II.
Milloin tulet toivojeni kulta, unten urho uljahin. Tulet hehkuin taivahista tulta, kiidät kotkan lentimin. Kutsut, viehätät mun valtavasti, tempaat Pävätärten karkeloon, sinne missä pilvet hartahasti kietoo, hurmaa huumioon.
Milloin tuletkaan sä uneksuttu sulho, säihkysilmäinen, aatoksilleni niin outo — tuttu, jota odotan mä arkaillen. — Katso, rusoittaapi taivonkaari hattaroiden harjalla. Siintää silmihini satusaari tuolla, tuolla kaukana.