II.
Sun silmiesi sinisessä vyössä, mun Kyllikkini kaunoinen niin karkeloi kuin kesäyössä tuo auer hellän haaveinen, mi laulaa lemmen armautta ja suven suurta suloa ja riemun täyttä rikkautta ja ikuisia iloja.
Se paltahilta sinirantain ja siimeksistä salojen käy onnen kukkasia kantain ja tuoksehia toiveiden. Siks’ silmäis siniauteretta mun aina salli katsella. Ei elä kasvi kastehetta, en minä ilman sinua.