PAAN.
Paan soittaa urkuja hongiston,
se on vuoren ja ruskean rimmen Paan.
Sen parta on kaikki naava tuo,
ja sen sormet tuuli vaan.
Paan soittaa urkuja jossakin.
Niin usvatyttiä rakasti Paan,
mutta päivä sen aina sylistä vei,
sitä kiduttaa rimpihaudassaan.
Minä kuuntelen tarinaa havuilla.
Olen sinun ystäväsi, Paan.
Me nukumme suureen murheeseen:
oomme tuulta ja sammalta vaan.