XLIII.
ROUVA DE MACUMER KREIVITÄR DE L'ESTORADELLE.
Ensimäisen kerran eläissäni, rakas Renée, olen itkenyt yksikseni puupenkillä piilipuun alla pitkän järveni rannalla Chantepleursissä; siitä on ihana näköala, jonka sinun läsnäolosi on tekevä vieläkin kauniimmaksi, sillä siitä puuttuu ainoastaan ilakoivia lapsia. Sinun hedelmällisyytesi on saanut minut jälleen itsetutkisteluihin, sillä minulla ei ole lapsia vieläkään, kolme vuotta kestäneen avioliiton jälkeen. Oi, ajattelin minä, vaikkakin minun pitäisi kärsiä sata kertaa enemmän kuin mitä Renée kärsi antaessaan elämän kummipojalleni, vaikkakin minun pitäisi nähdä lapseni vääntelehtivän kouristuksissa, niin, Jumalani, sittenkin anna minulle tuollainen pieni enkelimäinen olento, niinkuin Athenaïs, jonka täältä asti näen ilmielävänä edessäni kauniina kuin päivä; sillä hänestä et ole virkkanut mitään. Siitä tunnen oman Renée'ni. Näyttää kuin aavistaisit sinä kärsimykseni. Joka kerta kun toiveeni pettävät olen monta päivää syvän surun vallassa. Olen tehnyt synkkiä valituslauluja. Milloin saan minä kirjailla pieniä myssyjä? Milloin saan käydä valitsemassa kapalo-kankaita? Milloin saan neuloa kauniita pitsejä ja koristaa pientä päätä? Enkö siis koskaan saa kuulla tuollaisen suloisen olennon nimittävän itseäni äidiksi, nähdä hänen nykivän minua hameesta ja tuntea hänen itsevaltiuttaan? Enkö siis koskaan saa nähdä hiekalla pienen vaunun jälkiä? Enkö koskaan saa kerätä pihaltani särkyneiden leikkikalujen pirstaleita? Enkö koskaan saa, kuten olen nähnyt niin monen äidin tekevän, leikkikalukauppiaalta ostaa sapeleita, nukkeja, leikkikalustoja? Enkö koskaan saa nähdä sen elämän, sen olennon kehkeymistä, josta tulisi minulle toinen vieläkin rakkaampi Felipe? Tahtoisin pojan saadakseni tietää, kuinka voi rakastaa rakastajaansa vieläkin enemmän hänen toisessa minässään. Puistoni ja linnani tuntuvat minusta autioilta ja kylmiltä. Nainen ilman lapsia on luonnoton ilmiö; me olemme luodut tullaksemme äideiksi. Oh sinä, joka olet tohtori kureliiveissä, sinä olet tajunnut elämän oikein! Hedelmättömyys on sitäpaitsi kauheata joka suhteessa. Elämäni muistuttaa vähän liiaksi Gessnerin ja Florianin paimenrunoja, joista Rivarol sanoi, että toivoisi niihin susia. Minäkin tahtoisin uhrautua! Tunnen itsessäni voimia, joita Felipe laiminlyö; ja jos en tule äidiksi, täytyy minun luoda itselleni joku onnettomuus. Tämän sanoin myös maurien jälkeläiselle, joka sen kuullessaan sai kyyneleet silmiinsä. Hän pääsi tällä kertaa kuitenkin pälkähästä sillä, että ristin hänet yleväksi pölkkypääksi. Hänen kanssaan ei voi laskea leikkiä hänen rakkaudestaan.
Väliin tekee mieleni suorittaa yhdeksän päiväisiä hartauden harjoituksia joillekin pyhimyksille tai mennä rukoilemaan hedelmällisyyttä joiltakin madonnoilta tai etsiä apua joistakin kylpylaitoksista. Ensi talvena aion kysyä neuvoa lääkäriltä. Olen liiaksi raivostunut itseeni sanoakseni tästä asiasta tämän enempää. Hyvästi.