KARL ERIK FORSLUND.
Torppari
Häädätkö sä poies mun, Vietkö konnun raivatun, kun en kulje köyryseljin suutan' telji.
Puute oli leipänäin
raataissani hikipäin,
ett' ois herkukkaita kemus,
juhlaremus.
Kenpä raatoi saroillas,
perkaeli peltojas,
kylvi, kynti, helteen koki?
— Mieti toki.
Heilui vinhaan viikate,
haasiolle heinät ne
ajoin. — Puinpa viljasatoa.
— Täyttyi latos.
Rukiis myllyhyn mä vein,
jauhot toin mä yksin tein.
Keuhkoni sun säkkeis alla
nääntyi vallan.
Uunihisi pilkoin puut.
— Kaupastasi ostin muut
tarpeet — nurkumatta maksoin,
minkä jaksoin.
Jauhot, luonnon antimet,
leipä — työni tulokset
kuuluis mulle. — Niistä tarkat
kiskot markat.
Häädätkö? — Oh, vuoksi sen
että lausuin totuuden:
missä vääryys elon ohja
— hauras pohja!
Hyvästi! — Jo riittää saa.
Hakkaa metsä, hoida maa.
Mökkiini voit ottaa orjan
seljän norjan.