II
Ol ihmelisen gaunis ja tyven aamu, ko "Rojohoppe" väki siins seittmä aikka ol koos kanali vahtkopin dykön. Haminast kuulusivat tutu ääne: väkipyärätten kitkumise ja ankkurpeletten gilaukse ja ainasent taustan niill äänill näin dyäaikans sadotte girvette ja mookrette isku. Välist nes satusiva viäl puttoma yhtaikka ja sillo ol niingo hiittem bäämiäs olis lyänn nyrkkis haminan galljoihi. Joukkoho sekosiva miäste veissavall äänellk kohotetu oohii-oohei-huudos, se viimene hei nii lyhkäsen ja terävän, ett tämsis toimis valla outoki olis ymmärtänn, ett nys se väeryhm kokko kaiken darmos yhtesse, voimakkassem bonnistuksehe. Mnää kuulustli hetke aikka tätä tyä jättläisvirtt, kuulustlin, guik kaikk nämä äänet teräväst kajativa haminan galljoist, ja mnää nautesi siit. Se ol musiikki mnuun gorvisan ja mnää saa ne ääne muiston ja miälkuvituksen avull viäläkkin kosk hyvänäs toistuma — —.
Pali ol väkki meit saattamas, äidej, muiji ja morssemi. Mnää huamasi, ett kokillakki — yks nuar pois Vasaraisild — ol morssi, vaikk hän vast toisse reissuhus läks. Ei ne muus stää huamannukka, mutt mnää näin, go häm bist ittes makasiini nurkan daa ja ko hän dul siäld, ni hänell ol yks pari uussi sukki poviplakkris. Ja semse ova varma merki niis asjois. Iiro ymbärs kiäpus niim bali vaimväkki, etten mnää ruvenn heit räknöittemängä, ja Tasala Vilkk puhel hulluijas niingo ainakki. Je enemä siins sitt naurettin go itketti. Nii ett paremi semmost hulivili seora se ol ko "Rojohoppem" besättning.
Ko sitt kaikk sälä ol saatt laeva issom baattihi, ni Iiro käsk kaikkette miäste menns siihe istuma. Hän ja Tasala Vilkk oliva näättäk puhunnp pari kolm nuart poikka, ko seisosivas siin ja kattliva meijä lähtöän, vetämäm baatti köydest kanaali suuhu. — "Haaluvee poja!" sanos Iiro sitt, hyppäs paattihi ja rupes veissama.
Merimiäste läksilaul
Ulos mailmaha viä
Meijä jäljetön diä
Merell laudottem bääll.
Kauas pois pala miäl,
Kauas sinn, misä auring ai lämmindäs lua,
Misä huajuvap palmu meill varjoas sua.
Ko siällt tarppeks o olt, ni mek kotti jällt tlee.
Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.
Meri käy, must o yä,
Puijep paukku ja lyä,
Köyde vingu ja soi.
Kapteen huuta: "Ohoi,
Ylös mastoihi reivaman goht joka miäs,
Ny o viimene hetk meijän dullk kukatiäs!"
Jumal tiätä, jos koska mek kotti jällt tlee.
Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.
Meri rynnist ja riäh,
Nous ja vahtopäis kiäh,
Katkas köyde ja puu,
— Nii me vastusta snuu!
Meijä rohkeutt vasta snuu voimas ei aut.
Jos es voitto meills sua, meill o aaloisas haut.
Brassip piukkan, gyll kerra mek kotti jällt tlee!
Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.
Nii ett flikk, älä itk,
Vaikk se matk o niim bitk,
Yli valdmeren gäy,
Misä rannoj ei näy.
Jumal hallitte aalo ja taeva ja maa,
Jos hän dahto, ei kualem meit saalikses saa.
Älä itk, rakas flikk, kyll mek kotti jällt tlee
Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.
Kyll se muuttu se retk;
Aika riämune hetk.
Niingon gompassi neul
Meijä astian geul
Käändy pohjossi. Lämmiä maa jäävät taa,
Kodoranna me nähds saa ja syndymämaa.
Ilo sillo o suur, ko mek kotti jällt tlee.
Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.
Joka värsy lopp-puale me veisasin gaikk yhdes ja oikke juhlaliseld se kuulusiki. Vilkk komens joka pojan, gon ganaalim barttall ongell istus, tranuma meijäm baattian ja ol stää tytyväiseve mitä enemä hän sai fiirat fongliina matka varrell uusill miähe aluill. Ja kyll niit kartus; tiätä sen, go niit poja nolkej o ai niim bali kanaalin diäll. Viime heit ol kolmattkymmend meijäm baattian vetämäs ja ko he välist karasivakki, ni me meni nii ett vesi kohis fööris. Iiro veisas vooro ja soitt vooro harmonikka. Vilkk ol suu messingis ja kamalan dytyväine ai vaa. Mutt oliva aim bojakkin dytyväissi, ko Vilkk hamina sillan gorvas anno heillk kakstoist markka tasittavaks ja sanos: "Tosa on deillp, poja. Näättäk, merimiäs o herr ja häne vaimos o frou, ain go mais olla."
Kapteen ja styyr ja pari miäst oliva jo enne meit buuris ja ko ol hyvä tuul näi aamuste, ni olivak kaikk valmistukse lähtö vartem bian dehdy. Luutsjöösiki liähus jo fokkmaston dopis ja pia me oli nii valmi, ett me vaa odoti luutsi. Kapteen ol jo kerjennt troppris ottama eik styyrikä oikke selkki oll. Ja konei luuts tuli niim bian gon gapteen doevos, ni hän giros ja sanos: "Pahukse luutsip, pelavak kortti eik hoidt toindas. Mutt mitä me heit odota. Seili auk vaa ja ankkur ylös, ni mnää seilam bahus soikkon glyyvarbummi heijä akknastas sisäll ja käänän gorttpaka heijä nokkas all. Kyll mar hes sillo sitt meijängi huamatteva."
Ja kyll "Rojohoppes" nys semnem bestättning ol, ett se tämse oorteli vähä äkkin däyttänn olis.
"Täst tlee lysti", sanos Iiro ja huus miähill: "Pankkast äkkin dyä käymäm, boja!" Ja Vilkk hirvittel niingo susi kuuvalos.
Kaikeks onneks luuts tliiki juur ko ankkri hiivatti ja nii se odotett lyst men miäste noka siutt.
"Rojohoppeks" stää meijä laevatan haukutti, mutt mnää oli se mond kertta nähnt täydes seilis ja tiädä, ett se nykki ol vähä komjas parsell, ko se joka riät levjän juhlalisest niingo joeksin läks mertkyndämä. — Ja mikä sen gaunemb nähtäv onkkan go laev täydes seilis!
Pia oliva väkipyärä laann natisemast ja kaikk brassik kiinitety ja mes seilasi ulos, nii ett vaht kohis fööris. Nojattim bäi reelinkki ja katelttin go Rauma hamin ja kirkondorn katosiva enemä ja enemä näkyvist. Kokkiki jätt rua laittamises, seisos kabysi oves ja kattel päin Getungalljo, ja ko mnääkin gäänsi silmän sinnppäi, ni mnää näi yhde nuare flika haahmom biirtyvän girkast taevast vast nii selkkjäst kom baperist leikatt kuva olis ollk kiinitett sinisellp pohjall. Siäll oikke seisos koki morssi ja huiskutt liinatas — ja itk. Mnää tiädä, ett hän itk. Siäll Lonsin Getungalljoll o mond kyyneld vuadatett, surun gyynli ko laeva ova lähtenn ja ilon gyynli ko laeva ovat tullk kotti. Siäld ne ensmäiseks aim balja silmi näke, ko net tleeva, ja siäld niit taita seorat, siks ett ne näkyvist kattova. Sill olis paljo juteldava, sill Lonsin Getungalljoll, jos se taedais ilmotta, mitä niitte vaimihmste miäles o liikkunnk, ko se harjald läpi vuassadatte ovak kauas ulos merellk katell.