AMETISTI.
(Albert Samain'in mukaan.)
Yli lehväin hämärä hiipi.
Oli ilta antiikin.
Jo tuhat vuotta Olympos oli suljettuna ollut ja Pathos hallinnut maailmaa, ja Panin huilu temppelilehdon autiudessa itki.
Ääriltä rauhattoman meren salaperäisen idän aamu kajasti. Ihmeellisin äänin tammien lehvät ennustaen liikkui, ja suuret valioliljat vuodattivat valkoista hymniään yli enkelien pyhittämän järven.
Taivas kauniimpana kuulsi kuin tunturikyyhkyn kaula… Ja pitkäin suortuvainsa lainehissa unelmoiva, hento nymfi kalpein kukin amuletin seppelöi.
Ja hänen eessään kajastuksen kuultehessa pieni, surullinen fauni, violetinvälke silmissään, sydämensä alakuloisuuden uskoi ruokopillin sointuihin…
Ja se lempi antiikin yön oli viimeinen…