IV LUKU
Tulin Kölniin myöhään illalla, luo pauhuisen Reinin partaan, mua hyväili ilmat jo isänmaan, niin minussa herätti hartaan
ne ruokahalun. Ma siellä söin munakakkua, kinkkua sian, liha suolainen vaati suun kostukkeeks myös Reininviiniä pian.
Yhä vehreissä roomalaislaseissa
se vielä kultana hohtaa,
ja liikaa jos puolikon jonkun juot,
nokan päähän se nousee kohta.
Nokan päähän niin makea kutkutus,
että malta et maistamatt' olla; —
ulos lähteä katuja kaiuttamaan
piti öisellä kuutamolla.
Kivitalot ne katseli mua, kuin ois
ajan ammoisen tarinoita,
pyhän Kölnin kaupungin tahtoneet
mulle kertoa muisteloita.
Niin, tääll' ovat nähneet elostavan
ne pappein, hurskasten sutten,
täällä "hämärät miehet" on häärineet,
kuten kertoo Ulrik von Hutten.
Täällä kesk'ajan nunnain ja munkkien
oli kankaani-maskeraati;
Hoogstraaten, Kölnin Menzel, tääll'
ilmiannot äkäiset laati.
Tääll' ihmisiä ja kirjoja
tulirovio tuhosi muinen;
soi kellot ja kyrie-eleison
nous ilmoille tuhatsuinen.
Täällä tyhmyys ja kiukku ne kiimaili
kuin koirat raitteja pitkin;
vielä tuntea uskonvimmastaan
voi jälkeläiset ne nytkin. —
Vaan tuolla kuutamossa, kas,
tuota jylhää kummitusta!
Se Kölnin tuomiokirkko on
tuo pelätti peikko-musta.
Tuli olla sen hengen bastilji,
ketut Rooman ne tuumi: tänne,
tähän jättityrmään turtuva
on Saksan järjen jänne!
Tuli silloin Luther, luja mies,
seis-huutonsa kuului suuri —
sen koommin korkenematta jäi
tuon tuomiokirkon muuri.
Se kesken jäi — ja se hyvä on.
Juuri valmistumatta-jäänti
sen Saksan voiman ja tehtävän
protestanttisen merkiks säänti.
Te tomppelit tuomioneuvoston,
onko aikomus kättenne heikkoin
työ jäänyt päättää, valmistaa
pesä vanha se sorron peikkoin?
Voi mielettömyyttä! Te kalistakaa
ropopussia, juoskaa rahaa
kereteiltä ja juutalaisiltakin —
siit' apua ei pahan pahaa.
Suotta suuri Franz Liszt hän soitollaan
tuota tuomiokirkkoa tukee,
ja muuan lahjakas kuningas
suotta hyväks sen lausuu ja lukee!
Tule tuomiokirkko se valmiiks ei,
vaikka Svaabin narrit keksi
koko laivan kiviä lähettää
sen jaloksi jatkamiseksi.
Tule valmiiks ei, vaikka kirkuna
miten korppein ja pöllöin kiihtyy,
jotka vanhanaikaisin aatteineen
hyvin vanhoissa torneissa viihtyy.
Niin, aika on saava, mi itseään
sen valmistelull' ei vaivaa,
päinvastoin suojat sen sisäiset
se hevostalliksi raivaa.
"Hevostalliksi tuomiokirkkomme!
Mut kuinkas silloin noiden
pyhän kolmen kuninkaamme käy,
tabernaklissa nukkujoiden?"
Niin kysytte multa, mut pakkoko
on kursailla tämän ajan?
Itämaan pyhät kolmet kuninkaat
saa muuttaa muualle majan.
Ma teitä neuvon, ne pistäkää
noihin kolmeen rautavakkaan,
jotka Münsterissä on ripustetut
Pyhän Lambertin tornin lakkaan.
Ja jos triumviraatti ei täys, joku muu mies lisäksi pankaa vainen, sijast' itäisten maitten kuninkaan joku pankaa länsimainen.