HIRVON LUONA.
Lähes kuunkierto oli kulunut. Helkky ja Impi palasivat mantereen puolelta. He olivat käyneet kaskikylvöjä katsomassa. Ilma oli tyyni, mutta taivas oli paksujen pilvien peitossa. Tuntui, että sade oli tulossa.
Venettä vesille työntäessään puheli Helkky: "Pian tästä tulee sade. Se onkin tarpeen kevätkylvöille. Ennätämme hyvin salmen yli ennen sadetta."
"Niin, sade siitä nyt tulee, ja minä kun olin ajatellut, ettemme kiirehtisi kotiin, vaan kävisimme yksin tein Hirvon luona, kun kerran olemme yhdessä vesillä."
"Hirvon luona! Niin, no miksi emme voikin mennä sinne yhdessä, ehkäpä ei sade meitä yllätä."
"Näes, en ajatellut, että sinne nyt vain kyläilemään lähtisimme. Minulla olisi asiata sinne, vaikka en tiedä, mitä sinä siitä asiastani ajattelet."
"Mitähän se lienee?"
"Koeta arvata, ketä se koskee siellä!"
"Hirvoa itseäkö, — ei! Hänen vanhaa isäänsä, — ei! Orjanaisia, — ei!
Pientä tytärtä, niin! Arvasinko oikein?"
"Mutta Helkky, sinä olet mainio! Mistä sen arvasit?"
"Sinun silmistäsi."
Impi sulki silmänsä, ja hänen kasvoilleen kohosi onnellinen hymy, kun hän kertoi: "Minun kävi jo niin sääli sitä hentoa ruhtinaantytärtä, joka täällä sai hiljaisen hautansa ja vielä enemmän säälin sitä pikku raukkaa, joka jo syntymässään jäi äidittömäksi. Olisin mielelläni silloin heti tuonut sen Kultarantaan. Mutta jos olisin lähtenyt lasta noutamaan, olisi Hirvo sen varmasti käsittänyt väärin, ja ihmiset olisivat saaneet paljon puheenaihetta. Siksi en mennyt. — Nyt on kaikki toisin. Nyt voisimme yhdessä käydä sen noutamassa. Tai mitä ajattelet? Jos et sinä sitä tahdo, niin emme sitten mene."
Helkky naurahti. "Etkö huomaa, että vene jo kauan on kulkenut kohti
Hirvon saarta. Tuomme tytön vielä tänään meille."
* * * * *
Hirvo oli ihmeissään kun sai vieraita Kultarannasta. Ja kuultuaan heidän asiansa kävi hän hyvin totiseksi. Mutta kun Impi lupasi, että hän tuo tytön takaisin heti, kun tämä osaa juosta, myöntyi Hirvo.
Lähdettiin pirtistä. Hirvo itse tahtoi kantaa tyttärensä rantaan asti. Helkky nousi veneeseen ja valmisti mukavan tilan Impille, jotta hänen oli hyvä istua lapsi sylissä. Impi asettui paikalleen. Helkky työnsi veneen hellävaroin vesille. Hirvo katseli kaikkea sanatonna, mutta häneltä ei jäänyt huomaamatta, miten monasti Helkyn ja Impin silmät yhtyivät sanomattoman onnellisina. Kun vene viimein lähti, jäi Hirvo rannalle katsomaan siksi, kunnes se katosi niemen taa. Silloin hän virkkoi itsekseen: "Mikä houkka olinkaan! Elämäni kallein aarre oli kerran käsissäni ja itse sen hävitin! Houkka! Mitä on enään elämäni? Tyhjää, kolkkoa! Mitä merkitsevät aarteeni ilman Impiä, kylmät aarteet! Houkka! Itse pirstoin elämäni! Houkka!"
Seuraavana päivänä lastasi Hirvo aarteensa komeaan purteen, otti muutamia miehiä mukaansa ja purjehti Itämeren etelärannalle. Siellä hän yhtyi hurjiin Jomsborgin viikinkeihin ja teki heidän kanssaan hävitysretkiä yli maitten ja mannerten.