VIIDESTOISTA RUNO.
Atene riensi Odysseusta erotessaan Spartaan muistuttamaan Telemakolle kotimatkasta. Hän läheni Nestorin pojan Peisistraton vieressä lepäävää Telemakoa ja puhui hänelle:
"Ei ole hyvä enää viivytellä, vaan sinun on riennettävä heti kotiisi, jossa vieraat omaisuuttasi tuhlaavat. Pyydä Menelaolta heti lupa saada lähteä. Kotona vaativat äitisi isä ja veljet äitiäsi heti menemään Eurymakolle puolisoksi, hän näet voi suurimmat rikkaudet antaa. Ja sinä hetkenä, jona hän toiselle puolisoksi menee, ei hän enää sinun omaisuudestasi huolehdi, vaan pitää puolisonsa puolta. Mutta ole matkalla varovainen, sillä kosijat väijyvät henkeäsi. Laske laivasi Itakan uloimpaan niemeen ja sieltä riennä sikopaimen Eumaion luo. Vietä yösi siellä ja lähetä hänet seuraavana päivänä äidillesi tulostasi ilmoittamaan."
Heti herätti Telemakos nukkuvan Peisistraton:
"Herää, ystävä, ja riennä hevosesi valjastamaan, lähden kotiin."
"Ei vielä, Telemakos", vastasi nuorukainen. "Vielä on yö. Kunhan päivä valkenee, voimme lähdöstä puhua. Ethän isäänikään hyvästelemättä jätä. Hän sinulle vielä lahjatkin antaa."
Pian valkenikin aamu. Kun Telemakos kuuli Menelaon nousseen yölevoltaan, riensi hän nopeasti hänen luokseen, sanoen:
"Menelaos, Atreun poika, salli minun jo kotimaalleni palata. Ikävöin isäini saarelle."
Mahtava hallitsija vastasi silloin:
"Olkoon minusta kaukana halu sinua pidättää vastoin tahtoasi, se olisi yhtä sopimatonta kuin lähettää pois vieras, joka mielellään viipyisi. Mutta viivy vielä vähän aikaa, niin tuon sinulle lahjat."
"Kauan en enää viipyä voi", virkkoi Telemakos. "Kotini ja aarteeni vartijatta jätin."
Sen kuultuaan kiirehti Menelaos juhla-aterian valmistajia. Itse hän Helenan kanssa järjesteli lähtevälle annettavia lahjoja, hopeamaljoja ja Helenan itsensä kutomia komeita, koristettuja vaippoja. Sitten astuivat kuningas ja kuningatar Telemakon luo ja Menelaos virkkoi:
"Suokoon sinulle Zeus onnellisen kotimatkan toivosi mukaan! Tuon sinulle kalleimman linnani kalleuksista, hopeisen, kultareunaisen maljan, Hefaiston takoman. Sain sen kerran lahjaksi Sidonien kuninkaalta Faidimolta."
Megapentes kantoi nyt Telemakolle tuon hohtavan hopeamaljakon ja vihdoin läheni rusoposkinen Helena kantaen käsissään ihanaa vaippaa:
"Ottaos tämä, poikani", lausui hän, "ottaos Helenan lahjana vastaan. Sitä häissäsi morsiosi kantakoon, siihen asti se olkoon äitisi huostassa. Onnellisen matkan sinulle jumalat suokoot!"
Aterioituaan olivat nuorukaiset lähtövalmiina.
Menelaos asettui kultapikari kädessään hevosten eteen ja tyhjentäen pikarin jumalien kunniaksi lausui:
"Onnellisina olkaa, nuorukaiset! Tervehtikää Nestoria, joka minua
Troiassa kuni omaa poikaansa holhosi."
Telemakos vastasi siihen:
"Terveisesi viemme, Zeun suosikki, ja jos kerran isäni Odysseun kohtaan, kerron hälle sinun vieraanvaraisuudestasi ja näytän lahjojesi runsauden."
Heidän siinä puhellessaan lensi kotka heidän päänsä päällä, kynsissä kesy hanhi, jonka se oli tarhasta siepannut. Miehiä ja naisia juoksi huutaen sen jäljessä. Peisistratos kysyi silloin Menelaolta:
"Ruhtinas, meillekö jumalat tämän merkin lähettivät, vai sinulleko se oli tarkoitettu?"
Helena riensi silloin vastaamaan:
"Jumalat sydämeeni selityksen panivat ja sen tahdon teille nyt kertoa.
— Kuten vuorilla syntynyt kotka ryösti kartanon hanhen, samoin palaa
Odysseus harharetkiltään — ellei hän jo olekin palannut — ja tuottaa
kosijoille turmion."
"Ennustuksesi toteutukoon, kuningatar", vastasi Telemakos.
"Jumalattarena silloin sinua palvon."
Nuorukaiset läksivät ajamaan täyttä ravia. Yön he viettivät Ferain kuninkaan Diokleen luona ja aamulla varhain he taas jatkoivat matkaa ja saapuivat pian Pylon muurien luo.
Mutta Telemakos ei Peisistraton pyynnöstä huolimatta enään poikennut
Pyloon, vaan riensi laivalleen.
Aluksella alkoi nyt kiire touhu ja pian olikin kaikki lähtövalmiina. Telemakos ryhtyi vielä ennen lähtöään uhraamaan Atenelle ja hänen siinä parastaikaa uhratessaan läheni laivaa kiireesti vieras, joka miehen murhattuaan pakeni kostoa ja rukoili:
"Kuule minua, sinä uhraava muukalainen, sinua jumalien nimessä rukoilen, sano, ken olet, mihin menet ja mikä kotikaupunkisi ja vanhempaisi nimi on?"
Telemakos kertoi hänelle syntynsä ja matkansa syyn. Silloin kertoi pakenija olevansa tietäjä Teoklymenos, argolaista ruhtinassukua, kuulun Melampon jälkeläinen. Nyt hän pyysi Telemakoa ottamaan hänet mukaansa, sillä häntä ajetaan takaa ja hänen henkensä on vaarassa.
"Tule, astu laivaani, en sinua luotamme työnnä. Itakassa sinulle tarjoamme, mitä tarjottavaa meillä on."
Purjeet nostettiin ja Telemakon alus lähti myötätuulessa kotia kohti. —
Sillä aikaa istui Odysseus Eumaion ja hänen toveriensa vieraana.
Koetellakseen isäntänsä mieltä Odysseus alkoi:
"Aionpa tästä huomispäivänä lähteä kaupunkia kohti kulkemaan ja siksi nyt sinulta opastusta pyydän. Menen jalon Odysseun kotiin ja käännyn ensin viisaan Penelopen puoleen, kerron hänelle mitä tiedän. Sitten pyrin kosijoitten pariin. Sillä sen sanon sinulle, että olen jumalilta saanut lahjan, jossa ani harva kanssani kilpailemaan pystyy, olen, näet, erinomainen palvelija. Kannan puut uuniin, osaan tehdä tulen, pienentää ja paistaa lihaa, kaataa pikariin viiniä ja toimitella kaikenlaisia palvelijan askareita."
Hämmästyneenä virkkoi silloin Eumaios:
"Mistä moinen ajatus on päähäsi pälkähtänyt, miesparka? Surmaasi kohti kuljet, jos kosijain pariin aiot, niin suuri on heidän röyhkeytensä. Ja luuletko kelpaavasi heidän palvelijakseen? Ehei! Hienoja herroja palvelijatkin siellä ovat, nuoria, punaposkisia, nuorteat hiukset öljyttyinä he kulkevat. Pysy sinä vain täällä. Kenenkään tiellä sinä et ole, mutta kun Odysseun poika palaa, suo hän sinulle uudet vaatteet ja toimittaa, mihin haluat."
"Siunatkoon Zeus sinulle hyvyytesi, kun nyt lopetit kuljeskelemiseni! Raskasta on aina vain kerjuulla kulkea, mutta nälkä pakottaa. Kun nyt tänne jään, kertonet minulle Odysseun vanhemmista, vieläkö he elävät, vai ovatko he jo Hadeeseen joutuneet."
"Mielelläni sen teen", virkkoi Eumaios. "Vielä elää Laertes, Odysseun isä, mutta hänen päivittäinen rukouksensa on päästä pois tästä maailmasta, sillä suuresti hän suree poikaansa ja etenkin puolisoaan, nuoruutensa ihanaa morsianta, joka kuoli surusta. Muistan aina valoisan lapsuuteni päiviä, jolloin kuningatar-vainaja minut yhdessä nuorimman lapsensa, huntupään Ktimenen kanssa kasvatti. Ktimenesta varttui ihana neito ja kun hän joutui Sameen naimisiin, sain minä runsaat lahjat tänne muuttaessani. Ne olivat aikoja ne! Nykyiseltä emännältäni en ole vuosikausiin kuullut ainoatakaan myötätunnon sanaa, ja sellaistakin kaipaa palvelija."
"Kuinka pienenä jo jouduitkaan pois isiesi maasta? Löysivätkö sinut vieraat ja toivat laivoillaan tänne kuninkaan linnaan?" kyseli Odysseus.
"Mielelläni pyyntösi täytän, vastaelen kyselyysi", lausui Eumaios. "Yöt ovat pitkiä, eikä ole terveellistä aina maata. Tässä viinin ääressä istuessa puhe luistaa ja menneitten aikojen vaiheet vierivät muistoina eteen. Jos teitä väsyttää", lisäsi hän kääntyen apulaistensa puoleen, "käykää levolle, huomenna jaksatte sitten tavalliseen aikaan ajaa karjat laitumelle."
Ja Eumaios alkoi kertomuksensa:
"Olet kenties joskus kuullut Syriasta puhuttavan? Se on Ortygian takainen kaukainen saari, jossa aurinko kulkunsa kääntää. Siellä lainehtivat viljavat pellot, siellä laitumet laajat avautuvat. Onnellinen kansa Syriassa asuu. Ei koskaan nälänhätä, eivät kulkutaudit sen keskuudessa raivoa. Kaksi kaupunkia siellä on ja molempia hallitsi kerran isäni, jumalainen Ktesios.
"Eräänä päivänä saapui hänen hallituskaupunkiinsa foinikialaislaiva, joka toi mukanaan kaikenlaista korua. Isäni palatsissa palveli silloin kaunis, komea foinikialaisnainen, jonka hoitoon minut oli uskottu. Nainen rakastui foinikialaiseen laivuriin ja kertoi olevansa Sidonista, rikkaan Aryban tytär, joka oli ryöstetty kodistaan ja myyty Ktesiolle. Foinikialainen lupasi silloin saattaa maansa tyttären laivallaan jälleen kotiinsa ja nainen suostui siihen tietysti mielellään, kunhan vain asia pidettäisiin salassa. Vielä lupasi hän tuoda laivan lähtiessä mukanaan sekä kalleuksia että hoidettavanaan olevan kuninkaan pojan, josta myydessä varmasti saisi suuret summat. Laiva viipyi vielä kauan satamassa, mutta kun se vihdoin oli lähdössä ja foinikialaisnainen sai siitä salaisen sanan, kätki hän kolme kultapikaria vaatteensa liepeisiin ja läksi taluttamaan minua rantaan. Laivaan astuttuamme läksi se heti liikkeelle. Kuusi päivää purjehdimme myötätuulessa, mutta seitsemäntenä lähetti Artemis kuolettavan nuolen, joka iski hoitajani kuoliaaksi laivan kannelle. Surin häntä suuresti, sillä olinhan ymmärtämätön lapsi, ja niin jäin yksin ventovieraitten pariin laivaan. Jouduimme Itakan rannoille, kuningas Laertes osti minut mieheltä, ja niin jouduin tänne."
"Kovat ovat olleet kokemuksesi", virkkoi Odysseus toisen lopetettua. "Olethan toki joutunut lempeän herran palvelukseen. Toista on minun, näin saan kierrellä maita mantereita."
Näin jutellen kului yö pitkälle ja miehet kävivät levolle. —
Aamun valjetessa oli Telemakon laiva saapunut Itakan rantaan. Aterioituaan kehoitti Telemakos laivaväkeään menemään kaupunkiin, itse hän aikoi ensin katsella maitaan ja vasta illan suussa tulla toisten luo.
"Mutta, poikani, minne minä menen, äitisikö luo?" kysyi Teoklymenos.
"Älä äitini luo, siellä ei sinun hyvin kävisi", virkkoi Telemakos. "Kosijat ovat ylpeitä eikä äitini itse näyttäydy, hän vain huoneissaan kutoo kangastaan. Mutta mene Eurymakon luo, hän on kosijoista paras ja kansakin häntä kunnioittaa."
Samassa lensi keskustelevien pään päällitse haukka pitäen kyyhkyä kynsissään. Se leijaili siinä hetken, sitten se alkoi repiä kyyhkyä, niin että höyhenet lentelivät ilmassa. Teoklymenos tarttui silloin Telemakoa käsivarteen, veti hänet syrjään ja selitti:
"Katso, tuo lintu oli jumalain lähettämä ja se merkitsee, ettei teidän vertaisianne Itakassa ole, vaan että te tulette siellä aina kuninkaina hallitsemaan."
"Ennustuksesi toteutukoon", virkkoi Telemakos. "Ja jos niin käy, tulet varmasti nauttimaan sekä ystävällisyyttäni että anteliaisuuttani."
Ja matkalla seuranneelle ystävälleen Peiraiolle hän sanoi:
"Peiraios, olet kaikessa mieleni mukaan tehnyt, tee nyt vieläkin. Ota luoksesi tämä vieraamme ja kestitse häntä kuni omaa vierastasi siihen asti kuin palaan."
Saatuaan suojattinsa täten taattuun paikkaan läksi hän astumaan Eumaion majaa kohden.