KUIN VALKEA LILJA
Kuin valkea lilja hohtaa sun povesi rinnallain läpi öisen hämärän-hunnun. Vaan kuuma on suudelma huuliltas ja lämmin sun rintasi kosketus; mun sykkii sydämeni tulvillaan.
Kun katson sua kaunihina noin, ja hellästi ja hiljaa hyväillen kun käteni sun muotojasi hiipii, ma luulen sua unelmaksi vain; ma tulisehen syleilyyn sun suljen, ma tunnen sydämesi sykinnän, — sa kuumasti mun rintaas vasten painat: mun silloin valtaa riemu verevin, mi kuolevaisten osaksi on suotu, mun tulvii sydämeeni lämmin laine, ja rinta väkevästi aaltoaa. — — Sen hetken hekumahan mailmat sulaa, kun sielu sieluun, rinta rintaan liittyy, ja sydämiin kuin hehku auringon luo onni sädetulvan lämpimän.