XXIV LUKU.
Miten salin ahtaista portaista lien ylös tullut, sit' en mä tiedä; mua näkymättömät henget kai ylös sinne mahtoi viedä.
Siellä, kammiossa Hammonian,
pian hetket herttaiset kulki.
Mulle sympatiansa Jumalatar
jo vanhan tunnusti julki.
"Näes", — virkkoi hän — "ennen enimmän
tuo laulaja lempeni voitti,
joka meille hartaalla harpullaan
Messiaan suuruutta soitti.
Klopstockini kipsinen kaapin pääll'
on vielä, mut verkoissa lukin,
jo vuosia mulla hän ollut on
vain toimessa myssytukin.
Sua lemmin ma nyt. Näet vuoteeni
pääpohjissa kuvasi oman,
ja tuores laakeri, katsopas,
on seppelnä kuvan soman.
Se vaan, että olet mun poikiain
niin näykkinyt usein, se mua
välin todella syvästi loukkas, — nyt ei
saa enää se tapahtua.
Kera vuotten suita jo vallattomuus
tuo toivottavasti talttui,
ja mieles narreja kohtaankin
kai suvaitsevammaksi malttui.
Vaan sanos, kuinka sun pohjolaan
tuli matkata tuuma päähän
tähän vuoden-aikaan, kun tantereet
vilu talven jo vetää jäähän?"
"Oi Jumalatar!" — ma vastasin —
"syväll' ihmispovessa asuu
moni uinuva aatos, mi heräämään
ihan väärällä hetkellä osuu.
Hyvin päällisin puolin ma kyllä voin,
mut sisällä vaiva valvoi,
se päivä päivältä paheni vaan —
mua kotikaipaus kalvoi.
Kävi painostamaan tuo muuten niin
kevyt Ranskan ilma mua;
piti tänne päästäni hengittämään,
jos mieli ei tukehtua.
Käry turpeen ja tupakan täällä taas
piti tuntea täyttä rintaa;
mun jalkani halusta vapisi
taas astua Saksan pintaa.
Yöt unetta huokailin; mieli mun
oli vanha rouva se vielä
Dammthorin varrelta tavata,
sisar Lottekin lähell' on siellä.
Jalo vanha herra se myös, jok' on
mua torunut aina ja mulle
tuki aimo ain' ollut, hän myöskin syy
oli monelle huokailulle.
Halas korvani "tyhmän junkkarin"
taas kuulla ärähtäväisen
hänen suustaan — soittona kauneinna
mun rintaani kaiku jäi sen.
Sai mieleeni sauhut siniset
savupiipuista Saksan kyökkein,
Ali-Saksin sai satakielet, sai
polut varjomat vanhain pyökkein.
Halu haikeat piinapaikatkin
tuli nähdä, miss' ensimäisen
ma kannoin kärsimysristini,
okakruununi repiväisen.
Halu itkeä, miss' olin itkenyt
surun kyynelet katkerimman —
isänmaan-rakkaudeksi ne kai
tuon sanovat hassun vimman.
Hevin siit' en haasta ma; pohjaltaan
se on tauti vaan, ja ma vieron
eess' yleisön näytellä haavojain
kuin mikä kulkija mieron,
kuin nuo kovan onnen koturit, jotka kiitosta kilvan kosii, isänmaalliset markkinasaksat nuo, jotka vannoo ja huutaa ja hosii.
Kapikerjurit julkeat, almuja
he juoksevat — penni nakkaa
populariteettia Menzelin
ja Menzelin svaabien vakkaani
Oi Jumalatar, minun tänään näät
näin heltyvän herkimmälleen;
olen hieman sairas, mut terveeksi
pian itseni hoidan jälleen.
Niin, sairas olen, ja sieluain hyvin virvoittais, jos laittaa teevettä kupposen viitsisit — seass' ei tee rommi haittaa!"