XXXV. SANANVIEJÄ.

Henrik oli saapunut Itä-Årosiin. Hän istui kuninkaan tuvan tammisen pöydän takana ja kertoi Eerikille tuosta aijotusta retkestä. Talvisilla markkinoilla oli annettava julistus, jossa kehotetaan kaikkia hurskaita miehiä kokoontumaan heti vesien auettua ristinlipun alle ja seuraamaan sitä Suomeen, jossa täytyy miekalla kukistaa kirkonvihollisen valta. Julistus aijottiin lähettää naapurimaihinkin, jopa etelään asti. Mutta silloin kivahti kuningas Eerik: "Luulet siis, ettei Sveeassa ole voimaa kirkonvihollisen kukistamiseen. Unohdatko aivan heimoni muinaisen mahtavuuden, kuinka sen lohikäärmekokkaiset laivat halkoilivat meriä ja vapisuttivat kansoja ja kuninkaita!"

Henrik hymyili: "Älähän nyt kiivastu, kuningas Eerik! Muistan heimosi muinaisen mahtavuuden ja tiedän sen nykyisen voiman. Eihän sinun tarvitse muuta kuin lähettää sotavasama kiertämään yli valtakunnan, niin heti on luonasi vankka joukko. Ja tiedän myöskin, kuinka oivallinen on rannikon ledung, jokaisessa laivakunnassa on sotapursi lähtövalmiina. Mutta nyt onkin niin, että tällaiseen pyhään sotaan kirkonvihollista vastaan ei ketään pakoteta, vapaehtoisesti tulkoon, ken haluaa. Siksi on julistus välttämätön. Ymmärrätkö minua nyt, ystäväni Eerik?"

Eerik: "Ymmärrän niinkin. Mutta tiedänpä, että kaikki mieheni lähtevät tälle retkelle, vaikkei sotavasama heitä kutsukaan."

Henrik: "Sitä parempi. Sinä teet kirkolle suuren palveluksen, kun otat retken johdon käsiisi ja lähdet parhaitten miestesi kanssa. Jumala sinua siunatkoon nyt ja ijankaikkisesti! — — — Mutta kuules, eräs asia vielä painaa mieltäni. Kirkonviholliselle on välttämättä ilmoitettava edeltäpäin ristijoukon tulosta. Silloin hän saa valita joko kasteen tai taistelun, jotta ei sitten tietämättään syökse sieluaan kadotukseen. Suomessa sanoivat, ettei sieltä kukaan uskalla lähteä Köyliöön, sillä Lalli on niin kiivas, että paikalla lyö sanantuojan kuoliaaksi. Siksi täytyy Sveeasta jonkun lähteä. Ja henkilönkin tiesivät minulle Suomessa ehdottaa. Tuolla vanhalla päälliköllä, Mälarin rannalla, on tytär, joka nuoruudessaan oli Saaressa kymmenen vuotta orjana. Eräänä syysyönä hänet oli ryöstetty täältä. Kun päällikön Maria oli orjana Saaressa, hoiti hän silloin Lallia kaikki lapsuuden vuodet. Ja Suomessa sanoivat, että Lalli rakasti Mariaa enemmän kuin omaa äitiään ja oli kovin surrut Marian karkaamista. Siksi on Maria ainoa, joka hengissä voi palata Lallin luota. Ajattelen, että hän lähtisi heti meren auettua Suomeen. Tahdotko taivuttaa Mariaa lähtemään, sinä kun olet niin tuttu päällikön kotona?"

Eerik: "Yritän parastani, koska pidät tuon sanan lähettämisen niin välttämättömänä."

Kauan vielä juttelivat miehet tuosta aijotusta matkasta, talvisen päivän vaipuessa mailleen. — — —

Monta kertaa kevättalvella kävi Eerik sitten päällikön luona Mälarin rannalla taivuttelemassa Mariaa sananviejäksi Suomeen. Mutta kaikki oli turhaa, Maria pysyi taipumattomana. Silloin päätti Henrik itse tarttua asiaan.

* * * * *

Pirtin ovi oli auki, mutta sittenkin tuntui sisällä ahtaalta ja pimeältä. Maria nousi värttinänsä äärestä, työnsi pirtin akkunaluukun syrjään ja jäi siihen luukunpieleen nojaten katselemaan keväistä kirkkautta. Lunta ei näkynyt missään, mutta Mälar oli vielä jäässä. Synkkänä, mustansinervänä lepäsi se siinä Marian silmien edessä. Siinä katsellessaan vaipui Maria vienoon surumielisyyteen: Noin synkkänä aukeni hänen eteensä kerran Saaren selkä. Ah, hän oli silloin orjana! Noin lauloi leivonenkin ilmassa. Tuolla rantatammessa vihelteli kottarainen, aivan kuin Saaren koivuissa ennen! — Maria heräsi mietteistään, kun syväsointuinen ääni ovella sanoi: "Jumalan rauhaa, Maria!"

Maria: "Ah, isä Henrik! Jumalan rauhaa!"

Henrik: "On niin ihana ilma tänään, että istahdan tähän kynnykselle.
— Tullessani katselin kohisevaa kevätpuroa ja ajattelin Pyhää
Kristofferia. Muistatko, Maria, kertomusta Pyhästä Kristofferista?"

Maria: "En, isä!"

Henrik: "Kerron sen sitten. Pyhä Kristoffer oli se suuri ja voimakas pakana, joka oli päättänyt palvella maailman mahtavinta herraa. Niin tuli hän erään kuninkaan palvelukseen. Mutta kun hän huomasi, että kuningas pelkäsi pahaahenkeä, meni hän pahanhengen palvelukseen. Kauan hän luuli, että pahahenki oli mahtavin maailmassa. Vaan kerran kulki hän pahanhengen kanssa tietä, jonka varrella oli risti. Silloin teki pahahenki pitkän kierroksen ristin ohi, ja Kristoffer sai tietää, että pahahenki pelkäsi erästä Kristus-nimistä miestä, joka oli ripustettu ristille. Silloin meni Krisfoffer Kristuksen palvelukseen, ja eräs erakko kastoi hänet. Mutta kun erakko käski Kristofferin paastota ja rukoilla, vastasi tämä: 'Minun ruumiini vaatii ruokaa ja rukoilla en osaa, anna minulle jotain sellaista työtä Kristuksen palveluksessa, jota minä voin suorittaa!' — Läheisyydessä oli virta, jonka yli kuljettiin kahlaamalla, ja johon sentähden moni hukkui. Nyt sanoi erakko: 'Kristoffer, sinä olet suuri ja voimakas, rakenna itsellesi maja virran rannalle ja kanna yli kaikki, jotka sinua pyytävät Kristuksen nimeen!'S Kristoffer teki niin ja oli valmis yöllä ja päivällä kantamaan kulkijoita. Kerran yöllä huudettiin häntä toiselle rannalle. Kahdesti hän kävi turhaan katsomassa, kolmannella kerralla oli siellä pieni lapsi. Kristoffer otti lapsen harteillensa ja alkoi kulkea virran poikki. Mutta mitä pitemmälle hän pääsi, sitä enemmän alkoi lapsi painaa, niin että hän lopulta oli uupumaisillaan virtaan. Vihdoin hän pääsi toiselle rannalle ja siellä hän sai tietää, että lapsi olikin hänen kuninkaansa Kristus. — — — Niin, niin Maria, tämä Kristofferin kulku kuvaa meidän kulkuamme elämän virran poikki, ja joskus antaa Kristus meille sangen raskaita kannettavia. Sinunkin osaksesi, Maria, tulee raskas kuorma."

Maria: "Minunko! Mitä sanot, isä Henrik?"

Henrik: "Kuten kuningas Eerik on jo sinulle puhunut, pitää sinun heti vesien auettua lähteä Suomeen viemään Lallille sanaa ristijoukon saapumisesta. Sinä olet ainoa suomenkieltä osaava täällä ja sinä olet ainoa, jota ei Lalli kohtele pahasti."

Maria: "Säästä minua, isä Henrik! Lalli on kyllä hyvä, väliin oikein helläkin, mutta hän on niin hirveän kiivas ja äkkipikainen, että voi lyödä minut vaikka kuoliaaksi, kun kuulee, millä asioilla kuljen. Ja Valkeata Kristusta vihaa hän veriin asti, niinkuin kaikki Saaren sankarit ovat tehneet. — En, minä en uskalla lähteä Lallin luo."

Henrik: "Älä unohda, että tämä on Jumalan asia. Jumala sinua käskee lähtemään tälle matkalle, ja Hän voi sinua varjella kaikessa. Mutta jos niinkin sattuu, että kuolema sinut kohtaa, silloin vievät pyhät enkelit sielusi kiirastulen ohi taivaan ihanuuteen, ja Kristus itse ojentaa sinulle marttyyrikruunun palkinnoksi. Maria, Jumala sinua käskee. Älä vastusta Hänen tahtoaan!"

Maria: "Rakas isä Henrik, vaikealta tuntuu lähteminen. Mutta koska se on Jumalan tahto, niin lähden."

Henrik: "Jumala ja pyhät siunaavat sinua." — — —

Jäälauttoja liikkui vielä Mälarilla, kun Maria nousi uiskoon, joka neljäntoista miehen soutamana heti lähti kohti kaukaista Suomea.