KAHDESKYMMENES LUKU.
Minä pääsen ystäväksi perheessä.
Tähän aikaan elämästäni luulin olevani täydellinen filosofi, joka jo on päässyt nuoruuden hulluuksista ja viettelyksistä; — luulin kyllin voivani hallita itseäni, tunteitani ja himojani.
Se aika, jonka suuressa viisaudessani olin päättänyt olevan sopivimman ruveta naimis-tuumiin, ei ollut vielä tullut. Kumminkin päätin, niin paljon kuin mahdollista, nauttia tuota suloista ja miellyttävää suhdetta, jota ystävyydeksi kutsutaan, sillä mikä on nuorelle miehelle, noin parin ja kahdenkymmenen ikäiselle, joka ei vielä voi ajatella avio-liittoa, mieluisampaa ja ihanampaa, kuin olla uskottuna ystävänä vilkkaiden, miellyttävien, nuorien naisien piirissä, jotka elävät palatsissa, ympäröittyinä elämän kaikelta mukavuudelta, hienoudelta ja ylöllisyydeltä!
Kuu kohtelias äiti käskee nuoren miehen "olemaan kuin kotonansa", ja vakuuttaa, että häntä kohdellaan kuni perheen jäsentä ainakin, niin tuo äiti luonnollisesti otaksuu, että tämä mies ansaitsee sellaisen luottamuksen. Luonnollisesti hän ei saa asettautua minkään hyväksyttävän avio-tarjouksen tielle, mutta sill'aikaa kuin tätä odotetaan, voipi hän miellyttää tyttäriä niin paljon kuin hän voi. Hän saapi kaunottarille antaa hyviä neuvoja kirjojen valitsemisessa, hän saapi, jos niin tarvitaan, olla seuran huvina ja hauskuttaa jonkun ikävän iltahetken ääneen lukemalla; sanalla sanoen: hän saapi olla "juuri kuin veli".
Tällainen asema on nuorelle miehelle yhtä viettelevä kuin kynttilän liekki kärpäsille. Vaikkapa tuhannet näistä huolettomista hyönteisistä polttavatkin siipensä joka ilta, rientää kumminkin tuhat ensimmäinen samaa kohtaloa kohti keveällä sydämellä ja yhtä onnellisena, kuin minä olin rouva van Arsdel'in hyvä-sydämellisimmällä, äidillisellä äänellä lausuessa:
"Minä kyllä ymmärrän kuinka yksin nuoren miehen täytyy olla, tullessansa outoon kaupunkiin. Te olette tottuneet koti-elämään, äitiinne ja siskoihinne; olonne täällä tuntunee siis varsin yksinäiseltä, autiolta. Minä pyydän teitä sentähden pitämään kotoamme aivan kuin omana kotonanne. Tulkaa koska vaan haluatte; huoneemme ovat aina avoinna ja aina meistä joku on kotona. Mutta jos sattuisimme olemaan kaikki yhtaikaa poissa, niin onhan teillä maalaukset ja kirjasto ajanvietoksi odottaessanne".
Miten olisi ollut mahdollista nuoren miehen kääntyä pois kaikista näistä viettelyistä?
Rouva van Arsdel ja hänen molemmat sisarensa olivat nuoruudessansa olleet kaunottaria ja neiti Askott'in kauneudesta puhuttiin pienen syntymäkaupunkinsa ulkopuolellakin. Heidän isänsä oli alhaisempaa sukua ja tyttärien kauneus oli perheen ainoa rikkaus.
Vanhin sisarista, Maria, naitiin erääsen Newyorkin n.k. parhaimpaan perheesen. Tätä liittoa pidettiin aikanansa mitä loistavimpana. Tom Wouverman oli rikas ja tuhlaavainen; senpätähden olivatkin, moniaan vuoden kuluttua, rikkaudet ja terveys lopussa ja nyt hän jätti vaimonsa niskoille ankaran huolen vähillä varoilla pitää hienoa taloutta.
Toinen siskoista, Ellen, meni naimisiin herra van Arsdel'in kanssa, hänen vielä ollessa varsin vähissä varoissa. Kauppa-neronsa kautta kohosi hän kuitenkin vähitellen Newyorkin korkeimpiin piireihin.
Niinkuin useimmissa Amerikalaisissa perheissä, oli van Arsdel'inkin perheessä koti-valtikka vaimon kädessä. Herra van Arsdel, hiljainen, ujo mies, jonka koko sielu ja mieli oli asioihin kiinnitettynä, jätti vaimonsa huostaan talouden hoidon ja lasten kasvatuksen.
Mutta rouva van Arsdel puolestansa oli taas vanhemman sisarensa silmäin alla. Monet ihmiset ovat jo synnynnältänsä varustettuina taidolla hallita muita, jota vastoin toiset eivät voi tulla toimeen, ell'ei joku toinen aina johda heitä.
Ensin mainitut anastavatkin pian oikeuden jyrkimmällä tavalla päättää sekä omia että muiden asioita. Siellä, jossa tuollainen henkilö löytyy siellä varmaankin tapaamme sellaisia jotka pitävät itsensä varsin onnellisina, kun tulevat johdetuiksi, jotka mielellänsä tottelevat ja seuraavat johtajan tahtoa. Tuollainen perheen-hallitsija oli rouva Maria Wouverman, van Arsdel'in perheessä, jossa häntä tavallisesti kutsuttiin Maria-tädiksi, johon nimeen oli liitetty sellainen voima ja mahtavuus, että kukin mielellänsä vetosi siihen kaikissa yleisissä, perheesen kuuluvissa asioissa.
Mutta omituista on, että nämät henkilöt, jotka anastavat koti-poliisin aseman, usein eivät ole erittäin voimakkaita eipä älykkäitäkään. Ei se aina ole paras ja älykkäin henkilö, joka vaikuttaa muiden päätelmiin ja käytökseen, vaan se on se, joka paraiten saattaa kieltänsä käyttää. Jos katselemme ympärillemme maailmassa, niin huomaamme sen lystillisen seikan, että ihmisiä usein arvostellaan sen mukaan, miten he itse itseänsä arvostelevat. Henkilöt, joilla aina on päätös valmiina ja jotka eivät itse laisinkaan epäile tämän päätöksen erinomaisuutta, ovat juuri tämän ominaisuutensa kautta luodut hallitsijoiksi. Perustautukoonpa heidän varmuutensa sitte heidän omiin himmeyden läpitunkemiin aate-voimiinsa, tahi ei, aina se kuitenkin vaikuttaa sangen paljon. Monet ihmiset, syvemmällä käsitysvoimalla ja laajemmalla tajulla, horjahtelevat usein sävyisyydestä, he punnitsevat syyt ja etsivät niihin selvitystä; senpätähden he eivät vaikutakaan niin suuresti muihin, kuin nämät jokapäiväiset, tunnottomat luonteet, jotka johdattavat muita ainoastaan sen kautta, että he oitis huomaavat mitä juuri sillä hetkellä on tarpeen, voimatta nähdä eteenpäin edes seuraavaan silmän-räpäykseen.
Rouva Wouverman oli jo kehdosta saakka järkähtämättä luottanut itsehensä. Hänen käskyjänsä aina toteltiin, ja kun nuorempi sisar, rouva van Arsdel, aina oli samasta mielipiteestä kuin hän, oli tuo kotoinen kaksio varsin sopusointuisa. Rouva Wouverman ei tosin onnistunut miehensä hallitsemisessa; mutta onnellisesti saatuansa miehensä hautaan, kokosi hän rikkauksiensa jätteet, omistaaksensa lopun elämäänsä "Ellille ja hänen tyttärillensä." Itse järjesti hän kotonsa suurimmalla säästäväisyydellä niin, että kaikki oli hienoa ja siistin näköistä mitä vähimmillä kustannuksilla, ja kuitenkin oli hänellä aina joku hetki Elli-sisarelle ja hänen tyttärillensä käytettävänä.
Hänen käytöksensä oli miellyttävä ja sisarensa lapset olivat todellakin hänelle rakkaat; nämä taas tottuivat aikaisimmasta lapsuudesta saakka, nähdessänsä äitinsäkin neuvottelevan Maria-tädin kanssa, pitämään Maria-tätiä tuomarina, jonka päätökseen oli tyytyminen. Hän oli naimisensa kautta joutunut vanhaan, rikkaasen perheesen; senpätähden luultiin hänellä olevan melkeen saavuttamatoin kokemus elämästä, ja hänen arveltiin jo aikaisin päässeen salaisen neuvokunnan jäseneksi tuohon ihanaan, kaikkivaltiaasen senaatiin: "niin nyt käytetään", ja "niin ei enään käytetä", tuohon mainioon senaatiin, joka säätää lait muoti-maailmalle. "Tuollaisia päähineitä ei enään käytetä". — "No, rakas ystävä, nyt käytetään sormikkaita eri-värisillä neuloksilla". "Ei millään muotoa enään pussi-hihoja, niitä ei käytetä enään". Kaikki nämät jyrkät päätelmät teki hän tyvenellä juhlallisuudella, joka ei voinut olla suuresti vaikuttamatta kuuntelevaan nuorisoon. Maria-tädin johdolla oli talo Fifth Avenue'lla ostettu, varustettu ja kaunistettu ja rouva van Arsdel pyrki hänen vaikutuksensa alla ylhäisien perheiden johto-tähdeksi. Ei kenenkään talo saanut olla niin loistava, niin miellyttävä, eikä kenenkään tyttäret niin hyväiltyjä, kuin hänen. Luonto oli jalomielisesti huojentanut hänen pyrinnöttänsä, sillä kaikki hänen tyttärensä olivat rikkaasti varustetut sekä ulkomuodon, että sielun-lahjain puolesta.
Aivan mahdotointa on kertoa Maria-tädin ja rouva van Arsdel'in kauhistusta, kun he, heti Idan tultua seura-elämään, huomasivat, että heillä nyt oli tekemistä nykyaikaisen nuoren, itsepäisen, muista rippumattoman tytön kanssa; kun huomasivat, että edessänsä oli henkilö, joka ei laisinkaan välittänyt ulkomuodosta, joka aina seurasi ainoastaan omaa mieltänsä, hyväksyen tahi hyljäten, kysymättä neuvoa entisiltä tavoilta, ja kun Ida vakuutti, että hän järkähtämättä oli päättänyt antautua lukemiselle, silloin ei Maria-tädin harmi ja ylenkatse tuntenut mitään rajaa. Hän tosin koetti saada tämän, hänen mielestänsä hurjan, päätöksen peruutetuksi, mutta kun ei mikään auttanut, tähtäsi hän toiveensa ja tarkastuksensa Evaan, jonka kummi hän oli, ja jolle hän päätti, maksoipa mitä maksoi, hankkia loistavan avio-liiton.
Minä jouduin heidän perheensä keskuuteen varsin tärkeällä ajalla.
Muoti-maailman valtikan pitämisessä oli rouva van Arsdel'illa kilpailija, jonka menestys oli erittäin harmittava.
Kaiken sen huvin, jonka rikkaus ja triumfit hankkivat rouva van Arsdel'ille, katkeruutti muuan nainen, joka aina asettautui askelta ylemmäksi. Tämä seikka oli sitä katkerampi, raskaampi kärsiä, kun nuot molemmat naiset olivat alkaneet elämänsä yhdessä ja sitäpaitsi olivat etäiset sukulaiset.
Nuorempana oli rouva van Arsdel kuullut toisinaan puhuttavan eräästä etäisestä sukulaisesta, nimellä Polly Sanders, jota kehuttiin erittäin kauniiksi. Polly oli varsin terävä-järkinen ja sukkela, eikä laskenut koskaan käsistänsä tilaisuutta pyrkiä eteenpäin maailmassa. Hänen kauneutensa oli toki vähempi kuin neiti Askott'in ja hänen varallisuutensa paljoakin vähempi, mutta hän oli päättänyt, kynsin hampain, pyrkiä eteenpäin maailmassa, — tapa, joka väliin onnistuu erittäin hyvin. Ensin työskenteli hän eräässä tehtaassa, hankkien siten itsellensä niin paljon varoja, että hän voi käydä koulussa, jossa hän edistyi erinomaisesti ja kohosi ylöspäin ilmapallon tavoin. Sitten meni hän naimisiin miehen kanssa, jolla oli samanlainen nero tunkeutua eteenpäin maailmassa; hän lähti Parisiin ja palasi sieltä naisena, joka matkojensa kautta muka oli saanut täydellisen kokemuksen maailmasta. Elmore'n perhe kohosi sitten etevimmiksi Newyorkin hienoissa seuroissa ja Maria-tädin suureksi harmiksi alkoi rouva Polly Elmore pitää itseänsä erhettymätöintä rouva Wouverman'ia etevämpänä ja rohkeni ruveta kilpailemaan rouva van Arsdel'in kanssa.
Mikä nainen kristillisillä perus-aatteilla voisi tätä kärsiä? Ei mikään saattanut Maria-tätiä niin suuresti huomaamaan tämän maailman syntisyyttä, kuin Polly Elmore'n pöyhkeä käytös; ja kun vihdon tämän vanhin tytär joutui kihloihin nuoren Rivingston'in, Rivingston Manor'in herran, kanssa, silloin oli mitta täynnä.
"Elli", sanoi Maria-täti, "Evan ja Wat Sydney'n kihlaus on välttämättömästi julistettava. Minua harmittaa nähdä näiden Elmore'n inhoittavasti ylpeilevän tyttärensä kihlauksesta … ja eivätkö he ai'o pitää häitä, joiden vertaisia ei vielä ole Newyorkissa nähty! Eipä siksi että kadehtisin heiltä Sam Rivingston'ia, ei, ei laisinkaan, sillä kauheita kertomuksiahan hänestä on liikkeellä. Sanotaan että hän on täydellinen juoppo-ratti, ja että poliisin useana yönä on täytynyt saattaa hänet kotihinsa. Miten Polly, huolimatta kaikesta turhamaisuudestansa, voipi noin uhrata tyttärensä, sitä minä en voi ymmärtää. Sydney, sitä vastoin, kuuluu elävän varsin siivosti; siispä, Elli, meidän täytyy saada tämä kihlaus julkisuuteen!"
"Mutta, rakas Mari, Eva on niin varsin kummallinen tyttö! Hän ei tahdo laisinkaan myöntää, että he olisivat kihloissa".
"Hänen täytyy se myöntää, Elli; hänen täytyy. Ida varmaankin istuttaa hänen päähänsä noita omia hurjia mietteitänsä ja saas nähdä, niin hän lopuksi saapikin Evan samanlaiseksi, kuin hän itsekin on. Mutta tässä olen miettinyt toistakin asiaa! Onhan meillä tämä nuori mies — — — tämä Henderson; miksi emme käytä häntä hyväksemme tässä asiassa? Ida, olen minä kuullut, pitää paljon hänestä, ja se meille juuri onkin tarpeen. Jospa vaan voisimme saada Idan ajatukset sujumaan tuota suuntaa, niin hän varmaankin jättäisi Evan rauhaan ja lakkaisi hänen päähänsä ajamasta noita hulluuksiansa. Henderson on oikea 'gentleman' ja olisi varsin sopiva Idalle. Hän on kirjailija, samoin kuin Idakin. Hän on noiden uusien nykyajan mietteiden haaveksiva puolustaja, ja niinhän on Idakin. Niin, minä tahdon kaikin voimin kiihoittaa Idaa siihen. Sepä oli oiva aate!"
Ja Maria-täti nyökkäsi ylpeästi ja tyytyväisesti viisasta päätänsä.