SUUTELO
Oli kerran nuori tyttö ja hyvin nuori mies. He istuivat kivellä selälle pistävällä niemenkärjellä, ja laineet loiskivat heidän jalkojensa juureen. He istuivat äänettöminä, kumpikin omiin ajatuksiinsa vaipuneena, ja näkivät auringon laskevan.
Nuori mies ajatteli, että hän kernaasti tahtoi suudella tyttöä. Kun hän katseli tytön suuta, niin tuntui hänestä, kuin olisi se ollut juuri sitävarten luotu. Hän oli kyllä nähnyt kauniimpiakin tyttöjä kuin hän, ja oikeastaan hän oli rakastunut toiseen, mutta häntähän hän ei varmaankaan koskaan pääsisi suutelemaan, sillä hän oli ihanne ja tähti, ja "die Sterne, die begehrt man nicht".
Tyttö ajatteli, että hän kernaasti olisi suonut nuoren miehen suutelevan häntä, jotta hän olisi saanut tilaisuuden oikein vihastua häneen ja näyttää kuinka syvästi hän häntä halveksi. Hän nousisi ja kietoisi hameet tiukasti ympärilleen, loisi nuoreen mieheen katseen täynnä jäätävää ivaa ja poistuisi, suorana ja tyynenä ja pitämättä tarpeetonta kiirettä. Mutta jottei nuori mies olisi arvannut mitä hän ajatteli, sanoi hän matalalla ja hiljaisella äänellä:
— Uskotteko löytyvän mitään elämää tämän jälkeen?
Nuori mies ajatteli, että kävisi helpommaksi suudella tyttöä, jos hän myöntäisi. Mutta hän ei oikein muistanut, mitä hän muissa tilaisuuksissa mahdollisesti oli sanonut samasta asiasta, ja hän pelkäsi puhuvansa ristiin. Senvuoksi katsoi hän tyttöä syvälle silmiin ja vastasi:
— On hetkiä, jolloin uskon.
Tämä vastaus miellytti tyttöä erinomaisesti ja hän ajatteli: Pidän kuitenkin hänen tukastaan, ja hänen otsastaankin. On vaan synti, että hänen nenänsä on niin ruma ja sitten, eihän hänellä ole mitään asemaa — pelkkä ylioppilas, joka lukee alempaa hallintotutkintoa. Eihän hän sellaisella sulhasella voinut ystävättäriensä kateutta herättää.
Nuori mies ajatteli: nyt voin varmaankin suudella häntä. Mutta häntä peloitti kuitenkin hirveästi; hän ei ollut milloinkaan ennen suudellut ketään perhetyttöä, ja hän ihmetteli oliko se vaarallista. Tytön isä nukkui riippumatossa kappaleen matkan päässä, ja hän oli kaupungin pormestari.
Tyttö ajatteli: Ehkä on vielä parempi, että annan hänelle korvapuustin, kun hän suutelee minua.
Tyttö ajatteli vielä: Miksi hän ei suutele minua, olenko minä niin ruma ja epämiellyttävä?
Ja hän kumartui eteenpäin veden yli nähdäkseen kuvansa, mutta laineitten läikyntä särki hänen kuvansa.
Tyttö ajatteli edelleen: Ihmettelen, miltä mahtanee tuntua kun hän suutelee minua. Häntä oli itse asiassa suudeltu vain yksi ainoa kerta, sen oli muuan luutnantti tehnyt kaupunginhotellissa pidettyjen tanssijaisten jälkeen. Mutta hän oli tuoksunut niin ilkeästi punssilta ja sikarilta, ja hän oli tosin ollut hiukan hyvillään siitä, että tuo luutnantti suuteli häntä, sillä olihan hän kuitenkin kaikitenkin luutnantti, mutta ei tuo suudelma ollut hänen mielestään juuri mistään kotoisin. Sitäpaitsi vihasi hän luutnanttia sentähden, ettei tämä ollut kosinut häntä jälkeenpäin tai edes vähääkään välittänyt hänestä.
Heidän siinä näin istuessaan, kumpikin omiin ajatuksiinsa vaipuneena, meni aurinko mailleen ja tuli hämärä.
Ja nuori mies ajatteli: Koska hän istuu yhä minun vieressäni, vaikka päivä jo on laskenut ja on tullut hämärä, niin voihan olla, ettei hänellä ole juuri mitään sitä vastaan, että suutelen häntä.
Ja nuori mies laski käsivartensa hiljaa tytön kaulaan.
Tätä tyttö ei ollut ollenkaan aavistanut. Hän oli luullut, että nuori mies vaan muitta mutkitta suutelisi häntä, sitten hän antaisi hänelle korvapuustin ja poistuisi kuin prinsessa. Nyt hän ei tiennyt, miten hänen oli meneteltävä; hän tahtoi kyllä suuttua nuoreen mieheen, mutta hän ei myöskään tahtonut menettää suuteloa. Sentähden istui hän aivan hiljaa alallansa.
Silloin nuori mies suuteli häntä.
Se tuntui paljon ihmeellisemmältä kuin hän oli luullut, hän tunsi kalpenevansa ja tulevansa raukeaksi, ja hän oli vallan unohtanut, että hänen piti antaa nuorelle miehelle korvapuusti, ja että tämä oli pelkkä alempaa hallintotutkintoa lukeva ylioppilas.
Mutta nuori mies ajatteli muuatta kohtaa erään uskonnollismielisen lääkärin kirjoittamassa, "Naisen sukupuolielämä "-nimisessä kirjassa, mikä kohta kuului: "On varottava, ettei aviollisessa syleilyssä hekkuma pääse vallitsemaan", ja hän ajatteli, että tuo varominen mahtoi olla kovin vaikeata, koska kerran jo suutelokin saattoi niin paljon vaikuttaa.
* * * * *
Kuun noustessa he yhä istuivat suudellen toisiaan.
Tyttö kuiskasi nuoren miehen korvaan:
— Minä rakastin sinua ensi hetkestä kuin sinut näin.
Ja nuori mies vastasi:
— Minulla ei ole milloinkaan maailmassa ollut ketään muuta kuin sinä.