XXV. ISÄ PIETARI.
Vene pysähtyi Nousniemen rantaan, ja Henrik hypähti reippaana maalle.
Kummulla joen varrella oli pieni puukirkko, jota Henrik hämmästyen
katseli. Se oli kuin eksynyt pienokainen keskellä mittaamatonta metsää.
Mutta tuossa tuli jo vastaan Nousiaisten vanha, harmaahapsinen pappi.
"Vi-vihdoinkin tulet. Ju-Jumala on täyttänyt rukoukseni", sanoi isä
Pietari.
Miehet astelivat papin taloon Toposiin. Henrik istahti lavitsalle ja sanoi: "Hämmästyin vallan, kun näin tuossa niemen kärjessä kirkon."
Pietari: "Se onkin Suomen a-ainoa. O-oli täällä muitakin, mutta va-vainonmies on polttanut. Hiltin-Johannes jo sata vuotta sitten kastoi Kaalannin ja sinne ra-rakennettiin monta kirkkoa. Mutta ri-ristinvihollinen poltti kirkot Kaalannissa, poltti täällä etelämpänä. Ne rakennettiin uudelleen, mutta taas ne po-poltettiin."
Henrik: "Kuinka kummassa on sinun kirkkosi säilynyt, sehän näyttää jo vanhalta?"
Pietari: "Sillä onkin o-oma salaisuutensa. Kauan sitten hallitsi täällä ku-kuningas Sampsa. Hänellä oli ihmeen i-ihana tytär, jota Köyliön kuningas mieli puolisokseen. Mutta Sampsa oli ka-kastettu ja hän luovutti tyttärensä vain sillä eh-ehdolla, että Köyliön kuningas ei saa milloinkaan häiritä Valkean Kristuksen palvontaa Nousiaisissa, eikä ka-kajota Hänen asuntoonsa. Sillä Köyliön kuninkaat ovat kaikki olleet ri-ristinvihollisia. Köyliön ku-kuningas se kirkot poltti kahdesti täällä ja Kaalannissa ja piti sitten tihutyönsä kunniaksi mahtavan uhrijuhlan Köyliön Saaressa, jossa u-uhrattiin kastettuja lapsiakin heimon vanhoille jumalille ja ha-haltijoille."
Henrik: "Voi surkeutta! Onko siellä Köyliössä nyt ristinvihollinen kuninkaana?"
Pietari: "No nyt siellä onkin, Lalli hurjimus. Hän on jo uhkaillut niitäkin, jotka Kaa-Kaalannista tulevat tänne Nousiaisiin messua kuuntelemaan. Mutta isiensä lu-lupaukselle on hänkin kuuliainen, Nousiaista ei ahdistele."
Henrik: "Mikä Jumalan johdatus, että on edes yksi turvallinen paikka, jossa ihmiset saavat sielulleen lohdutusta."
Pietari: "Saavat, minkä saavat. O-olen jo vanha ja väsynyt. En jaksa enään, kuten nuorena, ja I-Ingegärdkin on poissa. — Kuinka hyvä, että tulit nyt juuri. Huomenna alkaa täällä kirkon suuri syysjuhla, johon aina saapuu paljon kansaa lä-läheltä ja kaukaa. Nyt saat sinä toimittaa jumalanpalveluksen. Minä olenkin jo neljäkymmentä syksyä peräkkäin toimittanut syysmessut."
Henrik: "Neljäkymmentä! — Mistä olet tullut tänne?"
Pietari: "Voijolasta mä läksin puolisoni I-Ingegärdin kanssa. Sieltä olen. Mutta su-sukuni juuret tuovat tänne Suomeen. Eräs esi-äideistäni oli kotoisin Kultarannasta. Sinne minäkin tulin. Mutta kun ristinvihollinen poltti Kultarannan kirkon, sii-siirryin tänne Nousiaisiin. Täällä olen ollut. Nyt on Ingegärd kuollut. Mutta on minulla poika, Pietari. I-Ingegärd…"
* * * * *
Kylläpä saapui paljon kansaa syysmessuille. Eikä ihme, sillä kaikkialla tiedettiin, että Nousiaisiin oli saapunut piispa, puoleksi taivaallinen olento. Aamulla piti Henrik jumalanpalveluksen kirkossa. Mutta iltapuolella antoi hän pystyttää alttarin ulos ja toimitti siellä messun, jotta kaikki voisivat olla mukana. Kun hän katseli tuota suurta joukkoa, joka arkana ja vakavana seurasi toimitusta, täytti hänen sydämensä syvä sääli. Ah, hän olisi tahtonut tuolle etsivälle kansalle kertoa Kristuksen rakkaudesta, mutta hän ei osannut kansan kieltä. Syvä alakuloisuus täytti hänen sielunsa. Siinä vaelsi kansa pimeyden laaksossa, johon hän ei voinut lähettää pienintäkään sädettä evankeliumin valkeudesta. — Vai voisiko? Henrik viittasi luoksensa isä Pietarin ja pyysi tämän tulkitsemaan kansalle hänen sanojaan. Isä Pietari oli kuitenkin niin hämmentynyt, että hän vain vaivoin voi tulkita muutamia piispan lauseita, ja puhe loppui lyhyeen. Mutta siitä huolimatta ajattelivat ihmiset juhlilta lähtiessään, että ihmeellinen jumalanmies oli saapunut heidän luoksensa, mies, jonka koko olento kertoi korkeammasta maailmasta. — — —
Levottomana kääntelihe Henrik lavitsallaan. Hän ei saanut unta, sillä raskaana kuin lyijypaino lepäsi hänen harteillaan tieto, että täällä vaeltaa suuri kansa pimeydessä ja hän ei voi antaa sille evankeliumin valoa, sillä hän ei osaa kansan kieltä! Tämä maa ja kansa on aina kangastellut hänen unelmissaan, ja nyt kun hän on tänne päässyt, ei hän voikaan tehdä mitään. Auta armias Jumala! Tummuuko minunkin tieni. Joko nyt tulee risti. Valaise minua, sieluni ylkä! — Ja Henrik vaipui syvään rukoukseen Hän taisteli Jaakobin taistelua. Tuskan hiki kohosi hänen otsalleen. Silloin välkähti hänelle kuin salamana ajatus: Minä jään talveksi tänne Suomeen! — Henrik istahti lavitsan reunalle. Mikä ihmeellinen ajatus! Se tuli kuin suoraan taivaasta. Sveeassa tulevat kyllä toimeen ilman minuakin, onhan siellä Coppmannus ja paljon pappeja. Minä jään tänne, opettelen maan kieltä ja sitten voin johdattaa kansaa evankeliumin valoon. Ole ikuisesti kiitetty Kristus, joka lähetit minulle suoraan taivaasta tämän ajatuksen — suoraan taivaasta!
Henrik veti nahkapeitteen päälleen ja vaipui heti syvään uneen, niinkuin ainakin se, joka tuntee kulkevansa Jumalan tietä.