XIII.
Jukke Kopolassa kosimistuumissa.
Siiri oli isätön ja äiditön tyttö. Häneltä oli ensin kuollut äiti, joten hän isänsä uudelleen naitua, sai äitipuolen. Mutta sitten kuoli isä, joten hän, äitipuolensa mentyä uusiin naimisiin, sai isäpuolen. Äitipuolensa oli hurskas ihminen ja piti velvollisuutenaan kasvattaa äiditöntä ja isätöntä Siiriä kuin omaa lastaan. Eikä Siirille äidin vaihtumisesta ollutkaan mitään muuta vahinkoa kuin se, että täytyi kaksiviikkoisena jättää äidin rinta ja nälän hätyyttäessä tyytyä tuppoon. Ja vaikka äitipuolensa kaksiviikkoisesta lähtien häntä hoiti ja kasvatti, niin ei penniäkään koskaan tahtonut palkkaa, joten Siirin perintörahat saivat huoltajan takana kasvaa ja säilyä hänen omaksi hyväkseen. Mutta sen hän lapsen kuuliaisuuden osotteeksi kasvattiäitiään kohtaan Siiriltä vaati, että Siiri ei saisi mennä naimisiin sellaiseen paikkaan, johon hän ei tahtoisi suostua. Ja ennen kaikkea hän tahtoi Siirin tulevan Jumalaa pelkäävään ja hurskaasen perheesen. Siinä tapauksessa olivatkin jo monet kosijat saaneet palata nolona kotiinsa ja tyytyä Jokelan rukkasiin.
Kopolan ukko se oli Siirin huoltaja ja hänkin oli Siirin rahoista pitänyt hyvän huolen, että ne olivat kasvaneet korkoja. Olivat ne jo kappaleessa viidennellä tuhannella, vaikka alussa ei ollut kuin vähän yli kolmen. Ja hänkin toivoi puolestaan, että Siiri tulisi kelpo naimiseen, ettei nuo hänen huolella hoitamansa orpolapsen rahat joutuisi vettä juomaan. Tätä paitsi Siiri oli niin kelpo tyttö, että muutenkin hän toivoi sille parasta mitä voi.
Tämän kaiken tiesi Jukke. Niin nyt ennen kaikkea oli saatava ukko Koponen puolelleen ja jos se onnistuu, niin sen avulla taivuttaa Siirin kasvateäiti ja siten päästä likenemään Siiriä.
Tämän aikeen perille ajamiseen ryhtyminen ei ollut koskaan sen parempi kuin nyt ja yhdenkin päivän viivyttäminen saattoi tuottaa sen, että toinen kerkesi päästä eteen.
Rommakkoon oli Vaaralan ukko-vainaalla tuhannen markan velka ja rommakkolainen oli ukon kuoltua kutsunut Jukkea ja Topiasta puheilleeen edes uudistamaan velkakirjan, kun entinen velkakirja oli vainaan antama. Jukke ja Topias Antin kanssa yhdeksi taloksi ruvetessa olivat tuumanneet, että ne Antin antamat tuhannen markkaa viedään sinne Rommakkoon. Antista se tuuma oli aivan mieleen. Nyt Jukke ei viivyttänyt asiaa, vaan tänä iltana puhdisti ruunikon ajokalut ja laittoi reen valmiiksi, että huomeisaamuna ylös noustuaan lähtisi sinne. Ja Rommakkoon kulki tie Kopolan kautta. Siten oli yksi tie, kaksi asiaa. Mutta ensin oli mentävä Kopolaan saamaan tietoja, miten on meinattava.
Kopolan ukko oli Juken isävainaan hyvä ystävä ja lupasi toimia asian hyväksi Jokelassa niin paljon kuin taisi. Aikoi toimittaa, että Siiri kasvateäitinsä kanssa tulee Suvannon markkinoihin jo markkinain aattopäivänä, jossa sitten annetaan kihlat ja pidetään pienet kekkerit. Ja sentähden varotteli Jukkea, ettei saisi hävitellä rahojaan vähäksi.
»Semmoisissa asioissa ei saa olla naukumaijan poika eikä viiden pennin mies. Parempi on antaa rommakkolaisen odottaa siksi kuin tämä asia on läpi menty. Raha on jäämähän parempi, kuin on kesken loppumahan, on sananlaskukin. Eikähän rahat ruokaa tahdo, eikä paljoa paina. Kyllähän ne helposti miehen mukana kulkevat», vakuutteli ukko.
Jukke nyökäytti päätään ja mukautteli:
»Juu, juu, kyllä minä käsitän asian. Juu, kyllä käsitän ja ymmärrän. Minä teen aivan, kuten te tahdotte. Mulla ei muutama satamarkkanen kalketa, ei sinne eikä tänne, sen saatte sanoa Siirillekin.»
Kaivoi povestaan paperikäärön, jossa oli suoraltaan kymmenen uutta satamarkkasta, joita ei ollut vielä koskaan laskulle taitettu, ja lisäsi:
»Katsokaas tätä kääröä, tätä ei ole joka pojan taskussa. Ja tämmösiä rahoja, ne ovatkin lekeitä ne.»
Ukko Koponen naskutti suutaan mieltymyksen osotteeksi ja hyvän tuulen näköisenä mukautteli:
»Kyllä on, kyllä on siinä kauniita rahoja ja paljo. Kyllä ovat kauniita.»
»Ja entäs tuo hevonen, siinä on kalu että sen rekeen viitsii istua», lisäsi Jukke.
»Kyllä on, kyllä on teillä, hyvästi on teillä. Kyllä sen näkee, että hyvästi on teillä», mukautteli ukko ja naskutteli suutaan vakuudeksi.
Jukke vielä muistutti ukkoa olemaan miehenä, Jokelassa käydessään, lupasi Suvannon markkinoilla laittaa ukolle punaisen pöydän, ja lähti ajamaan Rommakkoon.
Jukke kertoili kahden kesken rommakkolaiselle asiain menosta, sanoi kyllä olevan vähäsen rahaa mukanaan. Vaan Kopolan ukko käski antaa nyt olla rahojen itsellä. Ja itsekin sen toki ymmärtää, että niinhän se on tehtävä semmoisten asiain aikana. Pyysi rommakkolaista odottamaan vielä vähän aikaa ja kielsi kiven kovaa kellekään hiiskahtamasta hänen aikeestaan Siirin kanssa. Kertoili sitten loistavasti raha-asioistaan, miten heillä tuhannen markkaa, että yksi kaksi eikä tämä ole kuin lystin päällistä vaan muutaman tuhannen markan velan pitäminen.
Rommakkolainen uskoi kaiken tämän, antoi Juken kirjoittaa nimensä siihen isä vainaansa velkakirjaan ja niin velka sai jäädä taas toistaiseksi.
Nyt oli Juken mielessä asiat paremmalla kannalla kuin koskaan ennen. Tuhannen ja viisikymmentä markkaa oli taskussa, Tannilan ruunikko edessä, Jokelan Siiri kierroksessa ja Suvannon markkinat vähemmän kuin kuukauden takana.
Nyt istuskellessaan ruunikon reessä Rommakosta palaillessa aukesi maailma ja elämän tien suunta maailmassa Juken silmiin aivan täydessä valossaan. Tyhmiltä näyttivät kaikki muut ihmiset, jotka niin ahtaasti että puutosten keskellä menivät maailman läpi. Se on tyhmyyttä, että ihminen on köyhä. Se on tyhmyyttä, paljasta tyhmyyttä, hiiskahti Jukke.
Nyt mielessään näki hän Siirin Vaaralan emäntänä narisevassa kengässä käyskelevän kyökin ja kammarin väliä. Pienokainen kun kirahti kehdossaan, niin heti äiti kiirehti luokse ja ryöpsähti kehdon päälle sitä syöttämään. Niin, Siiri se oli Vaaralassa emäntänä ja Hanna hoiti karjaa. Hannan lapset ne saattoivat olla pirtissä. Kammarit tarvitsi isäntä ja emäntä. Ja navetan haju sinne kulkeutuisikin karjan hoitajan mukana.
Mutta ennenkun Siiri tuli ensi kerran käymään Vaaralassa, oli laitettava suuret kattolamput joka huoneeseen ja erittäin pöytälamput parasta lajia. Ne kun kerran laittaa hyvät, niin ne ovat sitten ikuiset. Ja jos niihen nyt muutaman tai parin satamarkkasta panee, niin se ei ole mitään, kun niissä on ijäksi ja vielä pojan pojallekin kalua, kun ne hyvät laittaa. Ja sitten kun öljyä ottaa tynnyrin kerrassaan, niin se tulee helpommaksi. Jos markan edestä tai ei sitäkään yönseudussa tulisi menemään. Vierasten aikana voisi tarvita vielä teariinikynttilöitä. No, sen tietää Siiri…
Kaikki ihmiset näyttivät niin äärettömän tyhmiltä, jotka polttivat esimerkiksi pärettä, jota heilläkin isävainaan aikana poltettiin. Mikä työ siinä oli niitä laittaessa ja miten huoneet menevät paikalla nokisiksi, kuin riihi tai paja. Siihen sijaan kun lamppuun panee tulen, niin ei tarvitse tuhertaa, pyöräyttää ruuvia vaan sen mukaan kuin tarvitsee isompaa tai pienempää valoa.
Niin ajatteli Jukke ja mahtava itseensä luottavaisuuden ja oman arvonsa tunto lainehti povessa palatessa Vaaralaan.