IV.
Päivä päivältä tuli Cinnan ja vanhan kreikkalaisen ystävyys yhä sydämmellisemmäksi. Usein he kävivät toistensa luona, jakoivat leipänsä ja vaihtoivat ajatuksiansa.
Vaikka Cinna olikin paljo elämästä kokenut ja sitäpaitsi sairasti liikanautinnon aiheuttamaa väsymystä, oli hän kuitenkin siksi nuori, että maailmalla vielä varastossaan löytyi jotain hänelle tähän asti tuntematointa hurmausta.
Tämän hurmauksen löysi hän Timonin ainoassa lapsessa, Anteassa.
Se arvo, jota Antea Aleksandriassa nautti, ei ollut suinkaan vähempi sitä suosiota, jota hänen isälleen osotettiin; jalot roomalaiset, jotka seurustelivat Timonin talossa, häntä kunnioittivat, samoin kreikkalaisetkin ja Serapeumin filosofit sekä koko kansa.
Timon ei pitänyt häntä gyneceumiin [naisten huone. Muinaiskreikkalaisen talon sisin osa, jossa naiset asuivat. Suom.] suljettuna, kuten yleensä oli tapa naisten suhteen; päinvastoin koetti hän häntä tutustuttaa kaikkeen siihen, mitä itsekin tiesi.
Tuskin oli Antea lapsuuden ijän taaksensa jättänyt, kun isä oli antanut hänen lukea kreikkalaisia kirjoja, jopa latinan ja hebreankin kielisiä teoksia, sillä, ihmeteltävällä muistilla varustettuna, oli tuo nuori tyttö, joka oli kasvatettu kosmopoliittisessa Aleksandriassa, saanut tilaisuuden oppia kaikkia näitä erilaisia kieliä.
Hän vaihtoi ajatuksia isänsä kanssa, kuten toveri, otti osaa keskusteluihin Timonin huoneessa pidetyissä symposioissa [pidoissa], ja usein onnistui hänen yksinään, niinkuin Ariadnen muinoin, löytää oikea suunta noissa vaikeain kysymysten labyrinteissä sekä johtaa toiset perässään. Itse isänsä tapasi semmoisesta hämmästyä ja kunnioitti tytärtään suuresti.
Oli kun jotain lumouksellista, salaperäistä, melkein pyhää Antean ympärillä. Hänellä oli profeetallisia unia ja hän näki näkyjä, jotka olivat salatut toisten kuolevaisten epäpyhiltä silmäyksiltä.
Tuo vanha filosofi rakasti tytärtänsä niinkuin omaa sieluansa, sitä enempi vielä siitä syystä, että hän pelkäsi menettävänsä hänet. Antea väitti nimittäin, että hänelle toisinaan näyttäytyi unessa vihollinen olento kummallisessa valonliekissä, mutta hän ei voinut sanoa, ennustiko se hänelle elämää vaiko kuolemaa.
Tähän asti oli ainoastaan rakkaus häntä ympäröinyt.
Ne egyptiläiset, jotka kävivät Timonin huoneessa, nimittivät häntä lotuskukaksi, varmaankin sentähden, että sille kukalle Niilin rannoilla osotettiin jumalallista kunnioitusta, sekä varmaan myöskin sentähden, että se, joka kerran oli Anteaa katsellut, hänen tähtensä unhotti koko muun maailman.
Hän oli yhtä kaunis kuin viisaskin. Egyptin aurinko ei ollut hänen ihoansa ruskottanut. Aamuruskon kultaiset säteet näyttivät kokoontuneen häneen, kuten läpinäkyvään helmisimpukkaan. Silmillänsä oli Niilin azuuriväri [taivaansini. Suom.], ja silmäys niistä näytti tulevan samasta salaperäisestä lähteestä, josta tuon salaperäisen joen vesikin virtasi.
Kun Cinna tuli kotiin sen jälkeen kun hän ensi kerran oli nähnyt Antean ja kuullut hänen puhuvan, tunsi hän halua pystyttää tälle alttari asuntonsa atriumiin [katettu pylväskäytävä muinaisroomalaisessa asunnossa; siitä mentiin muihin huoneisiin. Suom.] sekä uhrata sillä valkeita kyyhkysiä.
Elämässään oli hän tavannut tuhansia naisia, alkaen äärimmäisen pohjan nuorista tyttäristä, joiden tukka on kypsyneen tähkän värinen, aina mustiin, jähmettyneen laavan värisiin numidiattariin saakka. Mutta hän ei ollut vielä koskaan nähnyt sellaisia kasvoja, sellaista sielua. Ja jota enemmän hän katseli häntä, kuunteli hänen sanojansa ja tunkeutui hänen henkensä syvyyteen, sitä suuremmaksi tuli hänen ihmetyksensä. Toisinaan luuli hän, ettei Antea muka olisikaan Timonin tytär, vaan taivaan lapsi, puoliksi ihminen, puoliksi jumalatar.
Pian rakastui Cinna Anteaan.
Hänen rakkautensa oli syvää ja voittamatointa, aivan erilaista kuin hänen muinaiset tunteensa, samaten kun Anteakin oli erilainen toisia naisia.
Hän tahtoi omata Antean yksinomaan vain sitävarten, että, saisi jumaloida häntä, ja sen oikeuden saavuttaakseen oli hän valmis antamaan sydänverensä. Mieluummin köyhänä Antean kanssa kuin Caesarina ilman häntä!
Kuten pyörre meressä vastustamattomalla voimalla tempaa mukaansa kaiken, mikä tulee sen kierroksen ulottuville, samoin otti rakkaus valtoihinsa Cinnan sielun, sydämen ja ajatukset, hänen yönsä ja päivänsä, koko hänen elämänsä.
Myöskin Antea tunsi rakkauden suloa.
"Onnellinen sinä Cinna!" sanoivat hänen ystävänsä.
"Onnellinen sinä Cinna!" sanoi hän itsellensä hääpäivänänsä, kun tuon nuoren neidon jumalalliset huulet olivat lausuneet vihkimäsanat:
"Missä sinä Cajus olet, siellä tahdon minä Caja olla."
Silloin tuntui Cinnasta, että hänen onnensa oli kuten meri, ääretön, rajaton.