III LUKU.
Seuraavana aamuna lähtivät Donald ja Tarriainen San Franciscosta varhain aamujunalla matkalleen Silver Creekiin. Apinan ilmestyminen rautatievaunuun tuotti paljon hauskuutta matkustajille, ja Donald oli ollut helisemässä vastatessaan kaikkiin kysymyksiin, kuten oliko se kuulunut hänen isoisänisälleen vai posetiivinsoittajalle. Pila herkesi pian konduktöörin astuessa vaunuun. Tämä vaati Tarriaiselta pilettiä, ja kun sitä ei ollut, sukeutui kiivas sananvaihto maksusta. Donald sanoi maksavansa ainoastaan siinä tapauksessa, että konduktööri näyttäisi taksakirjasta hänelle apinan kuljetusmaksun. Koska ei oltu mainittu mitään apinan matkasta, kieltäytyi Donald maksamasta centtiäkään, jolloin konduktööri meni pois luvaten juhlallisesti työntää Tarriaisen pois junasta seuraavalla asemalla. Sille saavuttaessa olivat Donald ja apina toisiinsa painautuneina nurkassa, jälkimäinen lujasti puristautuneena suuren kullankaivajan käsivarsiin, ja nähtyään tilanteen päätti konduktööri odottaa soveliaampaa aikaa.
Ja sopiva hetki tuli. Oli oikea hellepäivä vieläpä Californiankin ilmastoon nähden, ja myöhään illansuussa nukahti Donald. Hänen käsivartensa olivat yhä kiertyneenä apinan ympäri eikä konduktööri olisi koskaan onnistunut aikeessaan, jollei sattuma olisi tullut hänen avukseen. Junan lähestyessä tärkeätä asemaa oli joka matkalipusta otettava osa pois. Amerikassa on rautatiepiletti toisinaan puoli yardia pitkä, ja siitä reväistään palanen aina silloin tällöin. Mukavuuden vuoksi on kullankaivajilla, paimenilla ja muilla tapana pitää pilettiään suurten, leveälieristen huopahattujensa nauhassa, ja Donaldin piletti oli tällaisessa mukavassa paikassa konduktöörin astuessa sisään. Tämä sieppasi sen hatusta reväistäkseen palasen, kun apina luullen hänen aikovan varastaa hyppäsi miehen kimppuun ja iski hampaansa hänen ranteeseensa. Kiljahtaen tuskasta tarttui konduktööri hyökkääjän kurkkuun, ja ennenkuin Donald saattoi tulla avuksi, heitti hänet ulos ikkunasta. Tie teki juuri mutkan ja juna syöksyi 30 penikulman vauhdilla tunnissa, ja kun Donald ojensi päätään nähdäkseen, mihin Tarriainen oli pudonnut, oli hänellä tuskin toivoa nähdä sitä enää koskaan. Kaksi minuuttia tuijotti kullankaivaja paikkaa, joka jäi yhä kauemmaksi, sitten kääntyi hän ympäri ja paiskasi sanaakaan sanomatta konduktöörin permantoon.