XXXIX.
PAROONITAR DE MACUMER'LTA VARAKREIVITÄR DE L'ESTORADELLE.
Roomassa, joulukuulla.
Olen saanut sinun hävyttömän kirjeesi, jonka tilanhoitajani pyynnöstä lähetti minulle Chantepleursistä. Oh, Renée!… Mutta säästän sinut kaikilta harmin purkauksiltani. Kerron vain, minkä vaikutuksen kirjeesi teki. Palattuamme siitä loistavasta juhlasta, jonka lähettiläs antoi kunniaksemme, ja jossa minä säteilin kuin aurinko, niin että Macumer sieltä tultuaan oli vallan sanoin kuvaamattomasti hurmautunut minuun, niin, palattuamme sieltä luin hänelle sinun hirveän vastauksesi, ja lukiessani sitä itkin koko ajan rumentumisen vaarasta välittämättä. Tuo rakas abenserragini lankesi jalkoihini nimittäen sinua hupsuksi; hän vei minut sen palatsin parvekkeelle, jossa asumme ja josta voi nähdä kappaleen Roomaa: siellä hän puhui ja tavalla sellaisella, joka täysin oli tuon eteemme aukeavan, suuremmoisen näköalan arvoinen, sillä oli lisäksi mitä ihanin kuutamo. Kun jo osaamme italiankieltä, ilmitoi hän rakkautensa tällä intohimon tulkiksi niin hyvin soveltuvalla, pehmeällä kielellä ja se, mitä hän sanoi, tuntui minusta yliluonnollisen ylevältä. Hän vakuutti, että vaikkakin sinä olisit profeetta, niin olisi hänestä yksi tällainen onnellinen tai suloinen aamu minun kanssani arvokkaampi kuin koko elämä. Tämän laskun mukaan oli hän jo elänyt tuhannen vuotta. Hän tahtoi, että jäisin hänen rakastajattarekseen eikä toivonut parempaa nimeä kuin rakastajan. Hän on niin ylpeä ja onnellinen siitä, että hän joka päivä näkee olevansa minun ainukainen valittuni, että jos itse Jumala ilmestyisi hänelle ja antaisi hänen valita joko elää vielä kolmekymmentä vuotta sinun periaatteittesi mukaan ja saada viisi lasta tai tyytyä viiteen elonvuoteen ja sill'aikaa nauttia meidän kukoistavasta rakkaudestamme, niin olisi hänen vaalinsa heti valmis; mieluummin ottaisi hän minun rakkauteni ja kuoleman. Näitä vakuutuksia, joita hän kuiski korvaani, pää olkapäilläni, käsivarsi vyötäisteni ympärillä, häiritsi äkkiä huuhkaimen ahdistaman yölepakon kirkuna. Tämä kuolinhuuto teki minuun niin tärisyttävän vaikutuksen, että Felipe sai kantaa minut puolipyörtyneenä vuoteeseen. Rauhoitu kuitenkin! Vaikkakin tuon horoskoopin kaiku vielä tänäänkin on kaarrellut sielussani, voin jo aivan hyvin. Aamulla noustessani lankesin polvilleni Felipen eteen ja upottaen silmäni hänen silmiinsä tartuin hänen molempiin käsiinsä ja sanoin: — "Enkelini, minä olen lapsi ja kentiespä Renée on oikeassa: kentiespä rakastan sinussa ainoastaan rakkautta; mutta ole ainakin vakuutettu siitä, että mitään muuta tunnetta ei sydämessäni ole ja että siis rakastan sinua omalla tavallani. Mutta jos tavassani tai elämässäni tai sielussani on pienintäkin, joka sotii sinun odotuksiasi ja toivomuksiasi vastaan, niin sano se minulle! Anna minun tietää se! Ilolla kuulen käskyjäsi ja tottelen silmiesi tulta. Renée pelottelee minua, hän rakastaa minua niin paljon!"
Macumer ei löytänyt sanoja vastatakseen minulle, kyyneleet puhkesivat esiin hänen silmistään. Nyt kiitän sinua, oma Renée'ni; nyt vasta tiedän, kuinka suuresti minun kaunis, kuninkaallinen Macumer'ni minua rakastaa. Rooma on rakkauden kaupunki. Jos sielussaan kantaa rakkauden tulta, on mentävä sinne siitä nauttimaan; taiteet ja Jumala lietsovat liekkiä. Veneziassa kohtaamme Sorian herttuan ja herttuattaren. Jos kirjoitat minulle, niin kirjoita tällä kertaa Parisiin, sillä kolmen päivän kuluttua jätämme Rooman. Lähettilään juhla oli jäähyväisjuhla.
J.K. Rakas hölmö, kirjeesi osoittaa, että tunnet rakkauden ainoastaan käsitteenä. Tiedä siis, että rakkaus on voima, jonka kaikki vaikutukset ovat niin erilaisia, ettei niitä voi määritellä eikä rajoittaa millään teorialla. Tämä olkoon sanottu opastukseksi pienelle kureliivi-tohtorilleni.