PALAVASSA KYLÄSSÄ.
Meni turva ihannoitu, katto päältä pään, hävityksin raunioitu peruskiviltään.
Synkeät käy syksyn tuulet
yli manteren.
Valituksen äänen kuulet
halki ilmojen.
Syksyn tuuli kuni palkein
lietsoo paloa.
Tuho vaeltavi valkein
kylän kujilla.
Syttyneenä tuli tuima
syöksee kuni vuo.
Raivoo vyörynä se huima
ihmismajan luo.
Liekkiaaltoihinsa peittää
kodin ainoan.
Taaton, lapset ulos heittää
syliin maailman.
Syttää majan, syttää toisen,
kulkee loimuten.
Kuka pysähdyttää voi sen,
panna estehen?
Raivommaksi syksyn myrsky
yhä yltyvi.
Voihkina ja itkuntyrsky
tienoon täyttävi.
Tänään kaikkialla tuhkaa,
mieli allapäin.
Epätoivo tulla uhkaa,
voiton saada näin.
Mutta huomenna jo jälleen raunioille vaan uusi, uhkeampi tälleen kylä raketaan.