KAHDESTOISTA RUNO.
"Aluksemme joutui jälleen Kirken saarelle. Odotimme aamun koittoa ja nähdessämme aamuruskon jumalattaren nousevan yölevoltaan täytimme Elpenorin varjon pyynnön, poltimme ystävämme ruumiin, kohotimme rannalle hautakummun ja sen päälle asetimme vainajan airon, kuten hän Hadeessa oli määrännyt. Askartelimme vielä yhtä ja toista, kun näimme Kirken neitosineen lähestyvän ja tuovan meille herkullisia ruokia. Hän tiesi siis tulostamme.
"'Rohkeat! Elävinä olette Hadeessa käyneet. Muut ihmiset joutuvat sinne vain yhden ainoan kerran ja vasta kuoltuaan. Mutta syökää ja juokaa runsaasti, huomisaamun ruskottaissa on teidän lähdettävä matkaan. Kerron, mitä matkallanne kohtaatte, ettei mikään tulisi teille yllätyksenä.'
"Sen päivän vietimme Kirken saarella. Yön tultua toverini laskeutuivat levolle, mutta Kirke vei minut syrjään ja alkoi:
"'Täältä lähdettyänne saavutte ensin seireenien lähelle. Siellä saa loppunsa se, ken taitamattomasti ohitse pyrkii. Vaalenneitten luitten keskellä istuvat seireenit rannalla ja laulavat ihania lumolaulujaan. Kun heitä lähestyt, tuki vahalla miesten korvat, etteivät he lauluja kuulisi. Jos itse haluat kuunnella, anna sitoa itsesi lujasti laivanmastoon kiinni ja käske miesten yhä lujentamaan siteitä, mitä innokkaammin heitä pyydät itseäsi vapauttamaan. Kun tämän vaarallisen paikan ohi olet päässyt, tulee valittavaksesi kaksi tietä. Saat itse päättää kumpi on parempi, kuvaan sinulle molemmat.
"'Tulette salmeen, sen toisella rannalla on pilviä pitelevä kallio, jonka huipulta eivät usvat koskaan haihdu. Niin sileä se on, ettei kenkään, vaikka hänellä olisi kaksikymmentä kättä ja yhtä monta jalkaa, pääsisi kiipeämään sen huipulle. Keskellä vuorta on suuri luola niin korkealla, ettei sinne koskaan nuoli saavu, ja luolassa asuu kaksitoistajalkainen, kuusipäinen hirviö, joka päätänsä aina luolasta ojentelee etsien nieltävää. Kolme hirveää hammasriviä on sen suussa ja sinne se sieppaa meren eläimiä. Jos laiva sen ohi pyrkii, ojentautuvat päät sitä kohti ja sieppaavat kukin yhden miehen. Se hirviö on Skylla.
"'Vastaisella rannalla näet toisen kallion, äskeistä paljon matalamman, ja sillä kasvaa mahtava, tuuhea viikunapuu. Hirveä Karybdis siellä asuu. Kolmasti se nielee vettä, kolmasti taas sylkee suustaan, ja varo, ettet sillä hetkellä lähellä ole, kun se vettä nielee. Silloin ei itse Zeuskaan sinua pelastaa voisi. Pysyttele siksi lähellä Skyllan puoleista rantaa. On toki parempi kadottaa kuusi miestä kuin kaikki.'
"'Mutta enkö voi nousta vastustamaan Karybdista ja enkö voi Skyllan valtaa voittaa?' kysyin.
"'Olet liian rohkea, Odysseus', kiirehti jumalatar vastaamaan. 'Luuletko, onneton, kuolemattomia voittavasi. Jos kauan Skyllan juurella viivyt, sieppaa hän toiset kuusi. Parasta vain on paeta. Mutta älä unohda rukoilla hirviön äitiä Krataita, hän vain voi hillitä Skyllan uudestaan kimppuunne hyökkäämästä. Sieltä joudut Trinakian saarelle, jossa auringon jumalan kaunis karja käy laitumella. Paimenina on kaksi auringon jumalan ja Neairan tytärtä, Faetusa ja Lampetia. Jos karjan koskematta jätätte, saavutte monien vaiheitten jälkeen kotiin, mutta jos siihen käsiksi käytte, on tuhonne tullut. Miehesi kaikki menetät ja itse saavut surkeassa kunnossa kotiisi.'
"Aamu valkeni. Jumalatar jätti minut ja minä palasin laivalle miehiäni herättämään. Kohta olimmekin lähtövalmiina. Kirke lähetti myötätuulen, ja aluksemme kiiti eteenpäin. Kerroin heille nyt seireeneistä ja miten vaaran voisimme välttää. Pian tuuli tyyntyi kokonaan ja lähenimme nyt lumoojatarten saarta. Vahalla tukin miesten korvat ja he, sidottuaan minut mastoon, tarttuivat airoihin, sillä tuulen henkäystäkään ei enää tuntunut. Samassa alkoi kuulua viehättävää laulua:
"'Tännepäin ohjaa, kuulu kuningas, akaialaisten ylpeys, tännepäin! Ei koskaan alus ohitsemme kulje täällä poikkeamatta, ja tyytyväisenä lähtevät vieraat luotamme, sillä paljon he ovat meiltä oppineet. Kaikki me tiedämmekin, mitä avarassa maailmassa tapahtuu, tunnemme myös Troian suuret tapahtumat.'
"Yhä ihanammin kaikui lumoojattarien laulu, ja minut valtasi kiihkeä halu kuulla lisää. Koetin kaikin tavoin saada miehiä irroittamaan siteeni, mutta turhaan. Päinvastoin nousi kaksi heistä sitomaan köydet yhä lujemmin. Päästyämme niin kauas, ettei heidän äänensä enää kuulunut, pääsin irti ja vaha otettiin pois toisten korvista. Mutta samalla alkoi kuulua hirvittävä kohina ja edessämme kohosi suunnattomia aaltoja ja savupilviä. Soutajat lakkasivat peljästyneinä soutamasta, mutta minä koetin parhaani mukaan heitä rauhoittaa:
"'Ystävät, mehän olemme vaaroihin tottuneet, eikä meitä voi mikään kyklopia pahempi uhata. Joka paikasta olemme pelastuneet, tottahan nytkin keinon keksin. Ennen muita on perämiehen tarkoin varottava, ettemme purjehdi kohti kuohuja, vaan pysyttelemme kallion juurella.'
"En kuitenkaan maininnut mitään Skyllasta. Unohdin kokonaan Kirken varoitukset, etten saisi kantaa mitään aseita, vaan puin paraan sotisopani ylleni. Katsoin katsomistani, kunnes silmät väsyivät, mutta Skyllaa en nähnyt kalliolla. Samalla saavuimme kapeaan salmeen ja nyt näimme Karybdiin, joka suustaan sylki vettä niin, että koko meri raivosi, ja taas imi sitä niin, että maan kamara paljastui. Katselimme sitä kauhistuneena, emmekä huomanneetkaan, miten Skylla sieppasi kuusi parasta soutajaamme. Tuskissaan he raukat alkoivat huutaa, ja näimme samalla, miten he korkealla ilmassa potkien ja nimeäni huutaen koettivat taistella hirviötä vastaan. Paljon olen kokenut ja paljon surkeutta nähnyt, mutta tämä näky koski kaikkein kipeimmin.
"Sivuutettuamme kalliot ja hirveän Karybdiin näinkin edessämme auringonjumalan laidun-saaren ja kuulin sieltä mitä erilaisimpia karjan ääniä. Muistin heti sekä Teiresiaan että Kirken varoitukset ja sanoin tovereilleni:
"'Ystävät, kovia olemme kokeneet, mutta nyt voimme välttää turmion, ellemme tuolle lähisaarelle laske. Se on auringon jumalan pyhä maa.'
"'Oi, Odysseus, suuri on kestävyytesi, et konsaan väsy', virkkoi silloin eräs joukosta. 'Paljon meiltäkin vaadit, liikoja vaadit. Olemme aivan nääntyä, etkö soisi meille edes yön lepoa. Yötuulet voivat aluksemme tuhota. Laskekaamme rantaan lepäämään ja aamulla heti nostamme purjeet.'
"Kaikki muutkin yhtyivät pyyntöön. Aavistin silloin, että joku jumalista onnettomuuttamme toivoi, ja siksi sanoin:
"'Olen yksin teitä muita vastaan ja siis voimaton. No niin, nouskaamme maihin, mutta ensin on teidän vannottava pyhä vala, ettette koske ainoaankaan eläimeen, vaikka mielenne tekisikin. Onhan meillä toki vielä Kirken ruokia jäljellä.'
"Miehet vannoivat heti ja niin laskimme maihin. Rannalla söimme oivia eväitämme ja yhä varoitin heitä saaren karjaan koskemasta. Yö läheni. Silloin nosti Zeus hirveän raju-ilman, joka pani maan vapisemaan ja meren ärjymään. Aamulla vedimme aluksemme saaren luolaan suojaan ja täällä saimmekin odottaa kokonaisen kuukauden, sillä myrsky ei laannut. Nälkä pakotti etsimään sekä lintuja että kaloja, mitä vain käsiimme saimme. Kuljeskelin saarta ristiin rastiin rukoillen jumalia armahtamaan meitä. Kerran läksin taas loitos toisista, kohotin käteni kohti korkeutta ja anoin Zeun apua. Jumalat vuodattivat silloin silmiini unen ja vaivuin suloiseen lepoon.
"Silloin puhui Eurylokos toisille:
"'Kuulkaa, miehet, kovia kokeneet. Kuolema on tosin surkeaa ainakin, mutta kehnointa on kuitenkin nälkään nääntyä. Ottakaamme auringon jumalan karjasta ja uhratkaamme jumalille. Kun Itakaan saavumme, uhraamme sitten runsaat uhrit auringon jumalalle lepyttääksemme hänet. Jos jumalat henkemme ottavat, ottakoot. Sen toki paremmin kärsii kuin nälkään kuolemisen.'
"Toiset suostuivat hänen ehdotukseensa ja kohta olivat karjan kauneimmat teurastetut. Rukoillen he uhrit toimittivat, viinin puutteessa vettä vuodattivat ja ohran puutteessa ottivat tammen nuoria kerkkiä. Yhtäkkiä heräsin unestani ja läksin nopeasti astumaan rantaa kohti. Jo kauas tunsin uhrituoksun ja silloin huusin kauhistuneena:
"'Oi, Zeus ja te muut kuolemattomat! Varmaankin te tuhokseni minut uneen uuvutitte. Täällä ovat toverini sillä aikaa ryhtyneet onnettomiin töihin.'
"Mutta Lampetia riensi kertomaan auringon jumalalle miesten tuhotöistä.
Tämä suuttui silloin kovin ja puhui vihastuneena:
"'Katso, Zeus, ja katsokaa te muut jumalat, mitä on tapahtunut! Kurjat ihmiset ovat teurastaneet ihania härkiäni, jotka olivat silmäini ilona taivaan kannella kulkiessani. Ellette nyt heitä rankaise, vaivun Hadeeseen, siellä majaileville valoani levitän ja ihmiset pimeyteen jätän.'
"'Ethän toki, valon valtias', virkkoi Zeus. 'Tietysti sinä inehmoille valoasi ja'at. Salamalla murskaan aluksen, oletko silloin tyydytetty!'
"Kuulin tästä keskustelusta Kalypsolta, jolle Hermes oli asian uskonut.
"Rannalle saavuttuani nuhtelin ankarasti miehiä, ja sanojeni synnyttämää kammoa vahvisti vielä se kauhea mylvinä, minkä kuolleitten eläinten liha kiroten nosti. Mutta tuhotyö oli tehty.
"Viikon päivät söivät miehet luvatonta ravintoaan, kunnes Zeus seitsemäntenä päivänä tyynnytti myrskyn. Läksimme silloin nopeasti liikkeelle. Trinakian saaret häipyivät jo näkymättömiin ja aava meri lainehti ympärillämme. Silloin lähetti Zeus äkkiä raju-ilman. Ilma pimeni, purjeet repeytyivät riekaleiksi, ja hirveällä ryskeellä katkesi masto iskien samalla perämiehen kuoliaaksi. Zeun salamat sinkoilivat pilkkopimeässä ja taivaan kansi jyrisi kauheasti. Myrsky riisti toverini aaltoihin ja vihdoin olin ainoa elävä olento koko laivahylyllä. Sekin särkyi, ja niin jouduin aaltojen ajeltavaksi maston kappaleen varassa. Samalla toki myrsky asettui, mutta tuuli kääntyi ja niin huomasin kauhukseni matkaavani jälleen kohti Karybdista. Samalla se nielikin meren suolaista vettä kitaansa ja maston kappale, jolla ajelehdin, katosi käsistäni. Itse sain hädin tuskin kiinni viikunapuun oksasta ja siinä riipuin kuni lepakko odottaen hirviön jälleen sylkevän mastonkappaleeni. Hetken kuluttua se tekikin niin ja silloin tarrasin siihen kiinni kynsin hampain. Jumalat sallivat minun pelastua Skyllan käsistä ja niin ajauduin taas ulapalle. Kymmenentenä vuorokautena sallivat jumalat alukseni saapua Ogygian rantaan, ja osuin silloin ihanan jumalattaren Kalypson luo, joka minua hyvin hoivasi. Mutta siitähän kerroin jo illalla, enkä ennen kertomaani mielelläni toista."