ERÄMAASSA.
Aava, autio on rahkasuo,
syksyn halla usviansa luo.
Korven rämeiköllä verhonaan
kanerva ja vaivaiskoivu vaan.
Harvakselleen rintehellä on
mänty kuivettunut, alaston.
Illoin lepakot ja huuhkajat
ilman autereessa kiistaavat.
Äänetönnä lepää erämaa.
Korkealta kuuhut kumottaa.
Surunsynkkä, suur' on hiljaisuus,
niinkuin elon raskas vakavuus.