III
Meill ol plankklast, ko meijäm bit viämä Londoho ja siäld ol oordel baarlastis Flensburihi ja sitt kappaltavar-lastillk kotti. Hyvä tuuld meillp piisas ai Oolandi merehe saakk, mutt siällk käänys tuul syydvestihi, nii ett mes sai ruvet kryssämä. Ol nii verkkast tuuld, ettem mep pali knuupuj tehn ja yhtäkki meijä rinnallan ol tuulem bualell yks luvilainem brigi. Niingo eri kylätte nuartten geske ai o semmost härnämist ja pilapuhett ja välist tappluksen grähinäki, nii o eri kaupungitte laevatte väe välilläkki ai semmost piänd nälkkimist, vaikk sitt jäll ollan gamalast yht maat, ko joku ulkmaalaine yrittä kränittämä. Merell luvilaise ova ain goittann uskotell, ettei raumlaissi saad mastoho menemä, jos ei heill ens siirappi annet, ja raumlaises sanova, ettei luvilaisill ol mittän diätto styyrbuurist ja baabuurist, muttko merkittevä ne asjas samallt tavallk, ko niihi aigoihin, go he elukoit Ruattihi laahasiva. Ja ko siin ny rinnasi seilatti ja meill ol pari miäst viäl bramraagall seilin gans vähtämäs, ni siäld luvilaiseld huuta yks miäs: "Ovakk raumlaises siirappi saannk, kosk ova mastohon giivenn?"
"Älä siälls siirapist kohis, muttkom biukot niit snuu nuarias siäll musta härjäm bualell, ettäs pääsep paremi ylös tuulehe", huus Iiro takasi, vaikkei luvilaisell mittä elukoit buuris oll, muttko seilas puulastis niingo mekki.
— "Teit taita olis siäll miähi Sorkast, Kollast ja vaevasist
Vasaraisist", kysytti luvilaiseld.
— Kyll tääll o miähi monest hyväst kyläst, mutt ei yhtä siäld, ko isänäs syksysin, go heild kysy, mitä heili o myytvän, vastava muhkjast "Rukkit kaiketakki", mutt keväsim barkuva:
Ei ol jumal armattakko muut ko sammli ja kuusehakko.
Ja kyll Iiro se viimesem barkusiki, nii ett kaikk meijä väki ol valla vääränäs naurust. Mutt luvilaisek kiukuttliva ja jos ei vaa olis vesi meijä välillän oll, niin dakka mnää se, ett siin olis tapelt ja vähä viätävän davalls sittengi.
— Pahuksem bitsknypylä, huus yks luvilaine meill viime, ja sitt heijän dliikin giiru laevatas käändämä. Mutt heijä laevas ol semne, ettei se menn oikke nässist yli staagi, muttko hakkas siinp paikallas, ko se olis pitänn kiärttä ymbärs vasttuulehe. "Rojohoppe" teki sen dembu vähä nässist ja Iiro huus luvilaisill: "Misäst se teijän goivune mookrin o, ett kapteen sais hakat teijän sikaruuhen guano ylös tuulehe?"
Vaik luvilaise vissi ovat toimeljast, kelvolist väkki ja niingo raumlaisekki yht hyvi mert kyndämän gom belloijaski, ni he nys siin vissi olsiva jatkannp pistlemissiäs vaikk kuik kaua, mutt ko "Rojohoppe" ol pareva seilaman gryssis, niin dull välimatk niim bitkäks, ettei puhe kuulunn enän doisest aloksest toissehe. Ja ko ehto tul, ni em me nähnp prigist enä haimeitakka. Tuul ol ruvenn näättäk friskama ja ko mep pääsi Itämerell, ni se ol paisunnp pualmyrskyks. Kyll me ny hyvä faartti tei ja meijän däydys vähenttäs seilejäkki hiuka. No, ja kon goko yä siin ol kryssät, niin gäve nii, ett me näi maat styyrbuuris, kom bäev rupes valknema.
— Ain helkkrisäk me oikke mahda oll, sanos styyr, ko hän se huamatt.
— Matala suara ettippäi baabuuris! — huus uutskiikk samas ja meijän dul vähä jumalaton giiru käändämän, gom baabuuris parin golmen gaabeli matkam bääs meri murrus kalljoihi, nii ett valkone vaht lens mone syllän gorkkeuttehe. Onneks "Rojohoppe", niingo mnää jo sanosi, ol käppi käändämä ja nii me läksi sitt painamam bois siit vaaralisest paikast. Mutt kon daas ol vähä aik kuljett toisellk kyljell, ni uutskiikk huuta: "Mait suara ettippäi ja baabuuris!"
— Mihin durkasen gattlaha me ny ole joutunn, puhel styyr.
— On ain dämä klookku, pidäis mar Itämeres sendä liänd piissama, tuumal Vilkk. Ja Iiro ja muu väkik kattlivas silmäs seljälläs, ko maat rupes näkymä jo kolmellp pualell. Mutt ei siin ollukka aikka vauhkotell. Styyr komens vähendämä seilej, nii ett laev juur ja juur tottel ruarias.
Kapteen ol siit saakk, ko me Rauma haminast läksi, oli yhtmitta tropis, nii ett me eppälin, go siinf fundeeratti mitä pahust nyt tehdä, ettei äij taeva merkeist ja sekstandeist ja semsist alstandeist mittän diädäis. Mutt viime styyr sanos, ett koiteta nys sendä, ei stää tiäd, vaikk se tämä asjan glaarais sittengi. Ja sitt talutetti äij ulos kajuutist ja annetti hänellk kaikk semsek kaluk, kom bestikin dekkohon darvitti. Ja kon hän siin hetke ol kiikroinn ja sanonns styyrill, ett kirjot ny ne ja ne numrasep paperill, ni hän hoipproitt kajuuttihi jäll. Siäll hän sitt räknöitt ja kattel karttat ja merikortej eik oll aikkakan gulunn, ni hän sano: "Helkkris, poja, me ole Riigabuhtis, pankka äkkin gurs nordvästihi!"
Met tein dyät käsketty, mutt styyrman sanos, ett äij tek ittelles tavalist vahveman droppri semse rasitukse jälkke ja nukus sitt niingo marjaskarh. Ja kyll mes sitt jo korteistakki rupesi ymmärtämä, misä oltti ja ett äij meill oikkjan gursi ol andann.
Pia mes sitt jäll oll Itämeres ja kon duul koht sen jälkken gäänys myättäseks, ni mep paino aika hyämy Sundi kohde. Kyll meit vähäm belgutt lähtip Pohjamerellk, kon gapteen ai vaan droppas ittiäs, nii ettem me händ nähnykkän go harvimitte. Muttko hän siinäkki reedas bestikin dek, ni me lepysi vihdo viime ja ko Jumal sitt viäl anno meill ai vaa myättäst tuuld, ni me olin gaikk ilossi ja hyväll humöörill. Styyr ja Vilkk ja Iiro tekiväk kaikenkaldast jekku väli meijä lystiksen ja väli meijä harmiksen. Ja kerra nep pahukses siällp Pohjameres panivas semse lystin doime, ett ol vähäll, ettei nep poja olis joutunns Siperjahan, gon gottit tultti.
Ol näättäk nii, ett ko mes siins seilaskli, ni yks päev uutskiikk ilmotta, ett englandilaine sotalaev o näkyvis styyrbuuris. Se ol komjas nelimastone ja sen gurs ol nii, ett se kulk poiki meijä. Niingon diädätt, ni o vanh laki merells semne, ett ko sotalaev lähene kaupplaeva, niin gaupplaevan däyty ensmäiseks tervettä flagullas. Mutt mitä meijä styyr, ko ol hiukan gännis kans, olis hualinns semsist.
— O seki sendä vallam bäi seini, ett kaupplaevatten, go raha tiänavat, täyty ensin dervettä noit sotalaevoj, ko valla lystikses tosa kronava ja haaskava raha, puhel styyr, ko ol tull halvdäkild kattoma miästen doimei.
— Ni händ, meinas Iiro, valla väärä peli oikke semne o.
— Mitäst muut ko väärä, vahvist Vilkk heijäm buhes.
— Ei ollat tiätvännäs merimiästen davoist, sanos styyr siihe, muttko menkkä ruffihi ny joka miäs paitt se, ko ruaris o. Katotast, mitä se engelsman siit tykkä.
Mitäst täst, me menin gaikk ruffihi ja styyrman pist ittes kajuuttihi.
Engelsman tul likemäks ja likemäks ja ko se ol pääss semsell hollill, ett se arpel meijä selittäväs häne signaalis, ni se kysys, mitä natsuuni me ole. Mutt ei styyr mittän gomentto andann, kattel kajuuti akknast vaa ja nauro hirvittel. Engelsman odott hetke aikka, muttkon em met tiättom bistänn häne merkeijäs, ni hän ammus yhde ganunalaukaukse.
Jos ei se meijä styyr olis olls semne ylönannett ko hän ol, taikk jos hän olis oll edes valla selkki, ni hän olis jo tull järkkihis ja ymmärtänn, ett ny olikin dosi käsis, muttko hän ol semnen go hän ol, ni hän sekott asja viäl pahemaks. Ko näättäk Iiro kysys: "Joko mnää vedä flagu ja tervetä?" ni styyr sano kiukustunnun: "Flagu! Ved sinn jotta, mutt älä flagu!"
No, kyll mar tet tiädätt, kumne junkkar tua Iiro o. Eiköst se julmett saanukki jostan gässis vanha niinmatta, mist mahdo saadakka, ja yks kaks meijän gaffeli nokkaha nous paha, rikken niinmatas, nous ja lask kolmk kertta ja jäi sitt siihe fleijama.
Olsitt nähnk kuis sinns sotalaevan däkill ilmestys miäst. Toppihi lens signaal: "Pyssäkkän goht!" ja ko meijä styyr sanos: "Paineta ettippäim boja vaa", ni siäld sotalaevast ammutti jäll ja tällk kertta oikken dodem bääll. Meijä fokkmastom bramstong tul alas däkkihi, nii ett krapsatt vaa.
Ny vast nep poja ymmärsivä, ett täsä olikin dosi käsis. Mep prasasin goht seilip pakkihi ja styyr ja Iiro ja Vilkk, kon dämä lystin doime olivap pann, oliva vähäm bleikej poikki, ko he näkivä, ett sotalaevast pantti sluupp vesill.
— Mitä jumal siunakko nyt tehdä? huakkal styyr, mutt Iiro järk juaks vähä turkase liukast, niingo ainakkin, go hän ens ol pann jongun glummin doime ja sitt joudus paikkama stää. Hän gokos kaikk meijä alokse flagu yhte läjähän däkillk, komens joka miähe seisoma vesipyts kädes ja sitt hän viritt flagup palama ja käsk meijä muittem bittä vaari, ettei valu vallalles pääss.
— Jaa, mutt snuun gnupisas ongi järkki vähä enemän go mones muus, sanos styyrman, ko rupes ymmärtämä Iiro vehke.
— Stää sama ova muukki sanonn, vastas Iiro, hyppäs ko helkkar se flaguläjä ymbärs ja kähjäs stää ai joukko. Ja ennengo engelsmanni sluupp ol pualmatkall laevatte väli, nii ei meijä flaguistan oll jälill muut ko ruuppe. Ne Iiro kokos yhtem bakkloodaha ja nost sen gajuuttihi ja sitt skrubatti se paikk däkist, misä flagup poldetu oliva.
Sitt mes seisoskli muin miähin vaa ja nojasi ittiän reelinkki vasta. Panttim baraadtrapp ulos baabuurim bualellk, ko engelsmannit tliiva likemäks, ja styyr seisos valmin ottamas heit vasta.
— Mitä meriryävrej te oikke olett ja olettak tek kapteen! kysys meijä styyri se englandilaine meriupseer, ko heijäm bäälysmiähen ol.
— Suamest olla, eng mnää olk kapteen. Kapteen o gippi, vastas styyr.
— Vai nii, vai ryssi te olett, mitä te meinatt tollf flagulls sitt?
— Em me mittä ryssi ol. Suamlaissi me ole. Raumlaissi olla. — Ja mitä toho flaguhun dlee, niin vähä riätas oikke se o, mutt ei meill ol muut. Käve näättäk nii, ett meijä flagup palovak kaikk. Ol pudonn valungipin niitte joukkom — biipust taikk mist ol mahtannp pudot — Ja kon dep pakotitt meijä flagama, vaikk ei meillf flaguj oll lainkka, ni me hissasin duangi sitt paremam buuttes.
Ei engelsman ottann ens oikke uskoakses styyrim buheit, muttko styyr nikkas Iiroll ja Iiro toi nef flagutte jätte engelsmanni ette, ni hän giros ja käsk miähes ottama alas se meijä niinmattan. Ja ko se tul alas, ni het tramppasivas se ens jalkkattes all ja paiskasivas se sitt merehe.
Kyll styyr käsk heijän dullk kajuuttihingi ottamam biänen glasi, mutt ei se englandilaine upseer siihe suastunn, muttkon gomens miähes sluuppihi jäll ja sitt he läksivä.
Mep prässäsi seilin jällen duulehe ja läksim bainaman Londot kohde vaa. Mutt styyr ol nii miälisäs, ett hän anno pualen gorttli rommi miäst pääll ja mep pidim biäne juhlan goko klummim bääll. Iirot kehusivak kaikk ja kyll hänes tiättvästengi ny äijä ol. Hän soitteskel harmonikka ja met tansasin däkill ja Iiro meinas ai joukko, ett piänet tämses solkkna ova, o niist pahemistakki seljett. Ja kyll se vissin dosi oliki, se puhe, sillett jos Iiro vaa jongum bahuden dehn o, niin gyll se julmett ittes ain o glaarannk kans niist. Moni o vähemist joutunnk kuukausräkningillk kistus istuman daikk Kakolas päeviäs viättämä. Ja ilma Iirot me olsin gukatiäs tämä flagujutun dähde joutunns Siberjaha joka sorkk. Nii ett ei se ihme ol, ett me ny lysti pidin, go siit olttin gunnjallp pääst.
Mnää sain goko lopu matka neulot uussi flaguj "Rojohoppesse" ja vähitelle mnuull olivakki sitt darppelisema heist valmin, nii ett "Rojohoppe" ol juhlalises mundeeringis, ko me yks kaunis päev bugseerpaati hännäs pääsi Londoho ja kiiniti aloksen drossim bollareihin Gomersiaaldokas.