BJÖRN
(Elinalle).
Missä on äitinne?
KAKSI PALVELIJAA
(syöksyy sisään oikealta).
Inger-rouva! Inger-rouva!
ROUVA INGER GYLDENLÖVE
(sytytetty kynttilä kädessä tulee sisään vasemmalta takimmaisesta ovesta ja sanoo nopeasti).
Tiedän kaikki. Menkää alas linnanpihaan. Pitäkää portti auki ystäville, mutta muille kiinni.
(Laskee kynttilän pöydälle vasemmalle. Björn ja palvelijat poistuvat oikealle.)
INGER-ROUVA
(Nils Lykkelle).
*Sellainen* se ansa siis oli, herra valtaneuvos!
NILS LYKKE.
Inger Gyldenlöve, minä vakuutan —!
INGER-ROUVA.
Väijytys, jossa hänet vangittaisiin, heti, kun olitte saanut minulta tuon lupauksen, joka voi murskata minut!
NILS LYKKE
(vetäen poveltaan lupaus-paperin ja repien sen kappaleiksi).
Tässä lupauksenne. Minä en pidä itselläni mitään, joka todistaisi teitä vastaan.
INGER-ROUVA.
Mitä teette?
NILS LYKKE.
Minä puollan tästä hetkestä teitä. Jos olen rikkonut teitä vastaan, — niin, kautta taivaan, koetan sovittaa rikokseni. Mutta ulos *täytyy* minun nyt päästä, vaikka raivata tie miekallani! — Elina, — sano äidillesi kaikki! — Ja te, Inger-rouva, olkoon tilimme unohdettu. Olkaa jalomielinen ja — vaiti! Uskokaa minua: te olette minulle kiitollinen ennenkuin päivä nousee.
(Kiiruhtaa ulos oikealle.)
INGER-ROUVA
(katsoo korskeana hänen jälkeensä).
Kas niin! Ymmärrän hänet!
(Kääntyy Elinan puoleen.)
Nils Lykke —? No —?
ELINA.
Hän kolkutti oveeni ja asetti tämän sormuksen sormeeni.
INGER-ROUVA.
Ja rakastaa sinua koko sydämestään?
ELINA.
Niin hän sanoi, ja minä uskon häntä.
INGER-ROUVA.
Kauniisti tehty, Elina! Hahaa, herra ritarini, nyt tulee *minun* vuoroni!
ELINA.
Äiti — te olette niin omituinen. Oi, minä tiedän sen kyllä, — minun tyly käytökseni vihastutti teidät.
INGER-ROUVA.
Ei suinkaan, Elina! Sinä olet kuuliainen tytär. Laskit hänet sisään; kuuntelit hänen koreita sanojaan. Käsitän hyvin, mikä ponnistus se sinulle oli; sillä tunnenhan vihasi —
ELINA.
Mutta! äitini —!
INGER-ROUVA.
Hiljaa! Meidän aikeemme sopivat yhteen. Miten sinä teitkään, älykäs lapseni? Minä näin rakkauden oikein loistavan hänestä! Pidä häntä nyt kiinni! Vedä yhä tiukemmalle ansaan; ja sitten —. Ah, Elina, jos voisimme raastaa hänen rinnastaan tuon valapaton sydämen.
ELINA.
Voi minua — mitä sanotte!
INGER-ROUVA.
Älä anna luontosi lannistua. Kuule, minulla on sana, joka pitää pystyssä
sinut. Tiedä siis. — (Kuunnellen.) Nyt he taistelevat portin takana.
Kärsivällisyyttä! Kohta hän tulee. (Kääntyy jälleen Elinan puoleen.)
Tiedä siis: Nils Lykke oli se mies, joka saattoi sisaresi hautaan.
ELINA
(huutaen).
Lucia!
INGER-ROUVA.
Hän se oli, niin totta kuin meillä on kostaja!
ELINA.
Taivas minua nyt auttakoon!
INGER-ROUVA
(kauhistuneena).
Elina —?
ELINA.
Olen hänen kihlattunsa Jumalan edessä.
INGER-ROUVA.
Onneton lapsi — mitä olet tehnyt!
ELINA
(samein äänin).
Rikkonut sydämeni rauhan. — Hyvää yötä, äiti!
(Poistuu vasemmalle.)
INGER-ROUVA.
Hahahaa! Alas luisuu Inger Gyldenlöven suku! Se oli viimeinen tyttäreni.
Miksi en voinut olla puhumatta? Jos hän ei olisi mitään tiennyt, olisi hän ehkä tullut onnelliseksi, — tavallansa.
Sen piti käydä niin! On *kirjoitettu* tuolla tähdissä, että minun on taitettava yksi vihreä oksa toisensa jälkeen, kunnes koko puu on paljas ja lehdetön.
Antaa mennä; menköön! Nyt saan takaisin poikani. Muita, tyttäriäni, en tahdo muistella.
Tilille? Käydä tilille? — Ah, se on viimeisenä päivänä vasta. — On pitkä aika ennenkuin se tulee.
NILS STENINPOIKA
(huutaa ulkona oikealla)
Hei, — murtakaa portti!
INGER-ROUVA.
Kreivi Sturen ääni —!
NILS STENINPOIKA
(aseettomana ja revityin vaattein syöksyy sisään ja huutaa epätoivosta nauraen).
Terveeksi jälleen, Inger Gyldenlöve!
INGER-ROUVA.
Minkä menetitte?
NILS STENINPOIKA.
Valtakuntani ja henkeni!
INGER-ROUVA.
Ja talonpojat? Sotilaani, — mihin ne jätitte?
NILS STENINPOIKA.
Osan näette pitkin maantietä. Kuka muut otti, en voi teille sanoa.
OLAF SKAKTAVL
(ulkoa oikealta).
Kreivi Sture! Missä olette?
NILS STENINPOIKA.
Täällä, täällä!
OLAF SKAKTAVL
(tulee sisään, oikea käsi kääreessä).
INGER-ROUVA.
Oi, Olaf Skaktavl —?
OLAF SKAKTAVL.
Oli mahdotonta päästä läpi väijytyksen.
INGER-ROUVA.
Olette haavoittunut, näen.
OLAF SKAKTAVL.
Oh, yksi sormi vähemmän, siinä kaikki.
NILS STENINPOIKA.
Missä ovat ruotsalaiset?
OLAF SKAKTAVL.
Kintereillämme. Murtavat porttia —
NILS STENINPOIKA.
Oo, Jeesus! Mutta ei, ei! Minä en *voi*, — minä en tahdo kuolla!
OLAF SKAKTAVL.
Jokin piilopaikka, Inger-rouva! Emmekö voi kätkeä häntä tänne jonnekin?
INGER-ROUVA.
Mutta jos he tutkivat talon?
NILS STENINPOIKA.
Niin, niin, he löytävät minut! Ja minut laahataan vankeuteen, tai hirtetään —! Oi, ei, Inger Gyldenlöve, — sen minä varmaan tiedän, — sitä te ette anna tehdä!
OLAF SKAKTAVL
(kuunnellen).
Lukko murtui —!
INGER-ROUVA.
Mieslauma ryntää porttikäytävään!
NILS STENINPOIKA.
Ja jättää elämä nyt! Nyt, kun sen vasta piti alkaa! Nyt, kun juuri sain tietää, että minulla on jotakin, jonka vuoksi elää! Ei, ei, ei! — Älkää luulko, että olen pelkuri, Inger Gyldenlöve! Kun saisin vain sen verran elon päiviä, että —
INGER-ROUVA.
Ovat jo alhaalla linnantuvassa. (Vaativasti Olaf Skaktovlille.) Hänet *täytyy* pelastaa — maksoi, mitä maksoi!
NILS STENINPOIKA
(tarttuu Inger-rouvan käteen)
Oi, sen minä tiesin; — te olette ylevä ja hyvä!
OLAF SKAKTAVL.
Mutta miten? Kun emme voi piiloittaa häntä —
NILS STENINPOIKA.
Ah, minä tiedän; minä tiedän! Salaisuus —!
INGER-ROUVA.
Salaisuus?
NILS STENINPOIKA.
Niin; teidän ja minun!
INGER-ROUVA.
Kristus, — tiedättekö te sen?
NILS STENINPOIKA.
Kaikki. Ja nyt, kun on henki kysymyksessä —. Missä on ritari Nils
Lykke?
INGER-ROUVA.
Paennut.
NILS STENINPOIKA.
Paennut! Jumala minua auttakoon; sillä ainoastaan ritari voi kieleni päästää. — Mutta henki on kalliimpi kuin lupaukset! Kun ruotsalaisten päällikkö tulee —
INGER-ROUVA.
Mitä silloin? Mitä aiotte?
NILS STENINPOIKA.
Ostaa henkeni ja vapauteni; — paljastaa hänelle kaikki.
INGER-ROUVA.
Oi, ei, ei! Säälikää!
NILS STENINPOIKA.
Eihän ole muuta pelastusta. Kun kerron hänelle, mitä nyt tiedän —
INGER-ROUVA
(katsoen häneen järkytystään hilliten).
Niin olette pelastettu?
NILS STENINPOIKA.
Niin juuri. Nils Lykke puhuu hyväkseni. Uskokaa, se on viimeinen keino.
INGER-ROUVA
(selviten ja päättävästi).
Viimeinen keino? Olette oikeassa, — viimeistä täytyy aina vielä koettaa. (Osoittaa vasemmalle.) Kas tuonne voitte kätkeytyä siksi aikaa.
NILS STENINPOIKA
(hiljaa).
Uskokaa minua, — ette koskaan kadu tekoanne.
INGER-ROUVA
(puolittain itsekseen).
Jumala suokoon, että sananne olisi totta!
NILS STENINPOIKA
(menee nopeasti ulos takimmaisesta ovesta vasemmalle).
OLAF SKAKTAVL
(aikoo seurata häntä, mutta Inger-rouva pidättää).
INGER-ROUVA.
Ymmärsittekö, mitä hän tarkoitti?
OLAF SKAKTAVL.
Se kurja! Hän ilmaisee teidän salaisuutenne, tahtoo uhrata teidän poikanne pelastaakseen itsensä.
INGER-ROUVA.
Kun on henki kysymyksessä, sanoi hän, niin täytyy koettaa viimeistä keinoa. — Hyvä, Olaf Skaktavl, tapahtukoon niinkuin hän sanoi.
OLAF SKAKTAVL.
Mitä tarkoitatte?
INGER-ROUVA.
Henki hengestä! Toisen heistä täytyy tuhoutua.
OLAF SKAKTAVL.
Ah, — Te tahdotte —?
INGER-ROUVA.
Jos ei tuon suuta tuolla tuketa ennenkuin hän pääsee ruotsalaisen päällikön puheille, niin kadotan poikani, jos hänet sitävastoin raivataan tieltä, niin saan aikanani vaatia kaikki hänen oikeutensa oman lapseni hyväksi. Silloin saatte nähdä, että vielä on malmia Inger Ottiksentyttäressä. Luottakaa siihen, — kauan teidän ei tarvitse odottaa enää kostoa, jota kaksikymmentä vuotta olette janonnut. — Kuuletteko, he tulevat ylös portaita! — Olaf Skaktavl! Teistä riippuu, olenko huomenna lapseton nainen vai —
OLAF SKAKTAVL.
Käyköön niin! Vielä on minulla yksi luja koura tallella. (Ojentaa hänelle kätensä.) Inger Gyldenlöve, minun tähteni ei nimenne kuole sukupuuttoon. (Poistuu vasemmalle Nils Stenssonin luo.)
INGER-ROUVA
(kalpeana ja vavahtaen).
Uskallanko tosiaan sen —?
(Huoneesta kuuluu melua, hän rientää huudahtaen ovea kohti.)
Ei, ei, — se ei saa tapahtua!
(Sisältä kuuluu raskas putoamisen jysäys; hän sulkee korvansa kaksin käsin ja rientää epätoivoisin katsein poikki lattian. Hetken päästä ottaa hän varovasti kätensä korviltaan, kuuntelee jälleen ja sanoo hiljaa.)
Nyt se meni! Kaikki tuolla on hiljaista. — Sinä näit sen, Jumala, että minä epäröin! Mutta Olaf Skaktavl oli liian nopeakätinen.
OLAF SKAKTAVL
(tulee vaitiollen saliin).
INGER-ROUVA
(lyhyen ajan jälkeen katsomatta häneen).
Onko se tehty?
OLAF SKAKTAVL.
Hänestä saatte olla huoletta; — hän ei anna ilmi ketään.
INGER-ROUVA
(kuin äsken).
Hän on siis vaiti?
OLAF SKAKTAVL.
Kuusi tuumaa rautaa rinnassa. Kaasin hänet vasemmalla kädelläni.
INGER-ROUVA.
— Niin, niin, oikea olisi ollutkin siihen liian hyvä.
OLAF SKAKTAVL.
*Se* on teidän asianne; — ajatus lähti teistä! Ja nyt Ruotsiin! Rauha teille, siksi aikaa! Kun ensi kerran tapaamme Östråtissa, alan minä itse työni.
(Poistuu takimmaisesta ovesta oikealle.)
INGER-ROUVA.
Käsissäni verta. Siihen piti sen siis mennä. — Hän alkaa olla kalliisti ostettu.
(Kamaripalvelija Björn tulee sisään, seurassaan muutamia ruotsalaisia huoveja, ensimäisestä ovesta oikealta.)
ERÄS HUOVEISTA.
Anteeksi; — jos olette linnanrouva —
INGER-ROUVA.
Kreivi Stureako etsitte?
HUOVI.
Häntä.
INGER-ROUVA.
Ette ole siinä tapauksessa harhateillä. Kreivi on hakenut suojaa luotani.
HUOVI.
Suojaa? Anteeksi, jalosyntyinen rouva, mutta sitä ette voi hänelle antaa, sillä —
INGER-ROUVA.
Mitä sanotte, on kreivi itsekin käsittänyt, ja siksi hän on — menkää, katsokaa itse — siksi hän on surmannut itsensä.
HUOVI.
Surmannut itsensä?
INGER-ROUVA.
Katsokaa itse, kuten sanoin. Tuolta huoneesta löydätte ruumiin. Ja koska hän nyt jo on joutunut toisen tuomarin eteen, niin pyydän, että hänet viedään täältä kaikella sillä kunnialla kuin hänen aatelinen syntyperänsä vaatii. — Björn, sinä tiedät, että minun oma arkkuni on ollut monta vuotta valmiina salakamarissa. (Huoveille.) Siinä pyydän teitä viemään kreivi Sturen ruumiin Ruotsiin.
ENSIMÄINEN HUOVI.
Käskynne täytetään. (Eräälle toisista.) Juokse sinä ja vie tämä tieto herra Jens Bjelkelle. Hän odottaa muitten ratsumiesten kanssa kauempana maantiellä. Me toiset saamme lähteä tuonne ja — — —
(Yksi huoveista menee ulos oikealle, muut Björnin kanssa huoneeseen vasemmalle.)
INGER-ROUVA
(kulkee hetkisen vaiti ja rauhattomana ympäri salia).
Ellei kreivi Sture sellaisella kiireellä olisi jättänyt jäähyväisiään maailmalle, olisi hän kuukauden päästä heilunut hirsipuussa tai saanut istua elinikänsä vankeudessa. Olisiko se ollut hänelle tätä parempi kohtalo?
Tai hän olisi pelastanut henkensä heittämällä lapseni vihollisteni käsiin. *Minäkö* se siis hänet tapoin? Eikö susikin puolusta pentuaan? Kuinka uskaltavat he tuomita minua, jos iskinkin kynteni siihen olentoon, joka aikoi ryöstää minun oman lihani ja vereni? — Se on seikka, jonka *täytyi* tapahtua. Jokainen äiti olisi tehnyt niinkuin minä.
Mutta ei ole aikaa turhiin aprikoimisiin. Toimia minun pitää.
(Asettuu pöydän ääreen vasemmalle.)
Minä kirjoitan kaikille ystävilleni kautta maan. Kaikkien heidän täytyy nousta puolustamaan suurta asiaa. Uusi kuningas — valtionhoitaja ensin ja sitten kuningas — — (Alkaa kirjoittaa, mutta keskeyttää ajatuksissaan ja sanoo hiljaa.)
Kenenkä valitsevat he vainajan sijaan? — Kuninkaan äiti —? Se on kaunis sana: kuninkaan äiti. Kuninkaan tappaja — mikä eriskummallinen ajatus. Vastakohtia. Toinen, joka ottaa hengen kuninkaalta, ja toinen, — antaa hengen kuninkaalle. (Nousee.)
No hyvä, minä annan korvauksen siitä, mitä olen ottanut. — Minun poikani olkoon kuningas! (istuutuu jälleen ja ryhtyy työhön, mutta työntää sen taas syrjään ja nojautuu taaksepäin tuolillaan.)
On aina ilkeää, kun talossa on ruumis. Sentähden minun on nyt niin kummallinen olla. (Kääntää nopeasti päätään sivulle, ikäänkuin puhuen jollekulle.) Vai ei, muka? Mistä muusta se sitten johtuisi? (Aprikoiden.)
Onko sitten niin suuri ero kaataa vihollinen tai surmata hänet? Knut Alfinpoika oli halkaissut miekallaan monta otsaa, ja kuitenkin oli hänen omansa rauhallinen kuin lapsen. Miksikä minä sitten aina näen tuon — (tekee kädellään liikkeen ikäänkuin iskien jotakuta veitsellä) tuon iskun sydämeen — ja sitten punaisena virtaavan veren? (Hän soittaa ja jatkaa puhettaan penkoen papereitaan.)
Tästä lähtien minä en tahdo sellaisia ilkeitä näkyjä. Tahdon tehdä työtä yötä ja päivää. Ja kuukauden kuluttua — yhden kuukauden — tulee minun poikani luokseni — —