XII.
Oi onni, aarteheni verraton, sä helmi hohtavainen, kallis. Oi, ett'et karkaisi sä luotani, en sitä konsanaan mä sallis.
Mun helmeni, mun pyhä onneni, oi, ettet särkyväinen oisi, ja jospa heloisena hohtehes kautt’ aikain varjeltua voisi.
XIII.
Onko onni vaan kupla, vetten päällä, kupla heleä, hetken kestävä?
Onko onni vaan
unten kevyt keiju,
jota etsien
harhaa ihminen?
Onko onni vaan
virvatulten väike,
joka häipyy pois
kun sen luona ois?
Onko onni vaan haave kuolematon, kaiho ikuinen, rinnass’ ihmisen?