III.
Se lenteleepi luokseni tuo henki kevyt, vapaa ja vaipuneena aatoksiin yön vuoteella mun tapaa. Se luokseni mun leijuaa ja hiljaa kuiskuttaa.
Tuo henki armaan Kyllikin se kuiskaa taivahista ja valvoo elonmatkaani niin suurta, tuskallista. Se aatokseni ylentää, kun tummuu määränpää.
Tien tahdon käydä uljaasti,
en lailla kääpiöiden.
Ja kasvakohon kärsimys
ja ponnistukset töiden.
Mun yllän’ henki liihoittaa
ja taistoon tenhoaa.
Se tenhoo taistoon sisäiseen,
se kutsuu suureen voittoon.
Ja olkoon tuskallinen tie
mä astun aamukoittoon.
Ja lailla ilmankotkien
mun nousee aatoksen.
Ja konsa kiihtyy taisto tuo, ja päätä polte pohtaa, niin leijaa henki luokseni, ja tähtösetkin hohtaa, ja on kuin silmä Kyllikin mua katsois silmihin.