XII.
Tänään minun piti syödä päivällistä Suslowskien luona, mutta minä kirjotin heille, etten voi tulla…
Minun hampaitani ei tosin särkenyt, mutta olisihan niitä kuitenkin voinut ruveta särkemään.
Helena väikkyi koko päivän silmissäni, ja mikä taidemaalaaja olisikaan se, joka ei haaveksisi niin kauniita kasvoja? Minä olen hengessäni maalannut hänet ainakin kymmenen kertaa. Juolahtipa mieleeni aihe maalaukseen, jossa sellaiset kasvot kuin Helenan olisivat aivan omiaan lisäämään vaikutusta. Minun täytyy sentähden saada nähdä hänet vielä pari kertaa.
Kiiruhdin Eva Adamin luo, mutta tämä ei ollut kotona.
Illalla sain Kazialta kortin, jossa hän pyytää minua seuraavana aamuna lähdepuistoon ja senjälkeen kahville. Todella tuskallista istua ensin juomahallissa ja sitten kahvilla!
Minä en voi lähteäkään, sillä jollen aamulla tapaa Evaa kotoa, niin en häntä enää koko päivänä näe…
Eva Adami (tämä on hänen teatterinimensä, hänen oikea nimensä on Anna
Jedlinska) on harvinainen neitonen.
Me olemme monivuotisia ystäviä ja sinuttelemme toisiamme.
Yhdeksän vuotta hän on kuulunut teatteriin ja pysynyt puhtaana tämän sanan laajimmassa merkityksessä. Teattereissa on kyllä paljon fyysillisesti puhtaita naisia, mutta jos heidän salaiset halunsa tulisivat ilmi, niin luulen, että kaikkein hävyttömin paviaanikin punastuisi korviaan myöten. Teatteri turmelee etenkin naisia. On liikaa vaatia, ettei naisessa, joka joka ilta näyttelee rakkautta, uskollisuutta, jalomielisyyttä ja muuta sellaista, vihdoin herää vaistomainen tunne, joka sanoo, että kaikki nämä hyveet kuuluvat vain draamalliseen ja näytelmätaiteeseen eikä niillä ole mitään yhteistä todellisen elämän kanssa.
Se suunnaton eroavaisuus, joka vallitsee taiteen ja todellisen elämän välillä, on omansa vahvistamaan tätä näyttelijättärien luuloa; kilpailu ja menestyksen kateus myrkyttävät jokaisen jalon tunteen heidän sydämessään.
Alituinen kanssakäyminen niin turmeltuneitten ihmisten kuin näyttelijäin kanssa herättää heissä aistillisuutta. Ei ole niin valkoista angorakissaa, joka ei sellaisissa olosuhteissa kadottaisi valkeuttansa. Ainoastaan suuri taiteen tulessa karaistunut kyky saattaa suoriutua siitä voittajana tai myöskin niin perin esteettinen luonne, johon paha voi tunkeutua yhtä vähän kuin vesi joutsenen höyheniin.
Näihin imperméable-luonteisiin kuuluu Eva Adami.
Öisin teetä juodessa ja tupakoidessa keskusteltiin toverien kesken taidemaailmaan kuuluvista ihmisistä, alkaen ylimmästä luokasta, runoilijoista aina alimpaan luokkaan, näyttelijöihin saakka.
Olento, jossa mielikuvitus on paljon kehittyneempi kuin muissa kuolevaisista, olento, joka on muita alttiimpi vaikutuksille, aistillisempi, intohimoisempi, joka tuntee onnen ja elämänilon piirissä kaikki ja pyrkii voimakkaasti eteenpäin — se on taiteilija.
Hänellä pitää olla kolme kertaa lujempi luonne ja tahto kuin muilla voidakseen kestää koettelemuksia.
Mutta yhtä vähän kuin kukkanen, joka on muita kauniimpi, saattaa olla kestävämpi vihuria vastaan, yhtä vähän saattaa taiteilijakaan olla luonteeltaan tavallisia ihmisiä kestävämpi. Päinvastoin, on luonnollista, että hänen luonteensa on heikompi, sillä hänen elinvoimansa kuluu taiteellisen maailman ja todellisuuden ristiriidassa ja eripuraisuudessa.
Hän on kuin sairas, kuumeinen lintu, joka milloin katoaa näkyvistämme pilviin, milloin herpaantuneita siipiään tomussa laahaa. Taide opettaa häntä vieromaan tomua, mutta jokapäiväinen elämä riistää häneltä voiman lähteä lentoon. Siitä johtuu tuo taiteilijoissa niin usein huomattava eroavaisuus heidän sisällisen ja ulkonaisen elämänsä välillä.
Maailma, joka vaatii taiteilijoilta enemmän kuin muilta ihmisiltä ja heitä tuomitsee, on ehkä oikeassa mutta oikeassa on Kristuskin, joka heidät vapahtaa…
Ostrzynski väittää, että näyttelijät kuuluvat taidemaailmaan samalla tavoin kuin pasuuna, klarinetti, jahtitorvi j.n.e., mutta se ei ole totta.
Paras todistus siitä on Eva Adami, joka on kauttaaltaan taiteilija, sekä kykynsä että taiteellisen vaistonsa puolesta, mikä on suojellut häntä kaikesta pahasta niinkuin äiti…
Vaikka olenkin Evan hyvä ystävä, en ole nähnyt häntä pitkään aikaan. Kun hän nyt minut tapasi, iloitsi hän suuresti, mutta hänen kasvoilleen nousi ilme, jota en ymmärtänyt.
— Mitä sinulle kuuluu, Wladek, — sanoo hän. Vihdoinkin näen sinut!
Olin tyytyväinen, kun tapasin hänet kotona. Hänen yllään oli turkkilainen aamunuttu, jossa oli punaisia palmun lehviä ja avonaiset hihat. Reunuste sopi erittäin hyvin hänen kalpean ihonsa ja sinertäväin silmiensä väriin. Minä sanoin sen hänelle, ja hän tuli iloiseksi. Senjälkeen aloin heti puhua asiastani.
— Minun kultainen divani! — sanoin, — sinähän tunnet rouva
Kolczanowskan, tuon kaunottaren Ukrainasta?
— Tunnen, hän on koulutoverini.
— Esitä minut hänelle…
Eva alkoi ravistaa päätään.
— Minun hyvä, kiltti… teethän sinä sen minulle!
— Ei, Wladek, en minä esitä sinua hänelle…
— Näetkös, kuinka paha olet, ja minä kerran olin rakastua sinuun!
Mikä mimosa tuo Eva! Kuultuaan tämän hän muuttuu näöltään, nojautuu kyynärpäällään pöytää vasten (mikä ihana kyynärpää!), peittää kalpeat kasvot kädellään ja kysyy:
— Milloinka se olisi ollut?
Tahtoisin puhua Helenasta, mutta koska minä todella olin kerran rakastua Evaan ja haluan saada nyt hänet hyvälle tuulelle, niin alan kertoa:
— Näin tapahtui… Me kävelimme kerran näytännön jälkeen Botaanisessa puutarhassa. Muistatko, kuinka ilta oli kaunis! Me istuimme sitten penkillä lammen luona ja sinä sanoit tahtovasi kuulla satakielen laulua. Minä olin vähän surumielinen, otin hatun päästäni, koska päätäni särki, ja sinä menit lammen rannalle, kastoit nenäliinasi veteen ja painoit sen otsalleni. Sinä olit mielestäni silloin kaikessa hyvyydessäsi kuin enkeli, ja minä ajattelin: jos tartun tuohon käteen ja painan sille huuleni — niin siinä se on! ja minä rakastun sinuun hurjasti…
— Entä sitten? — kysyy Eva.
— Sinä peräydyit äkkiä, ikäänkuin jotakin aavistaen.
Eva istuu hetken kuin ajatuksiinsa vaipuneena, havahtuu sitten ja virkkaa hermostuneen hätäisesti:
— Älkäämme puhuko siitä, minä pyydän…
— Hyvä, älkäämme puhuko siitä… Tiedätkö, Eva, että minä pidän sinusta liiaksi voidakseni rakastua sinuun. Toinen poistaa toisen. Niin kauan kuin olemme tunteneet toisemme, olen minä ollut sinuun todellisesti mieltynyt.
— Mutta, — sanoo Eva seuraten omain ajatustensa juoksua, — onko totta, että olet kihloissa?
— Totta.
— Mikset ole minulle siitä mitään sanonut?
— Asia meni ensin myttyyn ja tuli vasta hiljakkoin todeksi. Jos arvelet, että koska olen kihloissa, en saa tutustua Helena rouvaan, niin vastaan sinulle jo edeltäpäin: olin taiteilija ennenkuin tulin sulhaseksi. Et suinkaan sinä pelkää hänen tähtensä?
— Älä luulekaan sitä! En esitä sinua hänelle siksi, etten tahdo saattaa häntä pahojen puheiden alaiseksi. Kerrotaan, että muutaman viikon kuluessa on puoli Varsovaa rakastunut sinuun. Menestyksestäsi jutellaan ihmeellisiä asioita. Eilen vasta kuulin sinusta sen sukkeluuden, että sinä kymmenestä käskystä olet tehnyt itsellesi yhden — tiedätkö minkä?
— Minkä sitten?
— "Ei sinun pidä pyytämän lähimmäisesi vaimoa turhaan"… Sattuvasti sanottu?
— Kuulehan, Evaseni, tahdotko tietää koko totuuden? Minä olen aina ollut arka, ujo enkä mikään naisten vallottaja. Mutta ihmiset puhuvat ties mitä, etkä sinä saata uskoakaan, kuinka totta on huudahdukseni: Oi, Jumala, sinä näet minun hätäni!
— Po vero maestro!
— Älä rupea nyt italiaa puhumaan, vaan sano, tahdotko vai etkö esittää minut rouva Kolczanowskalle?
— Rakas Wladek, minä en voi… Kun sinua yleisesti pidetään Don Juanina, niin ei käy päinsä, että minä, näyttelijätär, toimittaisin sinut niin yksinäisen ja huomatun naisen tuttavuuteen kuin Helena on.
— Miksi otat sinä itse minut vastaan?
— Se on aivan toista! Minä olen näyttelijätär ja voin sovittaa itseeni Shakespearen sanat: Vaikka olisit puhdas kuin jää ja valkoinen kuin lumi, niin et voi välttää parjauksia!
— Mutta tiedätkö, että tästä saattaa tulla hulluksi. Jokainen saa tutustua häneen, olla hänen luonaan, katsella häntä, mutta minä vain en saa! Ja miksi? Siksi, että olen maalannut hyvän taulun ja tullut jonkun verran kuuluisaksi.
— Sinun kannaltasi katsoen olet kyllä oikeassa, sanoo Eva hymyillen. — Mutta minun täytyy tunnustaa, että jo edeltäpäin tiesin, miksi sinä tulit luokseni. Ostrzynski kävi täällä ja vakuutti minulle, että parasta olisi olla esittämättä sinut Helenalle.
— Ahaa, minä ymmärrän!… Ja sinä lupasit?
— En luvannut, vaan päinvastoin minä suutuin sellaisesta… Mutta ajattelin kuitenkin, että parasta olisi olla tutustuttamatta sinua Helenaan. Mutta puhukaamme nyt sinun maalauksestasi.
— Anna minun olla rauhassa taulultani ja koko taidemaalaukselta! Jos niin on, niin olkoon menneeksi! Mutta sen minä sanon, että kolmessa päivässä tulen tuntemaan rouva Kolczanowskan, vaikkapa valepukuisena menisin hänen luokseen.
— Pukeudu puutarhuriksi ja vie hänelle kukkia — Ostrzynskilta.
Yhtäkkiä juolahti mieleeni ajatus, niin oivallinen, että minä lyön otsaani, unohdan vihan ja harmin, jota vastikään tunsin Evaa kohtaan, ja huudan:
— Anna sanasi, ettet petä minua!
— Annan! — vastaa Eva uteliaana.
— Tiedä sitten, että minä pukeudun harmaapäiseksi ukrainalaiseksi harpunsoittajaksi. Minulla on puku ja harppu, Ukrainassa olen ollut, lauluja osaan laulaa… Rouva Kolczanowska on ukrainatar, hän ottaa minut varmasti vastaan. Ymmärrätkös?…
— Mikä originelli ajatus! — virkkaa Eva.
Hänessä on siksi paljon taiteilijaa, ettei ehdotukseni voi olla häntä miellyttämättä. Hän on sitäpaitsi antanut minulle sanansa, ettei petä minua, eikä hänellä ole muuten mitään itse yritystä vastaan.
— Mikä originelli ajatus! — toistaa hän. — Helena rakastaa niin
Ukrainaansa, että hän varmaan tulee liikutetuksi, kun saa täällä
Varsovassa nähdä kotoisen harpunsoittajan… Mutta mitä sanot, miten
selität hänelle, että olet tänne Weichselin varsille joutunut?
Vasten tahtoaan joutui Eva intoni valtaan.
Me istumme ja alamme suunnitella salaliittoa… Päätökseksi tulee, että minä maalaan kasvoni sopivalla tavalla ja että Eva tulee noutamaan minut vaunuilla, jotta mahdollisimman paljon välttäisimme yleisön huomiota. Helena rouva ei saa ensinkään tietää asiasta, ja vasta jälkeenpäin on Eva paljastava hänelle salaisuuden.
Me iloitsemme suuresti suunnitelmastamme, sitten minä alan suudella
Evan käsiä ja hän pidättää minut aamiaiselle.
Illan vietän Suslowskien luona. Kazia on hieman närkästyksissään siitä, etten tullut aamulla, mutta minä kestän enkelin kärsivällisyydellä hänen huonon tuulensa ja ajattelen huomista seikkailua ja — Helenaa.