LOPPUSANAT.
Me etsimme elämän liljaa tältä puolelta tuonelan veen ja niitämme kyynelviljaa ja kaihoja sydämeen.
Tää elämän kukkaissilta
ei liljoja kannakaan.
Sen kurjilta kunnahilta
vilukukkaset puhkee vaan.
Mut etsijän katse kantaa
yli tuonelan virran suun
kohin lepojen nurmirantaa
ja ruskoja valjun kuun. —
Soi tuonelan vetten tenho. Kukat solmitaan köynnökseen, kunis saapuvi kaihottu venho, vie etsijän aarteineen.