JÄLKILAUSELMA.
Lehtori Karm, ylioppilastoverini, joka noin kolme vuotta takaisinpäin naimattomana miehenä kuoli sydäntautiin, uskoi minulle kerran päiväkirjansa ja osan kirjevaihtoansa jonkun Venäjällä elävän naisen kanssa. Ymmärsin että hän luovutti nuo paperinsa siinä mielessä että käyttäisin niitä aiheena johonkin novellintapaiseen. Minun täytyy tunnustaa että luettuani läpi hänen mieskohtaiset muistiinpanonsa, en tuntenut olevani erittäin halukas niitä julkisuuteen tuomaan — syystä että se kuva, jonka hän, lehtori Karm, ympäristöönsä teki, oli mielestäni kokonaan päinvastainen kuin se, minkä hänen papereistaan sain. Ymmärsin että nuot kirjoitelmat olivat hänen nuoruutensa heikkouksien sentimentaalisia luomia, sellaisia, joita meillä muillakin monella lienee, mutta jotka tavallisesti vuosien karttuessa kauniisti poltetaan. Mutta en myöskään hennonut kokonaan hyljätä tuumaa, jonka toveri minulle oli esittänyt.
Muistan meillä silloin olleen jonkunlaisen keskustelun asiasta.
— Jos kirjoitat — virkkoi lehtori leikillisesti — niin et tarvitse mitään salata, sinun pitää minut esittää sellaisena "raukkamaisena olentona" kuin olin — silloin!
— Mutta enkö saa mainita sinun nykyisyydestäsi — sanoin minä — että sinusta vuosien kuluessa on tullut sangen ryhdikäs ja yhteiskunnallisesti miehuullinen olento, joka on ottanut osaa — yksinpä Venäjän vallankumousliikkeeseenkin? lisäsin.
— Jos niin tahdot, — vastasi hän jäykästi hymyillen, — niin voithan siitä mainita lopussa, ainoastaan mainita — huomautti hän painokkaasti — mutta se ei kuulu romaaniin.
— Mutta miksi tahdot että sinut esittäisin sellaisena raukkana, jona esiinnyt omassa päiväkirjassasi? väitin minä.
— Siksi, — vastasi hän lujasti — että silloin olin sairas, ja sairaus vaikuttaa sen että kaikenlainen sielunelämä, yksin lempikin, muodostuu surkeaksi.
— Vaan jos tekisin sinut romaanissa terveemmäksi kuin olit, hyvä veli? ehdotin minä yhä vastustaen.
— Se olisi valhetta! huudahti hän kiihkeästi.
— Kirjailijan tulee ennen kaikkea pysyä totuudessa ja esittää ainoastaan tosiperäisiä ilmiöitä.
— Mutta, rakas ystävä, kuka tässä mailmassa totuudesta ja todellisuudesta välittää, jos se on surkeata?
— Aina on niitä, jotka sille osaavat arvonsa antaa hiljaisuudessa! Ainakin ne, jotka itse ovat kokeneet jotain samansuuntaista — vastasi lehtori.
— Mutta esteettinen vaikutus, hyvä veli…! koetin yhä väittää.
Toverini huitasi vain kämmenellään ja sanoi jonkun murhaavan sanan taiteesta ja esteetikoista, vieläpä herroista arvostelijoistakin.
Tämänkaltainen oli meillä keskustelu lehtori Karmin kanssa.
Nyt, kun hän on poistunut elävien joukosta, olen uudelleen lukenut hänen päiväkirjansa ja kirjeensä sekä muistellut tuota keskusteluamme. Ja vaikka yhä olen epäillyt noiden paperien kelpaavaisuutta miksikään kaunokirjalliseksi aiheeksi, olen niiden nojalla kuitenkin — siten kunnioittaen vainajan nähtävästi pyhiä muistoja — kyhännyt kertomuksen, minkä juuri edellä olen lukijoille näyttänyt.
(V. 1907.)
Tämän kirjan tekijä.