XIII.
Vasta iltapimeällä tulimme kotia; koko päivän kuljeksimme puistossa puhellen, syötyämme päivälliseksi leivän, jonka ostimme.
Isäni oli tullut jo kotia, ja äiti pystyi pysymään seisaallaan. Ei kumpikaan heistä välittänyt siitä, että olimme olleet niin kauan poissa. Vasta illallisen syötyämme isä sanoi, että hänellä oli meille kummallekin puhuttavaa, ja käski meidät takkatulen ääreen, jonka vuoksi isoisäni taas kähisi puolustaessaan sijaansa tulen ääressä.
"Miten te ansaitsitte elatuksenne Ranskassa?" kysyi isäni.
Minä kerroin.
"Teillä ei siis koskaan ollut pelkoa, että kuolette nälkään?"
"Ei koskaan! Me emme ainoastaan elättäneet henkeämme, vaan ansaitsimme rahaa niin paljon, että ostimme lehmänkin", selitti Mattia vakuuttavasti. Ja hän vuorostaan kertoi lehmän-ostostamme.
"Te siis olette hyvin taitavia?" sanoi isäni. "No entä Capi? Mitä se osaa? Ette suinkaan ainoastaan huviksenne kuljettele koiraa mukananne, täytyy kai senkin ansaita jotakin, ainakin oma ruokansa?"
Minä olin hyvin ylpeä Capin taidosta ja panin sen näyttämään temppujaan, ja sen menestys oli suuri.
"Mutta tuollainen koirahan on kerrassaan koko omaisuus", sanoi isä.
Minä vastasin tähän kiittelemiseen ylistämällä Capia vakuuttaen, että se vähässä ajassa oppii kaikki, mitä vain sille opetti, sellaistakin, mitä koirat tavallisesti eivät osaa tehdä.
Isäni tulkitsi puheeni englanninkielellä, ja minusta tuntui, että hän siihen lisäsi jotakin, jota minä en ymmärtänyt, mutta jolle kaikki muut nauroivat, äiti ja lapset, ja isoisäkin vilkutti silmiään sanoen monet kerrat fin dog, joka merkitsee: hyvä koira.
"No näin ollen minulla on teille ehdotus tehtävänä. Mutta sitä ennen on saatava tietää, jääkö Mattia Englantiin ja asumaan meille."
"Minä haluan jäädä Remin luo", vastasi Mattia, joka oli paljon älykkäämpi kuin itse uskoikaan, "ja menen kaikkialle minne Remikin menee."
Isäni, joka ei voinut arvata, mitä tässä vastauksessa oikeastaan piili, oli siitä varsin tyytyväinen.
"No, niin ollen minä palaan ehdotukseeni. 'Me emme ole rikkaita ja meidän kaikkien pitää tehdä työtä henkemme elatukseksi. Kesät kierrämme Englannissa kaupittelemassa tavaroitani. Mutta talvisin meillä ei ole paljonkaan tehtävää, niin että Lontoossa ollessamme Remi ja Mattia voivat käydä soittelemassa kaduilla, ja minä uskon, että ansaitsette paljon, varsinkin joulun aikana. Mutta kun ei saa voimia tuhlata, niin Capi menee Alienin ja Nedin kanssa näyttelemään."
"Capi ei mielellään ole muiden kuin minun kanssani", sanoin kiireesti, sillä minusta ei ollut mieluista, että Capi eroaisi meistä.
"Kyllä se tottuu pian Alleniin ja Nediin, ole huoleti, ja sillä tavoin ansaitsemme paljon enemmän."
"Mutta minä vakuutan, että siitä ei tule mitään, ja sitäpaitsi Mattia ja minä ilman Capia saamme varsin vähän."
"On jo kylliksi puhuttu", sanoi isä. "Kun minä jotakin sanon, niin on sillä tavoin tehtäväkin ja heti, se on meillä sääntönä, ja minä otaksun, että sinä siihen totut niinkuin kaikki muutkin."
Eihän siihen ollut vastaamista, enkä virkkanutkaan mitään, mutta mielessäni tuumailin, että huonosti toteusi unelmani: Capikin erotetaan minusta. Me menimme vaunuihimme maata, mutta sinä iltana ei suljettukaan ovea. Kun minä jo olin makaamassa, niin Mattia, joka riisuutui hitaammin kuin minä, kumartui korvaani kuiskaamaan:
"Sinä näet, että tuo mies, jota sanot isäksesi, ei tarvitse ainoastaan lapsia, vaan koirankin toimiinsa. Eikö se jo avaa silmiäsi? Huomenna me kirjoitamme Barberinin emännälle."
Mutta huomenna piti opettaa Capia. Minä otin sen syliini, ja suudellen sitä hellästi kuonolle selitin sille mitä siltä odotin. Koira parka katseli minua ja kuunteli puhettani. Kun minä annoin kahlevitjan Alienin käteen ja aloin selitykseni, niin Capi oli niin viisas ja niin tottelevainen, että seurasi näitä veljeksiä tosin surullisen näköisenä, mutta nöyrästi.
Mattian ja minut isä itse saattoi muutamaan kortteliin, jossa hän toivoi meidän saavan hyvät tulot, ja meidän piti kulkea koko Lontoon läpi, ennenkuin saavuimme sellaiselle paikalle, missä oli komeita taloja porttikäytävineen ja suuria katuja puistoineen. Näillä kaduilla, joissa oli leveät jalkakäytävät, ei enää näkynyt rääsyisiä ihmisiä, vaan ylhäisiä naisia ja komeita ajoneuvoja, jotka kimaltelivat kuin kuvastin, uljaita hevosia, joita ohjasivat suuret lihavat kuskit.
Vasta myöhään illalla saavuimme Punaisen Jalopeuran taloon, ja tapasin Capin hyvin likaisena, mutta iloisena. Minä olin niin hyvilläni sen tapaamisesta, että pyyhittyäni sen oljilla käärin sen lammasnahkatakkiini ja vein vuoteeseni maata. Kumpikohan meistä oli enemmän hyvillään, Capiko vai minä? Vaikea sanoa.
Niin kului useampia päiviä, me lähdimme kaupungille aamuisin emmekä palanneet ennenkuin illalla soiteltuamme milloin missäkin kaupunginosassa, ja Capi kulki Alienin ja Nedin kanssa. Mutta eräänä iltana isä sanoi, että huomenna voin ottaa Capin mukaani, kun Allen ja Ned jäivät siksi päivää kotia.
Tästä olimme varsin mielissämme ja päätimme, Mattia ja minä, että nyt koetamme koota rahaa lujasti, jotta vastakin annetaan Capi meille. Nyt oli kysymyksessä valloittaa Capi takaisin, ja kumpikin panemme parastamme. Me sen vuoksi puhdistimme Capin hyvin aamulla ja aamiaisen syötyämme lähdimme sellaiseen kaupunginosaan, jossa kokemuksestamme tiesimme olevan sellaista "kunnioitettavaa yleisöä", joka pani helposti käden taskuunsa. Ja sitä varten meidän piti kulkea läpi Lontoon idästä länteen.
Pahaksi onneksemme oli sumua ollut kaksi päivää eikä ilma näyttänyt selkiävän nytkään. Taivas, tai se mikä Lontoossa on taivaana, oli punankellertävää utupilveä, ja kaduilla kulki harmajaa savua, joka esti näkemästä edes muutaman askeleen päähän. Ihmiset eivät liikkuneet ulkona, ja akkunoista, joista meitä kuunneltiin, ei nähty ollenkaan Capia. Tämä oli ikävä seikka ja vaikutti pahasti esiintymiseemme. Mattia pahoitteli sumua, arvaamatta mikä hyöty meille siitä oli muutamia minuutteja myöhemmin.
Astuessamme kiireesti pidellen Capia lähellämme puhelemalla sille jonkun sanan aina vähänväliä, mikä oli varmempi kuin lujimmatkin vitjat, saavuimme Holbornille, jolla ihmisten kulku on suurin kaikista Lontoon kaduista. Mutta yhtäkkiä huomasin, että Capi ei ollutkaan jäljessämme. Mihin se oli joutunut? Tämähän oli aivan tavatonta. Pysähdyin sitä odottamaan ja viheltelin hiljalleen, sillä emme nähneet pitkälle. Minua jo alkoi pelottaa, että se on meiltä varastettu, mutta samassa se tuli täyttä laukkaa, suussa pumpulisukkapari, ja heilutti iloisena häntäänsä. Hypäten minua vasten seisomaan tarjosi se minulle sukat. Se näytti hyvin ylpeältä niinkuin aina, kun oli hyvin onnistunut jossakin vaikeassa tehtävässään ja tahtoi, että sitä siitä kiitettäisiin.
Minä seisoin kuin kivettyneenä, mutta Mattia otti sukat toiseen käteensä, toisella tarttui minuun ja veti minua kiireesti jäljessään.
"Kävellään kiireesti, mutta ei juosta", sanoi hän. Ja vasta hyvän ajan kuluttua hän selitti minulle syyn. "Minä jäin niinkuin sinäkin miettimään, mistä nuo sukat olivat, kun kuulin jonkun miehen sanovan: missä se varas on? Varas oli Capi, ymmärrätkö? Jos ei olisi ollut sumua, niin meidät olisi vangittu varkaina."
Minä nyt ymmärsin asian varsin hyvin ja seisoin hetken aikaa melkein tukehtumaisillani. He olivat opettaneet Capin varkaaksi!
"Palataan kotia", sanoin Mattialle ja panin Capin köyteen.
Kiireesti kuljimme kotia sanaa vaihtamatta. Isä, äiti ja lapset olivat kaikki pöydän ympärillä käärimässä kankaita. Minä viskasin sukat pöydälle, ja Allen ne huomattuaan rupesi nauramaan.
"Siinä on sukkapari, jonka Capi on varastanut, sillä Capi on opetettu varkaaksi", sanoin. "Minä luulin teidän pitäneen Capin näyttelemistä varten. Minä uskon, että tämä on leikkiä."
Vapisin puhuessani, mutta en koskaan ollut näin päättävästi puhunut.
"Mutta jos se ei olisi leikkiä, niin mitä tekisit?" kysyi isä.
"Panisin Capille nuoran kaulaan ja hukuttaisin sen. Minä en suvaitse, että Capista tulee varas, eikä minustakaan. Ennemmin hukuttaisin itsenikin."
Isäni katsoi minua silmästä silmään ja teki liikkeen, aivan kuin olisi aikonut lyödä minut kuoliaaksi. Hänen silmänsä hehkuivat, mutta minä en väistänyt. Viimein hänen jännittyneet kasvonsa lauhtuivat.
"Sinä olet oikeassa uskoessasi, että se oli leikkiä", sanoi hän. "Senpävuoksi Capi ei enää pääse kuin sinun kanssasi kaupungille, ettei mitään tuollaista tapahtuisi."