MÄ KIITÄN.
Te elättekö, suuret jumalat, kuin muinen, kannatteko valtikkaa, kun iskee ukkonen ja salamat ja talven maille, suvi vaeltaa; myös kohtaloni johditteko? Niin nyt teille puhkeen kiitoksiin
vuoks toivehitten täyttymättömäin ja kaihojen ah aina kyteväin ja kangastusten, joita tavottamaan en väsynyt ma kuolohoni hamaan, päämäärän vuoksi, jota saavuttaa en konsaan, konsanaan mä saa.
On haava povessani polttava, ja ruhjoo ristiriita sielua. — Mä kiitän tuskaa jäytäväistä, syvää, eloa kiitän yhä ylentyvää. Mä kiitän, etsijän kun osan sain, inehmo, — pisarainen vain.