V
LEIRI-ILTA
— Tuolla vasemmalla se vuoren halkeama on, ja tuo korkeampi kohta tuolla on oikea päävuori, esitteli Reino osoittaen sivummalla olevaa valtaista rantakallion repeämää. — Ja tässä on se niemeke…
— Ja tässä kivi ja tuossa kanto ja siinä mies, joka luulee, ettei meillä ole silmiä päässä, sanoi Akki.
— Samassa kuului partiojohtajan pillinvihellys ja komennus:
— Pituudenmukaiseen rintamaan järjesty! — Manski ja Piksa tulevat minun kanssani valitsemaan leiripaikkaa. Kukaan muu ei saa sillä aikaa poistua tältä hietikolta. Teltat ja tavarat tuodaan tuohon kallion juureen. Peseytyä saa. Hajalle!
— Tämä kallioniemeke on itsestään selvä leiripaikka, virkkoi Manski. Sen kauempaa ei kannata etsiä. Se on eteläpuolella, avoin auringonnousuun päin, vuoren suojaama pohjoisen puolelta.
Pyöreähkö pikku niemeke oli pian tutkittu.
— Maaperä on keskemmältä hiekkainen ja kuiva, arvosteli Piksa, — hiukan järvelle päin viettävä niinkuin tuleekin. Ja töyry on tarpeeksi korkealla vedenpinnasta. Minä kannatan.
— Hyvä on, vahvisti Mikko. — Ja tarpeeksi suuri niemeke myös on teltoillemme, ja komea havumaja mahtuu vielä keskelle, jos tarvitaan. Rannalla on hyvä kokoontumiskallio. Mutta katsokaas, kuinka niemi on hauskan muotoinen: aivan kuin ihmisen pää, kannas muodostaa kaulan, venepoukama tuossa kiertää leukaa.
— Annetaan sille sitten ylipäänsä nimeksi Pääniemi ja ryhdytään kiireesti pääasiaan. Teltat on saatava pystyyn, virkkoi Manski, — tulee pian ilta.
Partiojohtaja vihelsi pojat kokoon ja ilmoitti kaikuvalla äänellä, että leiripaikaksi oli valittu Pääniemi. Oleskelulupa oli saatu Reinon isältä, Koivulan kartanon isännältä. Puita sai kaataa vain, mikäli välttämättömästi tarvittiin; polttopuut piti kerätä metsästä. Kuusenhavuja sai ottaa mielin määrin. Tulta oli pideltävä erittäin varovasti, eikä sitä saanut käyttää missään muualla kuin keittopaikalla. Äärimmäistä siisteyttä oli noudatettava sekä telttoissa että ulkopuolella. Illalla julistetaan yksityiskohtaiset työ- ja leirijärjestykset, jotka myös kiinnitetään päämajan seinään.
Pian oltiin täydessä työn touhussa. Niemekkeen keskikohdan eteläpuolelle pystytettiin päämaja, partiojohtajan talonmuotoinen harjateltta. Siinä asui myös apulaisjohtaja Manski.
— Hei pojat, jos kerran tämä on Pääniemi, on meidän telttamme Korvala, sillä korvan paikalle sen panemme, huusivat Piksa ja Pusu, jonka oikea nimi jostakin käsittämättömästä syystä oli Sulo Sulin. Heillä oli vain pienen pieni kahden miehen pohjallinen kelloteltta.
— Kyllä tämä tosiaankin on oikein paratiisimainen leiripaikka, katsokaa ympärillenne, oi veljet ja kansalaisetpa ihmetelkää, lausuili Akki joka kiersi paikasta paikkaan huomauttelemassa ja pyytämättömiä neuvoja antamassa. — Mikä suurenmoinen luonto! Tämän vuoksi uhraa kernaasti 14 litraa lehmänmaitoa ja kiristää suolivyötään.
— Tule auttamaan, Akki. Tämä on Silmälä, huusi kimeällä äänellä vastakkaiselta rannalta Aamos Kaino Kasperi Lax, joka Reinon kanssa kovalla touhulla pystytti telttaa, mihin toistaiseksi myöskin Akin tuli sijoittua, kunnes hänelle ja "teekkarille" ehdittiin rakentaa havumaja.
— Kitala se paremmin voisi olla, vastasi Akki mennä huiskien telttatovereittensa luo, — semmoinen mökä sieltä lähtee.
Teltat kiinnitettiin lujasti maahan ja harvassa kasvaviin puihin. Kuusenhavuja tuotiin kasoittain. Niistä tehtiin telttojen pohjalle pehmeät vuoteet, ja toinen huopa levitettiin ylle. Kunkin teltan vieritse korkeammalle puolelle kaivettiin sateen varalta oja. Leirin suuri lippu hinattiin toistaiseksi puun latvaan, mutta rannalle kallioaukeaman laitaan oli sen tangolle jo katsottu paikka. Kannakselle lyötiin rajaksi pystyyn kolme vartiolippua. "Keittiö" sijoitettiin Piksan ohjeiden mukaan poukaman rannalle, niemekkeen "leukaan", ja hän kyhäsi siihen heti tilapäisen uunin kivistä, ja pari paatta oli pöytinä. Lähellä oli ruoanjätekuoppa ja toisella puolen astiainkuivausteline.
— Niin pian kuin ehditään, laitetaan siihen niin komea uuni, että — kehui Piksa, — muurinruukista — savesta ja hiekasta — ja pyöreistä ja pitkulaisista kivistä. Siihen muurataan kolme aukkoa: tuolle isolle padalle yksi ja kaksi pienemmille. Ja siihen se sitten pannaan se periskooppi, se peltitorvi, jolle herrat niin nauroivat, savupiipuksi, jotta vetää kuin Vilperin venttiili, ja sitten siinä voi vaikka leipiä paistaa. —
Kello kahdeksan tienoissa vihellys ilmoitti ilta-aterian ajan alkavan. Tällä kertaa syötiin vain kuivia eväitä ja juotiin teetä, jota Pusu oli kiehauttanut. Sen jälkeen seurasi telttojen sisustuksen järjestäminen ja tavarain paikalleenpano Manskin ohjausten ja määräysten mukaisesti.
— Katsokaas, herrat, neuvoi hän Laxia ja Reinoa kuivanleikkisään tapaansa, — järjestys kaikessa, sanoi entinen akka, kun kanoja piiskasi. Ruokatavarat viedään repuissa kaikki keittiöaittaan, jota kylläkään ei vielä oikeastaan ole, mutta jonka virkaa tänä yönä toimittaa kuusenoksista tehty suojus. Siinä on jokaisella oma paikka repulleen. Keittiökotaan pannaan määrätyille paikoilleen lusikat, ruokaveitset, haarukat, lautaset, kupit ja padat. Kirveet ja puukot, lapiot, köydet ja nuorat säilytetään toistaiseksi teltoissa oksista tehdyillä hyllyillä, kunnes niille on saatu valmiiksi erikoinen vajansa. Päällystakit, huovat, alusvaatteet, sukat ja ompelutarpeet säilytetään omalla telineellään teltoissa, pyyheliinat, saippuat ja hammasharjat viedään tuonne rantakalliolle uimapaikalle. Siellä on poikkipuussa oma vaarnansa kullakin ja suojus. Päämajassa on sidetarpeita, jodia ja vetysuperoksidia. Mukavuuslaitos on kunnossa, kyllin leveä kaivettu oja tuolla mantereella ison kiven takana — ja se on ankara pykälä, älkää ollenkaan irvistelkö. —
Täsmälleen kello yhdeksän partiojohtaja puhalsi iltatoitotuksen ja Manski järjesti pojat riviin rantakalliolle, avoimelle tasaiselle paikalle, josta näkyi yli koko kauniin Kaarneselän. Johtaja lausui muutaman sanan kesäleirille menestystä toivottaen: —
Korven suuri rauha rannan puolella, laajan ulapan laineet, jotka loiskivat toisella puolen, korkea taivas, joka kaartuu ylhäällä, ja partiotoverit, jotka ovat vieressämme, kaikki ne tulevat takaamaan Halkiovuoren kesäleirille paljon terveyttä, reippautta, iloa, saloelämän viehätystä ja partiohengen voimakasta kasvamista.
Poikien mieli kävi vakavaksi, mutta samalla niin oudon juhlalliseksi ja odottavaksi. Tuntui todella, että täällä oli mahdollista elää oikeata luonnetta kasvattavaa elämää.
Sitten julistettiin täydellinen työjärjestys seuraavaksi päiväksi, ja se säännösteli päivän aina aamusta puoliseitsemästä iltanuotioon saakka, ja ohjelmassa vuorottelivat partioharjoitukset, urheilu, leirityöt ja leikit. Määrättiin kokkivuorot ja kokkien velvollisuudet ja ilmoitettiin, ettei leirivartiota paikan yksinäisyyden ja rauhallisuuden takia katsottu tarvittavan yöksi.
Työohjelman jälkeen tuli vielä leirin puhtautta ja muuta järjestystä koskevia ohjeita, ja partiojohtaja päätti esityksensä toivomuksin, että kesäleirilläolo muodostuisi unohtumattoman virkistäväksi ja kasvattavaksi.
— Kuka saa tänä iltana laskea lipun, pojat? kysyi hän lopuksi. — Lipun laskee ja seuravana päivänä nostaa vanhan tavan mukaan se, joka päivän kuluessa tavalla tai toisella on erikoisesti kunnostautunut.
— Ehdotan, virkkoi aina puhumaan valmis Akki, — että partiojohtaja tällä kertaa laskee lipun. Kuitenkin haluaisin tovereitten puolesta erikoisesti kiittää Manskia siitä kelpo kieppauksesta, jolla hän alkuviikosta puolusti partiolaiskuntoa, ja Ressua siitä, että hän on hankkinut meille näin perin kauniin ja sopivan leiripaikan, — vieläpä huolehtinut vatsamme vastaisista tarpeistakin.
Kohottaen kätensä pojat tervehtivät lippua, ja iltatoimitus oli päättynyt. Hiipuvan tulen ääressä jutusteltiin vielä yhtä ja toista, ja lopuksi vierähti nuotiolaulu, jonka vitkainen, hieman alakuloinen sävel kantautui hiljaiseen iltaan lännen taivaan ruskottaessa päilyvän ulapan takana:
Taivas tummuvi, tummuu maa,
korpi korkea kohajaa.
Yö on, yö on.
Silmä valvovi vartijan
luona nuotion rattoisan.
Yö on, yö on.
Uskollisna hän käyskelee,
kaikki valpasna havaitsee.
Yö on, yö on.
Veikot, rauhassa uinukaa,
tyyn' on taivas ja tyyni maa.
Yö on, yö on.
Vähän ajan perästä leiri oli jo aivan hiljainen, jostakin teltasta kuului vain vielä vienona hyräilynä:
Yö on, yö on.
Samassa tömähti ylhäältä vuorelta kerran, kaksi, ja sitten uudelleen samalla tavoin.
— Mitäs se oli? Akin pää ilmestyi Silmälän teltan aukosta, ja päämajasta ryömivät molemmat johtajat kuuntelemaan tarkemmin.
— Taitaa olla se Pylkkäsen kummituspukki, joka siellä mellastaa, huusi
Akki.
— Ehkä hirvi, tuumi Manski, — niitä kuuluu joskus vielä olevan näillä seuduin. Jotakin sellaista raskasta se oli.
Mutta kun ei enää mitään kuulunut, palasivat pojat telttoihinsa, ja kaikki oli taas hiljaista.