XLII.
RENÉE LOUISELLE.
Pikku tyttöni on kahden kuukauden vanha; äitini ja muuan Louis'n vanha setä olivat kummeina pienokaiselle, jonka nimi on Jeanne Athenaïs.
Niin pian kuin suinkin voin tulen teitä tervehtimään Chantepleursiin, koskapa te ette näy pelkäävän imettäjää. Kummipoikasi osaa jo sanoa nimesi; hän ääntää sen Matoumer; sillä c'tä ei hän osaa lausua millään muulla lailla; tulet olemaan häneen ihastunut; hänellä on jo kaikki hampaat, ja hän syö lihaa kuin aika mies. Hän juoksee ja kiitää kuin rotta; mutta minä seuraan häntä aina levottomin katsein ja olin aivan epätoivoissani, kun en voinut pitää häntä alati silmieni alla lapsivuoteeni aikana; sain olla enemmän kuin neljäkymmentä päivää huoneessani eräiden varovaisuustoimenpiteiden vuoksi, jotka lääkäri olivat määränneet. Ah, lapseni, tuota synnytystä! Samat tuskat ja samat pelonaiheet jälleen! Kuitenkin on pikku tytössänikin (älä näytä tätä kirjettä Felipelle) jotakin, joka muistuttaa minua ja joka ehkä tekee kilpailun mahdolliseksi ihaillun Armandisi kanssa!
Isäni mielestä oli Felipe laihtunut ja rakas sydänkäpyseni myöskin. Mutta ovathan Sorian herttua ja herttuatar jo matkustaneet; sinulla ei siis ole vähintäkään syytä mustasukkaisuuteen. Salaatko minulta jotakin surua? Kirjeesi oli lyhyt eikä niin ystävälliseen äänilajiin kirjoitettu kuin muut. Tai onko se vain pieni oikku rakkaalta oikuttelijaltani?
Nyt tämän täytyy riittää. Hoitajattareni toruu minua siitä, että olen kirjoittanut sinulle ja neiti Athenaïs de l'Estorade tahtoo syödä päivällistä. Hyvästi siis, kirjoita minulle pitkiä, hyviä kirjeitä!