KUUDESTOISTA RUNO.
Samoihin aikoihin kuin Telemakon alus laski rantaan, puuhaili Eumaios majassaan aamuaskareillaan. Aamiainen oli juuri valmistettu ja hän sekoitteli viiniä astioissaan, kun Odysseus kuuli askelten lähenevän ja näki koirien häntäänsä heiluttaen juoksevan jotakuta vastaan. Tuskin hän ennätti tästä isännälleen huomauttaa, kun ovelle astuikin nuori Telemakos. Eumaion ilo oli niin suuri, että hän pudotti viiniastiat käsistään ja itkien astahti kaivattua vastaan, suudellen kiihkeästi hänen silmiään ja käsiään. "Oi, rakas Telemakos, miten tulostasi riemuitsen", iloitsi paimen-vanhus. "Harvoin joudut luoksemme, sitä tervetulleempi olet. Käy sisään, niin saan sinua katsella."
"Sinua tervehtimään tulin", vastasi Telemakos, "ja ääntäsi kuulemaan. Miten voi äitini, onko hän jo toisen kanssa häänsä viettänyt ja joko hämähäkki on Odysseun tyhjään vuoteeseen saanut verkkojaan kutoa?"
"Ei, Telemakos, yhä vielä hän isääsi suree", vastasi Eumaios.
Telemakos astui kivikynnyksen yli majaan paimenen kanssa puhellessaan. Odysseus nousi heti jättäen tulijalle istuimensa, mutta ystävällisin sanoin Telemakos kehoitti häntä istumaan, Eumaios hänelle kyllä istuimen valmistaisi. Vieraalle tarjottiin, mitä talossa oli, ja hyvällä ruokahalulla Telemakos kävikin tarjottuun käsiksi. Syötyään hän kysyi Eumaiolta, ken vieras oli ja mistä hän oli Itakaan saapunut.
"Hän on kaukaisesta Kretasta kotoisin", kertoi Eumaios. "Monet vaiheet on hän kokenut ja tänne hän tuli karaten Tesprotoin miesten aluksesta. Jätän hänet nyt sinun huostaasi, tee miten mielit, sinun apuusi hän turvaa."
"Oi, Eumaios, mitä sanot! Olenko minä isäntä omassa talossani? En ole. Kosijat siellä isännöivät. Äidilläni on taas yllin kyllin miettimistä, mitä tehdä, antaako kosijoille jyrkkä kielto vai mennäkö puolisoksi parhaalle heistä. Tänne jääköön vieras luoksesi. Lähetän hänelle sekä vaatteita että ruokaa. Jos hän kotiini tulisi, joutuisi hän vastoin tahtoani korskean kohtelun alaiseksi."
"Sallittaneen minunkin ajatukseni lausua", puuttui Odysseus puheeseen. "Miten voit, oi Telemakos, sellaista julkeutta suvaita vai vihaako sinua kansa, koska he niin rohkeasti elävät? Olisinpa minä nuori, kuten sinä ja lisäksi Odysseun poika tai Odysseus itse, kaatuisin ennen kotiani puolustaessani kuin sallisin heidän noin käyttäytyä. Vai ovatko kenties veljesi nousseet sinua vastaan kapinaan?"
"Ei ole kansa minuun vihastunut ja veljiä ei minulla olekaan. Yhden ainoan pojan, Laerteen, soi Zeus Arkeisiolle, yhden ainoan samoin Laerteelle, Odysseun, ja tämän Odysseun ainoa poika olen minä. Kotini on täynnä sekä Itakan että lähisaarten ruhtinaita, jotka kaikki äitiäni puolisokseen pyytävät. Hän ei kuitenkaan jyrkkää kieltoa voi antaa, ja niin he omaisuuttani tuhlaavat ja kohta minullekin surman valmistavat. Mutta, Eumaios, riennä sinä äitini luo ja ilmoita hänelle paluustani, ja kun sen olet muitten huomaamatta tehnyt, palaa takaisin. Odotan täällä tuloasi."
Eumaios, lähtöön valmistuen, kysyi: "Äitisi luokse käyn, mutta sano, oi ruhtinas, enkö poikkea myöskin vanhan Laerteen luo tulostasi ilmoittamaan? Ennen, vaikkakin Odysseuta surren, hän toki kävi töistä huolehtimassa, söi ja jot muitten kanssa, mutta kuultuaan sinun lähdöstäsi Pyloon, ei hän ole puuttunut mihinkään töihin, vaan vaikeroiden suree kohtaloasi."
"Raskasta on kuulla vanhuksen surusta", vastasi Telemakos, "mutta parasta lienee sinun heti Penelopelle asiasi toimitettuasi palata takaisin. Lähettäköön äitini salaa jonkun neidoistaan Laerteelle ilmoittamaan."
Eumaios lähti, mutta silloin läheni majaa Atene nuoren naisen muodossa. Hän pysähtyi ovelle ja ainoastaan Odysseus hänet näki, sillä kaikille ei ole suotu nähdä jumalia. Koiratkaan eivät haukkuneet, väistyivät vain ääneti loitomma. Katseellaan hän kutsui Odysseun luokseen. Tämä tottelikin ja poistui poikansa näkyviltä. Virkkoi nyt Atene:
"Odysseus, Laerteen poika, ilmoita itsesi pojallesi, äläkä enää peitä, ken olet. Jo on aika teidän lähteä kaupunkiin kostoa täyttämään. Minä en ole väistyvä vierestänne."
Samassa hän kosketti kultasauvallaan Odysseuta, joka heti muuttui kookkaaksi, komeaksi mieheksi. Kun hän nyt tällaisena astui jälleen majaan, ei Telemakon hämmästyksellä ollut rajoja. Jumalan hän näkevänsä luuli ja sanoiksi sai:
"Oi, vieras, miten muuttunut muotosi on. Jumala olet, armahda meitä, me lupaamme sinulle runsaat uhrit kantaa."
"Jumala en ole, olen isäsi Odysseus, jonka vuoksi niin monet surut olet kärsinyt", virkkoi Odysseus syleillen poikaansa, ja jo kauan pidätetyt kyynelvirrat silmistä tulvahtivat. Mutta Telemakos ei kuitenkaan voinut vieläkään uskoa isänsä sanoja, vaan epäillen lausui:
"Isäni et voi olla, sillä ei kenkään kuolevainen noin muotoaan muuttaa saata. Olet jumala ja vain kiusaat minua saadaksesi suruni yhä polttavammaksi. Olithan äsken raihnainen ukko, nyt olet jumalain kaltainen."
Odysseus vakuutti:
"Jumala en ole, vaan kovien kohtaloiden kolhima isäsi, jonka Atene mielensä mukaan voi muuttaa milloin vanhaksi ukoksi, milloin taas kukoistavaksi nuorukaiseksi."
Silloin vasta Telemakos uskoi isänsä sanat ja itkien hänet syliinsä sulki. Ilo oli niin järkyttävä, että molemmat itkivät ääneensä. Vihdoin kysyi Telemakos:
"Isä, oi rakas isä, kerro, miten tänne tulit ja keneksi sinua matkalla luultiin."
"Kertoa tahdon sinulle tuloni: fajakit, nuo taitavat merimiehet, jotka kaikki Skheriaan joutuneet kotirannoille opastavat, toivat minut Itakaan. Nukkuvana he nostivat minut rannalle, antoivat runsaat lahjatkin, jotka jumalien neuvosta kätkin luolaan, ja nyt olen Atenen kehoituksesta täällä. Mutta, poikani, luetellos nimeltään nuo kosijat korskat, niin mietin, voimmeko me kahden heille mitään, vai onko haettava apua."
"Oi isä, suuria olen kuullut urhoudestasi sodassa ja ihmeellisestä älystäsi, mutta nyt et arvanne vastuksen suuruutta. Miten kaksi voisikaan moista joukkoa vastustaa! Katsos, kosijoita ei ole kymmenen eikä parikymmentä, vaan paljon enemmän. Dulikiosta on viisikymmentäkaksi miesten parasta, Samesta kaksikymmentäneljä oivaa soturia, Zakyntosta kaksikymmentä ja Itakasta kaksitoista, heidän palvelijoitaan lukuunottamatta. Huonosti kävisi meille ilman apua."
"Poikani, etkö luule Zeun ja Atenen olevan kyllin voimakkaita apulaisia? He kyllä astuvat korkeudestaan tarvittaessa. Mutta nyt on sinun lähdettävä kotiin ja jälleen käytävä kosijain joukkoon. Minä tulen sinne myös kohta kerjäläisukkona. Ja vaikka kosijat kohtelisivat minua miten pahoin tahansa, repisivät, löisivät, et sinä saa olla tietävinäsikään, vaikkakin sydäntäsi kirveleisi. Voithan heille siitä ystävällisesti huomauttaa, mutta he eivät tietysti välitä, sillä heidän kostonhetkensä on lyönyt. Pari tärkeätä asiaa on sinun mielessäsi pidettävä: ensiksi se, että kun sinulle annan merkin, kanna kaikki saleissa olevat aseet pois. Jos joku jotain sanoo, vastaa vain niiden mustuvan savussa ja sano olevasi peloissasi, että kosijat joskus juovuspäissään vielä vahingoittavat toisiaan niillä. Kaksi miekkaa vain jätä, toinen itseäsi, toinen minua varten. Ja toiseksi on sinun tarkoin muistettava, ettet kenellekään mainitse Odysseun olevan kotona, et Laerteelle, et Eumaiolle etkä edes Penelopellekaan. Koettakaamme sen sijaan ottaa selkoa siitä, kutka palkollisista ovat meille uskollisia."
Isän ja pojan näin keskustellessa ja neuvotellessa oli Telemakon alus saapunut Itakan satamaan, ja samalla kertaa kuin Eumaios ennätti kuningattaren luo tuomaan nuorukaisen terveisiä, saapui laivastakin lähetti. Kun tieto Telemakon tulosta levisi kosijain keskuuteen, tulivat he levottomiksi. Samassa palasivat väijyjätkin retkeltään ja Antinous, retken johtaja, kiukkuisena arveli Telemakon pelastuneen ainoastaan Zeun avulla, sillä he olivat yötä päivää vartiot pitäneet Itakan sataman lähettyvillä. Kosijain joukko asteli torille ja siellä he, syrjäisten heitä kuulematta, ryhtyivät neuvotteluun. Antinous lausui ensiksi ajatuksensa:
"Ystävät, nyt ovat Telemakon päivät luetut. Me emme enää voi antaa hänen elää, sillä hän, vihoissaan surma-aikeistamme, kutsuu varmasti kansankokouksen ja paljastaa hankkeemme, ja silloin meidät armotta karkoitetaan täältä. Jos hänen surmaamistaan vastustatte, arvelen olevan viisainta heti lähteä täältä ja jatkaa kosimista kunkin omalta suunnaltaan. Ottakoon Penelope kenen haluaa."
Kaikki istuivat hetken vaiti, kunnes Amfinomos, jalosukuinen, puhelahjoiltaan kuulu dulikiolainen, virkkoi:
"En ole milloinkaan voinut hyväksyä ajatusta ottaa Telemakos hengiltä. On mielestäni kauheata murhata kuninkaallista sukua oleva. Kysykäämme, mikä jumalain tahto on. Jos he määräävät hänet kuolemaan, otan minä hänen henkensä."
Kaikki olivat ehdotukseen tyytyväisiä ja rauhoittuneena läksi joukko takaisin palatsiin.
Mutta tieto Antinoon murhasuunnitelmista oli joutunut Penelopenkin kuuluville. Kauhistuneena hän silloin päätti nuhdella kosijoita. Neitosten saattamana astui ihana kuningatar palatsin suursaliin, laski hohtavan hunnun kasvoilleen ja kääntyen Antinoon puoleen alkoi:
"Mitä mietitkään, Antinous, mitä hirveitä asioita aivosi hautovat? Ennen sinua mainittiin Itakan nuorukaisjoukon etevimmäksi, mutta sitähän tämä ei todista. Aiotko murhata Telemakon ja siten rikkoa Zeun säätämiä vierasvaraisuuden lakeja? Et ole kenties kuullut, että isäsi saapui tänne kerran pakolaisena, kansan vihaamana, koska hän Tesprotoin maassa oli ryöstellen elellyt. Ehk'et tiedä, että raivostunut kansa oli repiä hänet kappaleiksi, mutta Odysseus sai hänet pelastetuksi? Näinkö sinä kiitollisuuttasi osoitat? Sinä tuhlaat hänen omaisuuttansa, hänen puolisoaan kosiskelet ja hänen poikansa aiot ottaa hengiltä. Sydämeni on tuskasta murtumaisillaan. Pyydän sinua luopumaan julmista aikeistasi ja kehoittamaan muitakin tekemään samoin."
Silloin vastasi Eurymakos, Polyboon poika: "Rauhoitu, viisas Penelope! Ei ole sitä miestä syntynytkään, joka uskaltaisi koskea poikaasi, niin kauan kuin minä elän. Jalo Odysseus on minua lasna hoivannut, polvellaan kiikutellut ja siksi on Telemakos minulle rakas. Huoleti voit olla, ei tule häntä mikään paha kohtaamaan."
Näin puhui Eurymakos, vaikka sydämessään toisin mietti. Mutta Penelope astui jälleen huoneisiinsa ja itki puolisoaan, kunnes Atene viihdytti hänet uneen. —
— Paimenmajassa olivat isä ja poika sillä aikaa keskustelleet.
Ennenkuin Eumaios palasi, kosketti Atene taikasauvallaan Odysseuta,
joka samalla muuttui jälleen kerjäläisukoksi. Paimenen palattua kyseli
Telemakos kaupungin kuulumisia.
"Mitäpä minä tietäisin, en mitään kysellyt, asiani vain toimitin ja läksin. Mutta tullessani näin mustan aluksen laskevan rantaan. Paljon siinä oli miehiä ja aseita ja luulen heidän olleen kosijain joukkoa, mutta varma en ole."
Telemakos vilkaisi merkitsevästi hymyillen isäänsä, mutta niin, ettei paimen huomannut.