I.
Sinä olet sytyttänyt minut, ah! sinun katsees salama polttaa minun sielussani, — ja minun on ihanan tuskainen olla.
Minä kuljin kaupunkia, isäini kaupunkia, jonka jokainen kivi on minulle muisto.
Sinä saavuit silloin kuin ilmestys kera valoisan, kukkivan kevään, — sinä astuit keväistä katua kauniina kuin unelma, ja auringon kultaiset säteet loistivat kuin sädekehä sinun ihanain kasvojes ympärillä.
Sinä rakkauteni runotar, sinä runon kirkastus keskellä elämän harmaan arjen, ah! minne häivyit sinä minulta?