BJÖRN
(itsekseen).
Hän epäröi. — (Elinalle.) Mitä siihen tuli, Elina-neito, — te teitte väärin, kun tuomitsitte äitiänne.
ELINA.
Björn, minä raastaisin silmät päästäni, jos ne pettivät minut!
EINAR HUK
Nähkääs, jalosyntyinen rouva, — ensin on esteenä Kustaa kuningas; kun hän on lyöty, eivät tanskalaiset kauvaa jaksa tässä maassa pysyä.
INGER-ROUVA.
Ja sitten?
EINAR HUK.
Sitten olemme vapaat; meillä ei ole enää vieraita esivaltiaita, ja me saamme valita itse kuninkaamme niinkuin ruotsalaisetkin ennen meitä.
INGER-ROUVA
(vilkkaasti).
Itse kuninkaan? Ajatteletteko Sturein sukua?
EINAR HUK.
Kristian kuningas ja toiset hänen jälkeläisensä ovat tehneet itsenäisistä suvuistamme puhdasta! Parhaat herramme harhaavat henkipattoina tunturipolkuja, jos enää elävätkään. Mutta saattaisipa kuitenkin löytyä joku vanhain sukujemme perillinen, joka —
INGER-ROUVA
(nopeasti)
Riittää, Einar Huk! Riittää! (itsekseen.) Ah, minun kallehin toivoni!
(Kääntyy talonpoikain ja linnan alustalaisten puoleen.)
Minä olen nyt neuvonut teitä mikäli olen voinut. Olen ilmaissut teille, miten suureen vaaraan te uskallatte astua. Mutta jos olette kerran horjumattomat päätöksessänne, niin olisi minun mieletöntä estää teitä aikomuksesta, jonka te kuitenkin voitte toteuttaa itse.
EINAR HUK.
Meillä on siis teiltä lupa?
INGER-ROUVA.
Teillä on oma vahva tahtonne; kysykää siltä neuvoa, jos on niinkuin sanotte, että teitä alinomaa kiusataan ja poljetaan — — — Minä tunnen niin vähän niitä asioita. Minä en tahdo enempää tietää! Mitä voin minä, yksinäinen nainen —? Vaikka ryöstäisitte ritarisalin tyhjäksi —; ja siellä on monta hyvää miekkaa; onhan teillä täysi valta Östråtissa tänä iltana. Saatte tehdä, mitä haluatte. Hyvää yötä!
(Miesjoukko puhkeaa kaikuviin riemuhuutoihin. — Sytytetään kynttilät, ja palvelijat tuovat kaikenlaisia aseita ritarisalista.)