III.
Päivä on kirkas, ja notkuu vain
kangaspuissani niidet.
Lemmenkaihossa vuoteellain
valvonut yöt olen viidet.
Valvonut yöt olen nähtyäin
Kaukon sulhoista parhaan.
Oon kuni eksynyt mielessäin
lempeni kukkaistarhaan.
Lentäös syöstävä sukkelaan,
ottaos vauhtia uutta.
En minä lemmestä riudukaan,
valvo en yötä mä kuutta.
En minä jouda kuihtumaan
Kaukoni silmien nähden.
Kukkana mielin notkua vaan,
kun minä kisoihin lähden.
Päivä on kirkas, ja kimmoilee
helskyen kankaassa pirta.
Hopean hohtavaks’ vaikenee
mieleni vierivä virta.
— 10 —