XI.
Onpa oikein jeevelin kuuma päivä.
Me lojuimme poikien kanssa auringossa Lehmisalmen kalliolla, ja nyt kirvelee nahkaa. Se kun ei tämä ihminen osaa nauttia mistään kohtuudella. Jos sillä on onnea ja hyvyyttä, niin se ei kykene käyttämään sitä taiten; jos sitä taas joskus onnettomuus kohtaa, niin se kahmaisee senkin kaikki kerrallaan ja näyttää surkeammalta kuin tarvitsisikaan. Kohtuus kaikessa, hyvät ystävät!
Meitä seurasi tosiaankin onni: sellainen aurinkokylpy, ja sitten Puroniemen katiskasta vakallinen hauenpuria. Niistä tehtiin oikein maalaismallinen kalakeitto. Liekö tullut syötyä liiaksi, koska niin mukavasti vetää kyljelleen. Mutta maalle ei ole tultu raakamaan, uni ei saa voittaa. Korkeintaan sopii viskautua sohvalle pitkäkseen ja ottaa käsiinsä viimeinen sanomalehti. Se riesa täälläkin on siedettävä, kun posti, onneton, tulee joka arkipäivä.
Sohva on maalainen, oikein tunnelmallinen, puinen ja seinään päin kalteva. Siinä tulee nöyrälle mielelle ja alkaa vihellellä hiljakseen: En oo liian pieni lapseks' Jumalan…
Mistä nyt johtuikaan mieleeni juuri tuo lenseä laulelma? Ehkä siksi, että kuulin sen kerran harvinaisessa tilaisuudessa. Teenpä taas syrjähypyn — sitähän tämä on koko kertoelma — ja juttelen.
Oli rauhaisa syyskuun aamu Suomen tasavallan pääkaupungissa. Ihmissydäntä lämmittävä tunnelma näytti vallanneen koko luonnon. Kadulla ei kuulunut edes esivallan jykeviä askeleita. On aivan tavallinen ilmiö, että kello 3—6 aamulla ei Helsingissä ole esivaltaa. Niin, täsmällisesti sanottuna: se on kyllä, mutta ei silloin kanna miekkaa, tahi nykyaikaisesti puhuen: kapulaa. Yön sato on korjattu talteen, ja esivalta lepää. Kertomukseen kuuluvana aamuhetkenä näkyi vain siellä täällä joku yksinäinen kadunlakasijamummo heiluttelemassa luutaansa, muuten vallitsi Saharan erämaan rauha.
Meitä vaelsi kaksi aamukulkijaa kotiansa kohti myöhäiseltä vierailulta. Me nautimme luonnon sydämen sykähtelystä ja varhaisen syysauringon kirkkaudesta. Käyskelimme pitkin Aleksanterinkatua. Kuinka ollakaan, sattui tiellemme henkilö, joka nähtävästi myös oli ollut yksinäinen vaeltaja, mutta väsynyt matkallaan Mikon ja Aleksin kulmaan. Hän oli jostakin syystä äärettömän liikutettu, nuokkui istuallaan erään liikkeen portailla, ja näytti hänellä siinäkin asennossa olevan täysi työ hallita jumalattoman pitkää ja paksua ruhoaan. Tämä suuri kansalainen — noin silmämäärällä mitaten tasavallan suurimpia — lauloi vienolla ja tunteellisella äänellä: "En oo liian pieni lapseks' Jumalan." Aamun armaudessa vaikutti tämä laulu meihin erittäin tunnelmallisesti. Senpä vuoksi se vielä nytkin, parin vuoden kuluttua kangastelee mielessä hetkenä, jolloin tukevan kalakeiton perästä loikoilen vanhalla sohvalla ja koetan silmäillä sanomalehtiä päästäkseni selville, mitä poliittisessa maailmassa puuhataan.
Mutta politiikka ei miellytä näin maalla. Kumina, että ne viitsivät täällä milloinkaan politikoida ja kulkea laahustaa sanomalehtien palstaerämaita. Minä rupean vähitellen tutkimaan uutisia Helsingistä ja muualta Suomesta. Luen pääasiassa otsakkeita ja alan niitten johdosta viisastella. Siinä onkin yhdessä lehdessä sievoinen valikoima.
Näitä minä luen: "Sydämetön häätö". Olen sen ennenkin nähnyt monia kertoja ja odottanut, milloin sanomalehdet tietäisivät kertoa sydämellisestä häädöstä. Sellaista ei kuitenkaan vielä nähtävästi ole tapahtunut. Toinen uutinen kertoo "Uhkaavasta tulipalosta", ja hiukan myöhemmin osuu eteeni "Huomattava tulipalo". Minun käsittääkseni on tulipalo aina jossakin määrin uhkaava, ja hyvin harvoin menee se huomaamatta ohi. Ehkä käsilläoleva lehti kuitenkin odottaa sellaisiakin tulipaloja. Edelleen luen "Ikävästä tapaturmasta" ja "Surullisesta hukkumistapauksesta". Saa nyt nähdä, milloin sattuu hauska tapaturma tahi iloinen hukkumistapaus.
Näin tutkistelen minä suomenkielen veikeyksiä, kunnes silmiini sattuu oikea helmi:
"Pohjoismaiden maaottelu uinnissa."
En ole koskaan otellut uinnissa, vaan kylläkin uinut, vaikka se toimitus aina on tapahtunut vedessä. Maaottelu uinnissa on minulle tuntematon käsite.
Lienenkö tehnyt pitemmälle näitä kielitutkimuksia, en voi sanoa, sillä…
Niin, uimaan minä kuitenkin kerkesin vielä sinä päivänä auringon jonkin verran paistaessa.