XIII.
ROUVA DE L'ESTORADELTA NEITI DE CHAULIEULLE.
La Crampadessa, helmikuulla.
Rakas Louiseni, näin kauan on minun täytynyt odottaa, ennenkuin olen voinut sinulle kirjoittaa; mutta nyt tiedänkin paljon asioita tai paremmin sanoen olen oppinut paljon ja tahdon kertoa sinulle kaikki, jotta sinullakin olisi siitä jotakin hyötyä tulevaisuudessa. Ero nuoren tytön ja naidun naisen välillä on niin suuri, että nuori tyttö voi ymmärtää sitä yhtä vähän kuin naitu nainen enää voi tulla nuoreksi tytöksi. Menin mieluummin naimisiin Louis de l'Estoraden kanssa kuin luostariin takaisin. Se on selvää se! Koska arvasin, että jos en menisi naimisiin Louis de l'Estoraden kanssa, saisin palata takaisin luostariin, täytyi minun alistua kohtalooni. Kun olin tehnyt lopullisen päätökseni, aloin tarkastella asemaani lähemmin nähdäkseni, mitä etuja se mahdollisesti voisi minulle tarjota.
Ensin noiden velvoituksien vakavuus, joihin olin sitoutunut, täytti minut kauhunsekaisella pelolla. Avioliitto on koko elämää varten, jota vastoin rakkaus ei tarkoita muuta kuin huvitusta; avioliitto jää pysyväksi senkin jälkeen, kun ilot jo ovat haihtuneet, ja silloin astuvat voimaan paljon kallisarvoisemmat harrastukset kuin miehen ja naisen oma keskinäinen suhde. Ehkäpä onnelliseen avioliittoon sentähden tarvitaankin juuri sellaista ystävyyttä, joka lempeällä hyväntahtoisuudella voi sivuuttaa monet inhimilliset epätäydellisyydet. Ei mikään estänyt minua tuntemasta ystävyyttä Louis de l'Estoradea kohtaan. Kun olin vakavasti päättänyt, etten avioliitolta odottaisi niitä rakkauden iloja, joista me usein niin vaarallisen kiihkoisasti haaveilimme, tunsin mitä suloisimman rauhan laskeutuvan sydämeeni. Vaikka en rakastakaan, niin mikä estää minua silti etsimästä onnea? sanoin itselleni. Sitäpaitsi rakastetaan minua ja minä tahdon antaa rakastaa itseäni. Avioliittoni ei tule olemaan orjuutta, vaan ainaista hallitsemista. Mitä haittaa voisi tällaisesta asiaintilasta olla naiselle, joka kerran tahtoo pysyä omana herranaan?
Suhteemme vakavin kohta, avioliitto ilman aviomiestä, järjestyi tuonoin eräässä Louis'n ja minun välisessä keskustelussa, jossa selvästi tuli näkyviin hänen erinomainen luonteensa ja lempeä sielunsa. Sydänkäpyseni, toivoisin voivani aina elää tässä rakkauden aavistuksen kauniissa keväässä, joka ei vielä kanna nautinnon hedelmiä, vaan jättää sielun neitseelliseksi. Ei alistua lakiin eikä velvollisuuksiin, ei riippua kenestäkään muusta kuin itsestään ja säilyttää oma vapaa tahtonsa! Miten ihanaa ja ylevää! Tuollainen sopimus, joka sotii lakia ja sakramenttia vastaan, ei olisi voinut olla mahdollinen kenenkään muun kuin Louis'n ja minun välillä. Tämä pulmallinen kysymys juuri sai minut ensin vitkastelemaan päätökseni tekemisessä. Vaikkakin alun pitäin olin päättänyt suostua kaikkeen mieluummin kuin palata luostariin, niin on inhimillinen luonto sellainen, että se pyytää mahdollisimman paljon saatuaan ensin mahdollisimman vähän: ja me kaksi, enkelini, kuulumme niihin, jotka tahtovat kaikki. Tarkastelin Louis'tani salaa kulmaini alta ja ajattelin: onkohan onnettomuus tehnyt hänet hyväksi vai pahaksi? Lähemmin tutkistellessani häntä, huomasin, että hänen rakkautensa lähenteli intohimoa. Kun kerran olin päässyt hänen epäjumalakseen, nähdessäni hänen kalpenevan ja värisevän pienimmästä silmäyksestäni, päätin uskaltaa kaikki. Houkuttelin hänet pois vanhempain lähettyviltä kävelyretkille, joilla varovaisesti tunnustelin hänen sydämensä ääntä. Viekoittelin hänet puhumaan, tiedustelin hänen mielipiteitään ja suunnitelmiaan tulevaisuutemme suhteen. Kysymyksissäni ilmeni niin paljon ennakkoharkintaa ja ne iskivät niin sattuvasti juuri tämän hirvittävän kaksin-elämän heikkoihin kohtiin, että Louis tunnusti minulle myöhemmin aivan kauhistuneensa niin tietokypsää neitsyyttä. Hän vastaili, mutta sotkeutui vastauksissaan niinkuin ainakin henkilöt, joilta pelko riistää kaikki keinot; lopuksi oli minulla selvillä, että sattuma oli antanut minulle vastustajan, joka kävi sitä heikommaksi, mitä enemmän hän alkoi aavistaa sitä puolta minussa, jota sinä niin ylväästi nimität suureksi sielukseni.
Ollen onnettomuuksien ja murheellisten kohtaloiden murtama tunsi hän olevansa melkein mennyttä miestä ja etenkin vaivasi häntä kolme julmaa pelonaihetta. Ensinnäkin on hän kolmenkymmenen seitsemän vuotias ja minä seitsemäntoista; hän ei voinut olla kauhistumatta niitä kahtakymmentä vuotta, jotka olivat välillämme. Toiseksi on tunnustettu tosiasia, että olen hyvin kaunis; ja Louis, joka on samaa mieltä, ei voinut olla tuntematta syvää tuskaa siitä, että kärsimykset olivat riistäneet häneltä hänen nuoruutensa. Lopuksi tunsi hän minun naisena olevan paljon ylempänä häntä itseään miehenä. Nämä kolme sangen näkyvää vikaa olivat saaneet hänet epäilemään itseään; hän pelkäsi, ettei hän voisi tehdä minua onnelliseksi ja että olin ottanut hänet vain paremman puutteessa. Ilman luostariin palaamisen mahdollisuutta en varmastikaan olisi mennyt naimisiin hänen kanssaan, huomautti hän minulle kainosti eräänä iltana. — "Se on kyllä totta", vastasin hänelle vakavasti. Rakas ystäväni, silloin tunsin ensimäisen kerran sellaisen mielenliikutuksen, jonka mies yksin voi meissä aiheuttaa. Omituinen tunne kouristi sydäntäni nähdessäni kahden suuren kyyneleen pusertuvan esiin hänen silmistään. — "Louis," jatkoin lohduttavalla äänellä, "riippuu aivan teistä, muuttuuko tämä sovinnaisuusavioliitto sellaiseksi avioliitoksi, jonka voin koko sydämestäni hyväksyä. Se, mitä teiltä pyydän, vaatii teidän puoleltanne vielä paljon kauniimpaa kieltäymystä kuin mitä on mikään, vilpittöminkään, rakkauden orjuus. Voitteko kohota sellaisen ystävyyden tasolle, jollaista minä toivoisin? Ihmisellä voi olla vain yksi ystävä elämässä, ja minä tahdon olla teidän ystävänne. Ystävyys on side, joka yhdistää kaksi samanarvoista sielua. Ystävyyden voima sitoo ne yhteen ja kuitenkin ovat ne toisistaan riippumattomia. Olkaamme ystäviä ja liittolaisia kantaaksemme yhdessä elämän taakkaa. Jättäkää minulle täydellinen vapaus. En kiellä teitä sytyttämästä sydämeeni sitä rakkautta, jota sanotte tuntevanne minua kohtaan, mutta en voi olla vaimonne muutoin kuin omasta vapaasta tahdostani. Herättäkää minussa halu uhrata teille vapaa tahtoni ja heti olen sen tekevä. En siis kiellä teitä lietsomasta tätä ystävyyttä rakkaudeksi enkä häiritsemästä sitä lemmen kuiskeilla: omasta puolestani olen tekevä kaikkeni keskinäisen tunteemme täydellistämiseksi. Etenkin säästäkää minut kaikilta niiltä ikävyyksiltä, joita omituinen suhteemme voisi aiheuttaa minulle ulkoapäin. En tahdo näyttää oikulliselta enkä teennäiseltä, sentähden että en ole kumpaakaan, ja pidän teitä siksi kunnian miehenä, että rohkenen teitä pyytää näennäisesti ylläpitämään kaikkia avioliiton muodollisuuksia." Rakkaani, en ole koskaan nähnyt ketään niin onnellisena kuin mitä Louis oli ehdotukseni johdosta, hänen silmänsä loistivat, onnen tuli oli kuivannut niistä kyyneleet. — "Muistakaa," sanoin hänelle kaiken lopuksi, "ettei ole mitään omituista tässä kaikessa, mitä teiltä nyt pyydän. Nämä ehdot johtuvat vain siitä, että niin äärettömästi haluan omistaa teidän kunnioituksenne. Jos teidän olisi kiittäminen vain pelkkää avioliittoa siitä, että olette saanut minut, niin tuskinpa olisitte minulle suurestikaan kiitollinen, vaikkapa teidän rakkautenne jonakin kauniina päivänä kruunattaisiinkin laillisilla ja kirkollisilla muodollisuuksilla, kun se tapahtuisi ilman minun sisäistä myötävaikutustani. Jos ette ollenkaan miellyttäisi minua, mutta minä kuitenkin alistuvaisesti tottelisin teitä, niinkuin kunnianarvoisa äitini on neuvonut minun tekemään, ja jos näissä olosuhteissa saisin lapsen, niin luuletteko, että rakastaisin tätä lasta yhtä paljon kuin sitä, joka olisi yhteisen tahtomme tulos? Vaikk'ei olekaan välttämätöntä pitää toisistaan niin paljon kuin kaksi rakastavaista, niin tunnustakaa kuitenkin, hyvä herra, ettei missään tapauksessa saa olla toisilleen vastenmielinen. No niin, joudumme vaaralliseen asemaan: meidän on pakko elää maalla, muistakaamme tunteiden epävakaisuutta! Mutta eivätkö viisaat ihmiset voi välttää vaihtelevaisuuden onnettomuuksia?" Minun järkevyyteni ja myötämielisyyteni näytti hyvin hämmästyttävän häntä; mutta hän antoi minulle juhlallisen lupauksensa ja minä tartuin hänen käteensä ja puristin sitä ystävällisesti.
Viikon lopulla meidät vihittiin. Kun olin varma vapaudestani, saatoin sangen ilomielisenä ottaa vastaan kaikki noiden juhlamenojen ikävät yksityiskohdat: saatoin olla oma itseni, ja ehkäpä minua pidettiin aika velikultana, kuten Blois'ssa on tapana sanoa. Kaikki luulivat näkevänsä edessään todellisen aviovaimon, sensijaan että he näkivätkin vain nuoren tytön, joka on ihastuksissaan siitä uudesta ja mahdollisuuksista rikkaasta elämästä, jonka hän on osannut itselleen kenenkään aavistamatta hankkia. Rakas ystävä, olin nähnyt kuin ilmestyksessä kaikki vastaisen elämäni vaikeudet ja halusin kaikesta sydämestäni tehdä tuon miehen onnelliseksi. Jos ei vaimolla olisi määräämisvaltaa siinä yksinäisyydessä, jossa me elämme, kävisi avioliitto piankin sietämättömäksi. Vaimolla täytyy silloin olla aviovaimon hyveet ja rakastajattaren viehkeys. Tekemällä lemmen-onnen epävarmaksi voi pitkittää suloisia harhakuvitelmia ja jatkaa aivan loputtomiin asti noita itserakkauden pikku nautintoja, joihin kaikki olennot syystä kylläkin panevat niin suuren arvon. Aviollinen rakkaus, sellaisena kuin minä sen käsitän, tekee vaimon toivon hengettäreksi, valtiattareksi ja antaa hänelle ehtymättömän voiman, elämän lämmön, joka saa kukoistamaan koko ympäristön. Mitä enemmän hän on itsensä herra, sitä varmempi voi hän olla rakkauden ja onnen kestävyydestä. Olen ennen kaikkea vaatinut, että tämä meidän sisäisten asioittemme järjestely pysyisi kaikilta aivan salassa. Miestä, joka on vaimonsa tohvelin alla, pidetään täydellä syyllä naurettavana. Naisen vaikutusvallan tulee olla vallan huomaamaton: etenkin meidän suhteessamme on siro sulous koko salaisuuden ydin. Jos koetankin nostaa tätä masentunutta luonnetta ja kehittää täyteen loistoonsa niitä kauniita ominaisuuksia, joita välkähdyksittäin olen hänessä nähnyt, niin tahdon, että kaikki näyttää Louis'n itsensä ansiolta. Tällainen on se kaunis tehtävä, jonka olen ottanut suorittaakseni ja joka riittää naisen kunniaksi. Olen melkein ylpeä siitä, että minulla on salaisuus, joka antaa sisältöä elämälleni, suunnitelma, johon voin kohdistaa kaikki voimani ja jota ei tunne kukaan muu kuin sinä ja Jumala.
Nyt olen melkein onnellinen ja ehk'enpä voisi sitä ollakaan, ellen voisi kertoa kaikkea rakastetulle ystävättärelle, sillä kuinka voisinkaan tätä kertoa hänelle? Onneni loukkaisi häntä, se on täytynyt salata häneltä. Hän on, rakkaani, herkkätunteinen kuin nainen, niinkuin ovat kaikki ne miehet, jotka ovat paljon kärsineet. Kolme kuukautta suhtauduimme toisiimme aivan samoin kuin ennen avioliittoakin. Tällä aikaa olen keksinyt, kuten voit arvatakin, joukon henkilökohtaisia asioita, joista rakkaus riippuu paljon enemmän kuin mitä yleensä luullaan. Kylmyydestäni huolimatta on hänen sielunsa rohkaistunut ja avautunut; hänen kasvonsa ovat saaneet toisen ilmeen ja nuorentuneet. Se loisto, jonka olen mukanani tuonut taloon, on heittänyt hänenkin ylitseen heijastuksensa. Huomaamattani olen tottunut häneen ja hänestä on tullut minulle toinen minä. Näkemällä hänet joka hetki silmäini edessä olen oppinut ymmärtämään sitä yhteellisyyttä, joka vallitsee hänen ruumiinsa ja sielunsa välillä. Elukka, joksi me aviomiestä nimitimme, sinun sanojesi mukaan, on kadonnut. Eräänä kauniina iltana olikin edessäni rakastaja, jonka sanat tunkivat sydämeeni ja jonka käsivarteen nojauduin sanomattomalla nautinnolla.
Ollakseni sinua kohtaan tosi niinkuin Jumalalle, jota ei voi pettää, niin täytyy minun tunnustaa, että ehkä juuri se ihailtava tunnollisuus, jolla hän piti valansa, herätti uteliaisuuden sydämessäni. Häpesin itseäni ja koetin taistella sitä vastaan. Mutta jos tekee vastarintaa vain oman arvonsa säilyttämiseksi, alkaa piankin hieroa sovintoa. Juhla oli siis salainen niinkuin kahden rakastavan kesken, ja on se myös jäävä meidän väliseksi salaisuudeksemme. Kun menet itse naimisiin, olet hyväksyvä vaiteliaisuuteni. Tiedä kuitenkin, ettei mitään puuttunut siitä, mitä hienotunteisin rakkauskaan voi vaatia, ei edes tuota yllättävää puolta, joka niin sanoakseni on tuollaisen silmänräpäyksen kunnia: salaperäisyyden viehätys, jota mielikuvituksemme kaipaa, hurmaus, jolle voi kaiken anteeksiantaa, väkisin valloitettu suostumus, kauan edeltä aavisteltu hekkuman autuus, joka on voittanut sielun jo ennen todellisuudeksi muuttumistaan, kaikki nuo viettelyksen muodot olivat mitä korkeimmassa määrin edustettuina.
Tunnustan sinulle kuitenkin, että minä kaikesta näistä hyvistä puolista huolimatta uudestaan vaadin vapauttani, mutta en tahdo tässä ilmaista kaikkia syitäni. Sinä olet varmasti ainoa sielu koko maailmassa, jolle voin edes puolittain uskoa salaisuuteni. Vaikkakin tavallaan kuuluu puolisolleen, rakasti hän sitten tahi ei, luulen, että kadottaisimme paljon, ellemme salaisi tunteitamme ja ajatuksiamme avioliiton suhteen. Ainoa oikea iloni, joka todellakin on ollut taivaallinen, johtuu siitä, että tiedän antaneeni elämän tuolle mies-raukalle, ennenkuin olen antanut sen lapselle. Louis on saanut takaisin nuoruutensa, voimansa, hilpeytensä. Hän ei ole enää sama mies. Kuin hyvä hengetär olen pyyhkinyt pois hänen mielestään yksin onnettomuuksien muistonkin. Olen muuttanut Louis'n kokonaan toiseksi ihmiseksi, hänestä on tullut ihastuttava. Tietäen varmasti miellyttävänsä minua, paljastaa hän koko henkevyytensä ja tuo itsestään esiin yhä uusia puolia. Olla miehen alituisena onnen lähteenä, silloin kun tämä mies lisäksi tietää sen ja liittää kiitollisuutensa rakkauteen, ah, rakas ystävä, tämä varmuus kehittää sielussa voiman, joka on suurempi suurinta rakkautta. Tämä valtava ja kestävä voima, joka kaikessa yksiviivaisuudessaan silti on vaihtelua täynnä, synnyttää sanalla sanoen perhe-elämän, tuon naisten ihanan luoman, jonka nyt käsitän koko hedelmällisessä kauneudessaan. Hänen vanha isänsä ei enää ole saita, hän antaa sokeasti kaikki, mitä pyydän. Palvelijat ovat iloisia; Louis'n onni näyttää heittävän säteitään kaikkialle tähän taloon, jossa minä rakkaudella vallitsen. Ukko on tyytyväisesti sopeutunut kaikkiin parannuksiin, hän ei ole tahtonut turmella somistustyötäni; hän on minua miellyttääkseen pukeutunut uudenaikaiseen pukuunkin ja puvun mukana on hän ottanut uudet tavatkin. Meillä on englantilaiset hevoset, vaunut, kaleissit, ja sievät kaksipyöräiset kääsit. Palvelijoilla on yksinkertainen, mutta aistikas virkapuku. Niinpä meitä pidetäänkin tuhlaavaisina. Pinnistän koko älyvoimani (en naura ollenkaan) hoitaakseni talouttani säästäväisesti, hankkiakseni mahdollisimman suuret mukavuudet mahdollisimman halvalla.
Olen jo saanut Louis'n vakuutetuksi siitä, kuinka välttämätöntä hänelle on tehdä jotakin, joka hankkii hänelle maansa parasta harrastavan miehen maineen. Velvoitan hänet täydentämään opintonsa. Toivon pian näkeväni hänet departementin neuvoston jäsenenä, tähän asemaan voi hän päästä äitinsä ja minun sukuni välityksellä. Sanoin hänelle aivan suoraan, että olen kunnianhimoinen ja että en ollenkaan pitänyt sopimattomana sitä, että hänen isänsä edelleenkin hoitaisi maatilaamme ja tekisi säästöjä, sillä toivoin, että Louis kokonaan saisi omistaa aikansa politiikalle. Jos saisimme lapsia, toivoin näkeväni heidät kaikki onnellisina ja edullisesti valtioon kiinnitettyinä; minun kunnioitukseni ja kiintymykseni menettämisen uhalla oli hänen oltava departementin edustaja ensi vaaleissa; minun sukuni oli kannattava hänen ehdokkuuttaan ja silloin olisi meillä ilo viettää kaikki talvet Parisissa. Oi, enkelini, siitä innosta, millä hän seuraa neuvoani, näen, kuinka suuresti hän minua rakastaa! Lisäksi kirjoitti hän eilen minulle seuraavanlaisen kirjeen Marseillesta, jonne hän oli matkustanut muutamaksi tunniksi.
"Kun otit vastaan minun rakkauteni, armas Renée'ni, silloin aloin uskoa onneen; mutta nyt en näe sille enää mitään loppua. Menneisyys on vain kuin himmeä muisto, kuin varjo, jolta pohjalta nykyisen onneni hohde vain paremmin astuu esiin. Ollessani lähelläsi ottaa rakkaus minut valtoihinsa niin, etten kykene sinulle ilmaisemaan tunteeni koko laajuutta: voin ainoastaan ihailla, jumaloida sinua. Keksin sanat vasta sitten, kun olen kaukana sinusta. Sinä olet niin täydellisen kaunis ja sinun kauneutesi on niin vakavaa, majesteetillista, että aika tuskin tulee muuttamaan sitä; ja vaikkakin rakkaus puolisoiden kesken ei niin paljon riipu kauneudesta kuin tunteista, jotka sinulla ovat mitä valituinta lajia, niin salli minun kuitenkin sanoa, että tietoisuus siitä, että aina näen sinut kauniina, tuottaa minulle suurta iloa, ja tämä ilo kasvaa joka katseella, jonka heitän sinuun. Sinun kasvojesi arvokkaissa ja sopusointuisissa viivoissa, jotka kuvastavat ylevää sieluasi, ja niiden terveessä värissä on jotakin sanomattoman puhdasta. Mustien silmiesi loiste ja otsasi rohkea kaarevuus todistavat kauniita hyveitäsi, lujaa rakennettasi ja väkevää sydäntäsi, joka on kuin luotu voittamaan elämän myrskyt, jos sellaisia sattuisi tulemaan. Luonteesi pääominaisuus on jalous; en usko tällä kertovani sinulle mitään uutuutta; mutta kirjoitan tämän sanan paperille, jotta tietäisit minun osaavan täysin arvostaa sitä aarretta, minkä omistan. Se vähäinenkin, minkä lahjoitat minulle lemmestäsi, on aina oleva onneni, nyt ja vast'edes; sillä ymmärrän, kuinka suurta on molemminpuolisen vapautemme säilyttäminen, kuten olemme toisillemme luvanneet. Jokaisesta hellyyden osoituksesta saamme kiittää ainoastaan omaa mielihaluamme. Pysymme vapaina ahtaista kahleistamme huolimatta. Ja tulen olemaan sitäkin ylpeämpi täten alituisesti valloittaessani sinut uudestaan, nyt kun tiedän, minkä arvon sinä panet tähän valloitukseen. Jokainen sanasi, hengenvetosi, toimenpiteesi ja ajatuksesi saa minut yhä enemmän ihailemaan ruumiisi ja sielusi suloisuutta. Sinussa on jotakin jumalallista, viisasta, lumoavaa, joka tyydyttää yht'aikaa kaikkia harkinnan ja kunnian, nautinnon ja toivon vaatimuksia ja joka lyhyesti sanoen antaa rakkaudelle suuremman liikkumisalan kuin itse elämä. Oi, enkelini, olkoon rakkauden hyvä henki minulle uskollinen ja olkoon tulevaisuutenikin täynnä tätä hekkumaa, jolla olet koristanut koko elämäni! Milloin olet tuleva äidiksi, jotta näkisin sinun suitsuttavan kiitosuhria elinvoimallesi ja kuulisin sinun tuolla lempeällä äänelläsi ja noiden hienojen, uusien ja erinomaiseen muotoon puettujen ajatuksiesi lämmöllä siunaavan tätä samaa rakkautta, joka on virkistänyt sieluni, kutsunut esiin kykyni, joka on iloni ja ylpeyteni ja josta ammennan uutta elämää kuin taikalähteestä! Niin, olen oleva kaikkea, mitä vain tahdot; minusta on tuleva maalleni hyödyllinen mies ja kaikki kunnia työstäni kuuluu sinulle, sillä sinun tyytyväisyytesi on oleva kaiken toimintani päämäärä."
Noin minä häntä muovailen, rakas ystävä. Tämä tyyli on hänelle jotakin aivan uutta ja vuoden kuluttua on se oleva vielä parempaa. Louis on vielä ensimäisen hurmauksensa vallassa; minä olen siinä suhteessa hänestä edellä; nautin jo siitä jatkuvasta onnen tunteesta, jonka onnellinen avioliitto voi antaa, silloin kun vaimo ja mies, ollen varmoja toisistaan ja tuntien toinen toisensa täydellisesti, ovat oppineet luomaan vaihtelua äärettömyyteen ja tekemään olemassaolon riemun elämän kannattavaksi voimaksi. Tämän todellisten aviopuolisoiden kauniin salaisuuden perille tahdon päästä ja omistaa sen. Näet, että hän, tuo houkko, kuvittelee, että rakastan häntä ikäänkuin hän ei olisikaan mieheni. Olen kuitenkin vasta päässyt jonkunlaiseen aineelliseen kiintymykseen, joka antaa voimaa kestää monenlaista. Muuten on Louis kyllä rakastettava, erittäin tasainen luonteeltaan ja suorittaa yksinkertaisesti ja vaatimattomasti töitä, joista suurin osa miehiä kerskailisi. Lyhyesti, jos en vielä rakastakaan häntä, tunnen voivani pitää hänestä hyvin paljon.
Tällainen olen siis nyt mustine hiuksineni ja mustine silmineni, joiden ripset, sinun sanojesi mukaan, raoittuvat kuin uutimet; majesteetillinen ulkomuotoni ja koko olemukseni on nyt kohotettu hallitsevaan asemaan. Kymmenen vuoden kuluttua, rakkaani, tapaamme toisemme varmaan hyvin onnellisina ja iloisina Parisissa, josta silloin tällöin ryöstän sinut pois viedäkseni sinut kauniiseen keitaaseeni Provencessa. Oi, Louise, älä tee vaaranalaiseksi meidän molempain yhteistä kaunista tulevaisuutta. Älä tee hullutuksia, joilla peloittelet minua! Minä olen mennyt naimisiin vanhan nuorenmiehen kanssa, nai sinä joku nuori vanhus päärien kamarista. Silloin teet oikein.