AJATUSTEN VYYHDESTÄ VÄHÄSEN
Ystäviäni
Kun hiljallensa milloin eloni vierii rata, mun unhottaa he silloin.
Mut' konsa pahimpata on onnettuutta mulla, tapansa koht' on tulla vahingonilo silmissänsä ja ruikutellen haastaa erinomaista sääliänsä…
Huonossa seurassa
Pien' on se vaiva mi syntyy, jos täytyy joskus olla seurassa tyhmyrein tai ilkiöiden.
Mut' se on onnetonta jos jääpi yksikseen ja silloin tuntee,
ett' ompi tyhmyrin tai konnan alhaisen seurahan syösty… —
Voi kera vieraan seuran huononkin niin pian tilin tehdä. Mut itsensä kanss' suorittaa niin raskas, tuskaisa on tilinteko.
Pahin viholliseni
Ne jotka myrkkynuoliaan hiovat vastaas' aina, niit' ellös pelkää, eivät ne sua paina.
Ei katehet voi ryöstää sulta onnesi tulta. Heit' ellös pelkää.
Mut yks' on vihamies, min moni koki, mi monen sorti, painoi. — Kavahda toki sä itseäs, vain itsellensä voi vaarallisin kukin olla — Muit' ellös pelkää!
Elon langan kehrääjä
En elämän lankaa siloista vaan
mä kehrätä tahdokaan.
Mä nautin, kun entinen ratkee,
mut solmin vain uuden, jos katkee.
Moni tulkoon pulma ja vaikeus,
moni mielen ankara haikeus.
En elämän lankaa siloista vaan
mä kehrätä tahdokaan.
Yksin jätetty
Mun on yksin niin hyvä, hyvä muistella eloni summaa. Mun on yksin niin hyvä käydä illan polkua tummaa.
Olen löytänyt tuttavan,
oma itseni unhosta nousi,
tuhat muistoa mukana sousi. —
Olen löytänyt tuttavan.
Tuli tuttava tiliä pyytäin,
tuhat mietettä eteeni syytäin.
Tuli uusin, kaunein lupauksin
ja katkerin katumuksin.
Näin yksin on hyvä, hyvä muistella elonsa summaa. Näin yksin on hyvä käydä illan polkua tummaa.
Totuuden ovella
Muille ovea totuuteen aukovi vuodesta toiseen, heikoksi oman askeleen tuntee kulkuhun moiseen.
Siks' oven ulkopuolelle jää vartija siipirikko. Totuus — sen vain yllättää etsijä uskalikko.
Helmen poimija
Hohtohelmi, sua etsinyt oon kaiket ajat. Mutaa pöyhin, kuljin kumarassa aallon rajat.
Hohtohelmi, säteilysi vertaista ei mikään. — Toinen vie sun, omata en saa mä sua ikään…