PERUNIN JUHLASSA.
Oli kaunis kevät-ilta. Hirvo seisoi Dnjeprin rannalla ja katseli lukemattomia täydessä lastissa olevia kauppaveneitä sekä uljaita urhouiskoja. "Huomenna siis valkenee lähtöpäivä", puheli hän itsekseen, "vaan eipä taida tällä pojalla nyt ollakaan lähtö mieleen. Mitä mä huolin mainetöistä. No, lähdettävä sitä kuitenkin on…"
Hirvo heräsi mietteistään, kun eräs maakansan vaimo lähestyi häntä. Vasta kun nainen pääsi luo, purskahti Hirvo nauramaan. "Tsaj, miksi ilmestyt noin oudossa asussa?" kysyi hän.
Ja Tsaj kertoi vilkkaasti: "Niin näes, maakansa viettää tänä yönä suuren Perunin juhlaa tuolla, tuolla kaukana lakeudella. Mieleni tekee hirveästi mukaan tuolle juhlalle, sillä siellä ilmoittaa suuri tietäjä, miten teille käy Miklagårdin retkellä. Olen salaa poistunut Olgan luota. Lähdethän mukaan juhlalle, en oikein uskalla sinne yksin."
Hirvoa ei tarvinnut kahdesti kutsua. Lähdettiin heti matkalle. Pian päästiin Kiovasta. Jo kuljettiin läpi tammimetsän. Nyt saavuttiin tasangolle, jonka keskeltä häämötti jotakin.
"Mikä tuolla kummulla häämöttää?" kysyi Hirvo.
"Se on suuren Perunin kuva", vastasi Tsaj.
Kansaa virtaili kaikilta kulmilta kumpua kohti.
Pian oli uhriateria valmistettu ja jumalankuva priiskoitettu verellä. Syötyään alkoivat miehet innokkaasti keskustella tulevasta matkasta tuota suurta kartanoa vastaan, sillä Igor oli luvannut hyvän palkan jokaiselle, ken lähtee hänen mukanaan. "Tulisipa edes korven tietäjä tänne", virkkoi yksi ja toinen joukosta.
Pimeys laski yli lakeuden, kun vihdoin tuohitakki, valkoparta tietäjä äkkiä ilmestyi Perunin luo. Tsaj vavahti nähdessään tietäjän ja vetäytyi lähemmäksi Hirvoa. Mutta tietäjä kastoi sormensa uhrivereen, huitoi käsillään hetken ilmaa ja lyyhistyi sitten kuvan eteen maahan. Siinä hän alkoi kolkolla äänellä manata: "Avarit valjastivat muinoin heimoni vaimoja vankkureitten eteen, vaan Perun kosti. Perun kostaa aina verojen kiskojalle. Juomakuppina kallosi kulkee, Perun kostaa, kostaa…" Tietäjä katosi metsään, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt hänen sanojaan.
"Me lähdemme retkelle", huusivat nuoret miehet ja riensivät kedolle kisoja alottamaan.
Mutta Perunin kummulla seisoivat vanhukset totisina, sillä eräs miehistä, joka oli tullut myöhemmin juhlille, kertoi, miten hän tullessaan oli nähnyt kamalan Baba Jagan. Tuo ihmistensyöjätär, Baba Jaga, oli ollut kopissaan metsän reunassa ja sieltä katsellut kaikille ilmoille. Jotakin hirvittävää tuhoa se varmaan tietää, ja vanhat miehet päättivät: "Ei lähdetä Igorin mukana."
Tsaj ja Hirvo olivat kuulleet kaikki keskustelut. He aikoivat juuri lähteä juhlilta, kun kisakedolta alkoi kuulua hätähuutoja. Hirvo tapaili jo miekkaansa, mutta eräs vanhus naurahti hänelle: "Anna miekkasi olla! Ei siellä kedolla tapahdu mitään vaarallista. Nuoret miehet vain ryöstävät kukin vaimon itselleen."
Sydän-yön aikana palattiin. Kuljettiin hiljaa läpi henkien lehdon, jonka keskellä seisoi mahtava pyhä tammi. Tsaj ja Hirvo pysähtyivät lehdon laidassa ja kääntyivät katselemaan lehtoa. Silloin he näkivät miten metsien hyvät hengettäret tanssivat pyhän tammen ympärillä, ja niitten siniset liinat liehuivat tuulessa.