Bolton'in salaisuutta! Koko vastainen seurusteleminen Bolton'in kanssa oli asetettava sen mukaan, mitä tunsin hänen kiusauksistaan ja entisistä kamppailuksistaan. Mutta nyt, niinkuin vastakin, täytyi vaimoni täydellisesti käsittää, miksi tein niinkuin tunsin täytyväni tehdä. Emmehän, Eva ja minä, enää olleet kaksi vaan yksi, ja olihan sentähden velvollisuuteni rajattomasti uskoutua hänelle, sellaisissa tapauksissa, jolloin käytökseni oli ristiriidassa hänen tahtonsa ja toiveittensa kanssa.
"Eva, lempi-lintuseni", sanoin minä sentähden, "muistathan, että kerran juttelin sinulle, että joku salaisuus eroittaa Bolton'in ja Karolinan toisistaan?"
"Muistan", vastasi hän hämmästyneenä, "mutta mitä yhteyttä sillä voisi olla meidän viinimme kanssa?
"Enemmän kuin luuletkaan", vastasin minä, mennen kirjoituspöytäni luo, josta otin Bolton'in kirjeen ja annoin sen Evan käteen. "Lue tämä kirje, ystäväiseni, ja sano sitte miten teemme".
Hän otti kirjeen ja alkoi lukea sitä naisellisella uteliaisuudella; minä menin ulos huoneesta. Hetken kuluttua tuli hän luokseni, laski kätensä olalleni ja lausui:
"Rakas Harry, minä tahdon auttaa sinua, minkä voin. Hänen salaisuutensa on oleva pyhä minullekin ja minä tahdon valmistaa hänelle varman valkaman luonamme, niin että hän pelvotta voipi pitää kotoamme omana kotonansa!"
"Sinä olet enkeli, Eva".
"Täytyy tunnustaani, että minäkin välin pelkään tarjota viiniä joillekuille nuorille miehille, joiden pitäisi pysyä siitä erillä, mutta en ole koskaan ajatellutkaan, ett'en uskaltaisi tarjota sitä niin vakavalle ja kunnon miehelle kuin Bolton on".
"Emme saata koskaan tietää kelle se on vahingollista. Se riippuu ihmisien sairaasta, heikosta hermostosta, joka voi olla syntyperäistä, ja jota on yhtä vaikea selvittää, kuin taipumus hulluuteen tahi kaatuvaiseen tautiin".
"Enpä olisi koskaan voinut suoda itselleni vikaani anteeksi, jos olisin asettanut viiniä pöydällemme".
"Seuraus siitä olisikin ollut, ett'ei Bolton olisi koskaan enää syönyt päivällistä luonamme", sanoin minä, "sillä hän on päättänyt välttää kaikkia seuroja, joissa tämä kiusaus on hänelle tarjona".
"Me emme tarvitse viiniä, emmekä hankikkaan sitä. Mary keittää vallan oivallista kahvia ja se on paljon parempaa, kuin viini. Se asia siis on päätetty ja olenpa oikein iloinen, Harry, ettäs ilmaisit miten asian laita oikein on. Minä ihmettelen Bolton'ia suuresti. Tuossa hänen kamppailuksessaan on jotakin surullista ja samalla jaloa".
"Moni mies, joka lankeaa tuon kiusauksen uhriksi, saapi kuitenkin kokea enemmän itsensä-kieltämistä, kuin kukaan aavistaakaan".
"Mutta minä en tiedä itseni-kieltämisestä mitään ja teen yleensä juuri mitä sydämeni käskee minut tekemään", lausui Eva.
"Sydämesi käskee sinua aina tekemään sitä, joka on oikeaa, hyvää ja jaloa", sanoin minä.
"Luulenpa kuitenkin", lisäsi Eva vakavasti, "että minun itseni-kieltämys on siinä, ett'en tee mitä ihmiset tahtovat minua tekemään, sillä mielelläni tahtoisin olla kunkin ihmisen mielen mukaan, ja olipa melkein kuin tarve aina miellyttää äitiäni ja Maria-tätiä…"
"Ja olit sentähden vähällä mennä naimisiin miehen kanssa, jota et lempinyt, ainoastaan tehdäksesi ihmisten mielen mukaan".
"Niin, ell'et sinä olisi pelastanut minua", vastasi hän nauraen. "Mutta, Harry, minä tahdon kuitenkin saada jotakin omituisempaa päivällispitoihimme, minä tahdon tehdä jonkun pienen kujeen, ymmärräthän. Kun emme saa viiniä, niin osta kauniimpia viini-rypäleitä ja hedelmiä, kuin löydät — minä valmistan pienen hedelmävadin keskelle pöytää".
"Rakas ystäväni, minä tuon sinulle niin paljon rypäleitä ja hedelmiä, kuin vaan voit toivoa".
"Pieni naapurini, Ruth, lähetti minulle tämän astian omena-hyytelöä. Näetsen, eilen puhuin hänen kanssansa omena-hyytelön keittämisestä, jossa minä olen aivan vasta-alkavainen, mutta hän on oikea taiteilija. Katsos vaan tätä, kuinka aurinko kuultaa sen läpi! Ja, arvaas, tuo hyväsydäminen vaimo lähetti minulle puolen tusinaa tällaisia omena-hyytelöllä täytetyitä astioita!"
"Hän on täydellinen pyhimys!" huudahdin minä.
"Ja minä saan kaikki kukat hänen kukka-tarhastaan. Hän sanoo, että halla ne hävittää parin päivän kuluttua, ell'en minä poimi pois niitä. Ensi suvena täytyy meidän, Harry, ottaa oppia häneltä pienen kukka-tarhamme hoitamisessa. Enpä ole nähnyt kenenkään voivan niin vähällä maa-tilkalla kasvattaa niin paljon kukkia".
"Hän varmaankin mielellään opettaa meitä", sanoin minä.
"Kas niin, ystäväni, muista nyt, että tulet kotiin kello viisi. Tahtoisin mielelläni, että heittäisit silmäyksen ruokapöydälle, ennenkuin ystävämme tulevat, nähdäksesi olenko saanut sen niin somaksi ja miellyttäväksi, kuin se voi olla".
"Saavatko vieraamme kulkea juhla-kulussa läpi kaikkien huoneiden, nähdäkseen sinisen huoneen, punaisen huoneen, vieras-huoneen ja kaikki muut?"
"Niin, tahdon, että he näkevät kuinka somat ja miellyttävät huoneemme ovat. Mutta mene nyt, Harry, ja tule aikaisin kotiin!"