KEHITYSTÄ.
Jo liekö luonto kehnontunut, perinyt viat ihmisten. Niin näyttää, — kukat, eläimetkin käy valhesuulla jokainen.
Korean narrin kanssa lilja se liehuu, tuoko siveää? Myös perho suukoin huikentelee, jo unhoon viattomuus jää.
Ja orvokinkaan kainoutta en takaa, pikku kukkanen se kiemaellen kietoo, tuoksuu, ja maineeseen on kaiho sen.
Mä epäilen, jos satakieli tunteistaan laulaa, eikö vaan viserrä, itke, liioittele se yksin tottumuksestaan.
Pois totuus pakenet jo maasta ja uskollisuus häviät. — Ja joskin koirat liehuu — haisee kuin muinen, nekin pettävät.