POROMIESTEN JUHLAHARTSUT.
(Yhdeksän hengellistä ruokaryyppyä:)
1. Pidä puolesi Jumalan vilja: syntinen on kimpussasi! 2. Nälkä on ruuan alku, ruuassa työn alku, juomassa puheen alku. 3. Suola, leipä miehen muona; voi, velli vasikan juoma. 4. Parempi kerta kyllin syödä kuin on aina ruikutella. 5. Suusta syönehen näkeepi, parrasta palan purijan. 6. Petäjäinen posket punaa, ruisleipä voiman antaa. 7. Pieniä ne on muikut joulukaloiksi! 8. Parempi leipä kuin kulta. 9. Rohkea ruuan hakeepi, ujo nälkeä näkeepi.
Ensimäinen ennätys Voitaleipeä, suolakalloa ja minkä mittäi; särpimeksi kirnuhuituo elikkä tuota hapanta piimeä.
(Kolme hengellistä ruokaryyppyä:)
1. Ei kaikki ole kokkeja, joilla on pitkä puukko. 2. Älä luule luuta lihaksi, härän häntää makkaraksi. 3. Sitten on rokka rohtoisa, kun on kahta kattilassa.
Toinen tormaus: Poropaistia ja kuoripottua ja siinä sivussa muutai muskulaa.
(Taas:)
1. Tänäpänä härkä, huomenna nälkä. 2. Kyllä härkä jäniksen tapaa, jos ei muualla, niin kattilassa. 3. Se kypsen maistaa, joka keitetyn paistaa.
Kolomas kopraus: Mörön lihhoa elikkä linnunluita ja pottuvoita tai hätätilassa lento-oravan siipiä.
1. Kalaa, leipää, rokkaa — ei talvella muuta o'kkaan. 2. Hupa huttu, viepä velli, rieska kaikkein kavalin. 3. Iltasyönti lihottaa, aamuatria kaunistaa.
Nelejänsi nappaus: Porokinkeripuuroa, herrastalakkunaa elikkä muuta mämmiä.
1. Oli mitä oli, mutta puuroa illaksi! 2. Puuro meillä pussahutetaan, ei ole varaa velliä keittää. 3. Liemi ahkion vetääpi, pala pienen pulkkaraisen.
Viiensi veällys: Kalakukkoa, poronkieltä, piirakkoa.
1. Kyllä nälkä ruuan suolaa. 2. Kost' jumala kokille, paha puoli paistajalle! 3. Leipää leivän murusetkin, voita voin kirposetkin.
Kuuensi kupsaus: Vaikkapa naurista?
(Ka kun ei tiiä mittee hyö akkaväki hoksaavat.)
1. Ei räkkää herkkua vatsan täysi. 2. Kylkehen kyläinen ruoka, se kohti kotoinen ruoka. 3. Maiskis mansikka karhun suussa!
Seihtemänsi sieppaus: Jäläkipöperöä! (Kolme viimeistä paukkua:)
1. Hyvää se on hyvän loppukin.
2. Voita vehnäinen vaatii, suolavettä petäinen.
3. Munakuukku ja pannukaakku ne miestä pulieeraa,
mutta kaali se miestä kasieeraa.
Juhlakahvi:
"Kahvihan se on kaunis ruoka, jok' ei miehen mieltä muuta eikä päätä pyörryttele; vaan kun juovat johtomiehet, vielä toisen tolpparitkin, viepi viimeisen vasikan, ainoan emännän lehmän!"
Nämät juhlahartsut, jotka syötiin vuorolleen parissa pöytyeessä, eivät menneet ilman asiaankuuluvia puheita. Olen ennen huomauttanut etten puolestani ole seremoniain harrastaja, mutta kas kun asia koskee kotoisia poropäiviä, silloin Pohjolan luoja sallii minullekkin puhelahjan. Poropaistiin päästessä oli arpa langennut ja minä siis päästin tulemaan.
Tietysti puhuin vertausten ja tunnustähtien kautta käyttäen ääriviivoja! Jerusalemin aasintamma — Suomen porohärkä, Rangifer tarandus. Arvattavasti oli juhlapuheeni liian vakava, liian runolentoinen, sillä heti eläköönhuutojen vaijettua pinkosi ylös nälkämaan iloisin mies, porotohtori Buss, rykien merkitsevästi ja huitoen käsiään. Ei tarvinnut kuin vilkaista miehen mimiikkiin, niin ihminen jo joutui hyvälle tuulelle! Äärettömän hartaalla vakuuttavaisuudella hän näet julisti ikivanhaa viisausoppia ihmisen vatsan valtavasta merkityksestä, johtaen kaikki elämänlangat riippuviksi tästä tärkeästä paikasta ja kohdistaen yhteisen kiitoksen Hallan isännälle, ukolle, joka… ja niin edespäin. Eläköön! Siihen tietysti taas vastasi Hallan ukko puhuen syntyjä syviä, asioita ainoisia, ja pyysi vieraita j.n.e. Eläköön! Mutta tuskin olivat puukot heilahtaneet, kun jo kolmas pöytäritari, seurakunnan sielunpaimen "Hosta", nousi ylös pyytäen säästämään yhden eläköönhuudon hänenkin juhlaesineelleen. Poropappi näet huomautti vakavan viehkeästi Peräpohjan naisen olemassoloa, naisen, jonka sekä kylmä talvi että häikäisevän valoisa suvi vuosisatojen kuluessa oli sorvannut sitkeäksi, kärsivälliseksi ja ainakin tätä taustaa vasten katsottuna — klassillisen kauniiksi. Kunnon pastori tietysti ajoi ylistyksensä Hallan ukon rintatoveriin, sukkelasuiseen, liukasliikkeiseen Liisu emäntään.
Imelä mielikuvitus on kiihoittava ryyti kaikilla aterioilla. Vaikka ei ruokasetelin mukaista desääriä ollut olemassakaan, luulivat kaikki sitä nauttineensa. Tämä kuviteltu jälkiruoka vaikutti suorastaan koomillisesti poromiesten ruuansulatukseen, sillä seuraavassa hetkessä oli — horribile visu — franseesi käymässä ison muurin kupeella. Poromiesten franseesi? — te arvaatte miltä se näyttää! Se vivahtaa aivan ihmeellisesti porohärkien ryntäilyihin, puskuihin ja koparoimisiin.
Mutta emme me ainoastaan huvitelleet (pesen käteni), vaan myös keskustelimme ammattiasioista.
Miten on ajoporoa ruokittava? Kuinka monesti vuorokaudessa sille on annettava jäkälää? Miten vastahakoinen poro opetetaan leivän syöntiin? Ovatko naava, kortteet, raatteet j.m.s. edulliset syöttöaineet? Miten on estettävä permoja? Kuinka paljon sopii ajaa? Minkä ikäisillä nuorilla poroilla saapi ajaa? Kaksi- ja kolmivaljakko? Mitä on otettava huomioon pitkästä ajosta tultua? Onko eläinrääkkäystä, jos kaksi henkeä istuu samassa pulkassa? — Millaiset valjaat ovat edullisimmat? Pulkan, kelkan ja suksien käyttö talven eri aikoina? Mikä aine on edullisin pulkan emäpuussa? Eikö olisi suotavaa että kevätajoissa olisi kepeämpi pulkka kuin paljon lumen aikana? Millaiset pitää suksiltaan ajajan susten olla? Eikö urheilijan sietäisi enemmän harrastaa ummella ajoa, jotta ei poro veltostuisi? Eikö olisi syytä keksiä erikoinen suomalainen porourheilijan puku matkimatta lappalaisia? Eikö olisi suotava että joku maalaiskauppias perustaisi osaston porourheilijan tarpeita? — Missä vietetään kihlakuntamme toiset poropäivät? y.m.
Ohjelman seuraavana numerona oli juhlasauna, josta puhuttiin ainoastaan kuiskaamalla. Magnesium-patterin räjähtäessä näkyi Hallan "camera obscurassa" kolmen poroministerin partainen naama ja säpikkäättömät kintut. Senjälkeen seurasi vielä salaperäisempi poromiesten booli…
Tuli yö. Taivas pilvinen poudistui — Otava ja Kalevan miekka kimalsivat majesteetillisina korkeudessa, porotiuvut ja kellot helisivät tanhualla, sarvet kalisivat pakkasessa, sorkkakaviot raksuivat… Se oli peräpohjalainen yö lumen ja pakkasen valtakunnassa valtavalla vaaralla, jonne peninkulmittaan siinsi lumivaippaista korpea:
"Kuulkaa korpeimme kuiskintaa…!"
Mutta juhlapirtissä ja talon kamariloissa vielä valvottiin makuullaan. Jos oli päivä ollut suurenmoinen elävine poroineen, niin oli yö yhtä uljas Tuonen porojen taljoineen. Ajatellappa että sata miestä kukin saa taljan vuoteekseen — kelpaa köllöttää moisella mökkänällä [vuokkilaisia sanoja], päänalus-pullinaan neljän tuulen hiippa ja peittonaan sininen umpitakki! "Kunhan minn' en vuan unissani puttoisi pulukasta!" sanoo apteekkari. Hyrynsalmen lääkintähallitus viljelee sanan viisautta viimeiseen asti saaden monen uneliaan herätetyksi vatsoja hytkyttävään nauruun. "Kuuluu ohjelmaan!" murahtaa Mustaparta, joka vieressäni lojuu taljalla. Jumala on todella luonut ihmeellisen mukavia tyyppejä moisille poropäiville.
Vihdoinkin kaikki vaikenevat ja poromiesten yhteinen juhlakuorsaus alkaa pauhaten kuin paras jouhiorkesteri.
Sanotaan että kuorsaus on voiman merkki —.
* * * * *
Taas liehuivat liput korpitiellä: Kiannan karavaani teki juhlallista palausmatkaa eroten Pesiön pataljoonasta. Itse Hallan ukko ja Hallan akka seurasivat juhlasaattueessa, jota hännysti iloinen porotohtori. Sitäpaitsi oli onnistuttu voittamaan Hyrynsalmen postineidin ynnä Puolangan propsipäällikön sydämet — myös ne seurasivat mukana. Ja huolimatta paukkuvasta pakkasesta katkesivat peninkulmat helposti. Parrat kuurassa karautettiin Ämmän raunioille. Siellä sijaitseva köyhäin lasten koti purki oitis sisältönsä ja me huusimme yhteisen tervehdyshuudon kaikelle sille, mitä luminen Pohjola tarjoaa. Etteivätkö moiset huvimatkailijat herätä valtavia tunteita pienokaisissa? Oh, ne painuvat niiden sieluihin iäksi. Ja hekin, nämät Suomussalmen köyhät orpolapset, korottivat äänensä laulaen kimeästi "Nälkämaan laulun". Oli sydäntä värisyttävää, kun he avopäin ja päällysnutuitta juoksivat porojemme jälissä kirkuen eläköönhuutoja…
— — —
Poropäivät olivat päättyneet. Mutta muisto elää ja se muisto on hyvinkin hupainen, valtava ja mietityttävä. Moisilla porojuhlilla on suurempi merkitys kuin moni arvaa! Ne ovat luontaiset meidän olosuhteillemme, ne eivät vaikuta ainoastaan ulkonaisten muotojen kehitykseen, vaan kasvattavat sisäisiäkin elementtejä. Ne ovat yhtäaikaa meidän turisti- ja urheilu-juhliamme, laskiaiskarnevaalejamme, laulujuhliamme, opintomatkojamme, puhujakoulujamme, näyttelyjämme, partasuu-urostemme ja neitojemme karjalaiskisoja, nuorten miestemme ja nuorten naistemme vapaa-aatteisia tutustumistilaisuuksia, joista ei tottatosiaan liene pahaa sanomista niin kauvan kun osaamme panna arvoa ja kiinnittää toiveita korpikulttuuriin, jonka päätekijöinä ovat luonnonrakkaus ja kohtaloonsa tyytymys.
Ensimäiset poropäivämme? — ensimäiset säkeet meidän uudessa maakuntamarssissamme.
(1912).
Liite:
Poromiehen taskusanakirjasta.
Poro-nimitykset:
Yleinen nimitys poro. Runollinen ja leikillinen nimitys petra.
Harvinainen nimitys peura (villipeura), jota nimitystä poromiehet
käyttävät varsinkin silloin kun ei porossa löydetä omistusmerkkejä.
Sanotaan että on "peuran korvalla".
Sukupuolen mukaan nimitetään poroja härkäporoiksi (uros) tai vaajinporoiksi (naaras).
Urospuolinen poro saapi useita eri nimityksiä aina sen mukaan, minkä ikäinen se on tai miten se suhtautuu niinsanottuun purentaan.
Suomussalmelaisissa paliskunnissa ovat nämä nimitykset seuraavat:
Hirvas-vasa — alle 1 vuoden ikäinen. Urakka — toisella vuodella oleva. Hirvas — joka ei urakkana ole purtu (siis purematon). Vuorsahärkä — urakkana purtu, 3:nnella ikävuodella oleva. Ukkohirvas — 4:nnellä vuodella oleva hirvas. Piettiö — sellainen härkä, jonka purenta on — "käynyt huonosti". Toisin sanoen, vertaamalla hevoseen: "puoleksi orit, puoleksi ruuna".
Ukkohirvaan jälkeen antautuvat nimitykset ainoastaan härkäsarvien iän mukaan. Sanotaan:
Ensimäiset härkäsarvet, Toiset härkäsarvet, Kolmannet härkäsarvet j.n.e.
Ei ole mahdotonta tavata härkäporoa, jolla on esimerkiksi 21:set härkäsarvet, vaikka kyllä on tavallista että kaksikymmenvuotias poro jo on ikäloppu.
Naaraspuolisten porojen nimitykset ovat täkäläisissä paliskunnissa seuraavat:
Vaajin-vasa — alle vuoden ikäinen. Vuonilo — toisella vuodella oleva. Vuorsavaajin — kolmannella vuodella oleva. Kuntusvaajin — neljännellä. Sitä vanhemmat ovat täysiä vaatimia.
* * * * *
Vertauksen vuoksi olkoon tässä mainittuna, miten paljon kehittyneemmät porotermit tavataan Lapin puolessa. [Kittilässä oleskelleen hra Napoleon Candelinin ilmoitusten mukaan nämät ja eräät seuraavat lapinpuolelaiset sanontatavat.] Urosporon nimitykset sattuvat siellä seuraavasti:
Vasikka — 1:sellä ikävuodella Urakka — 2:lla " Vuorsa tai -o — 3:lla " Kunteus — 4:llä " Kosatus — 5:llä " Maakkanas — 6:lla " Nimiloppu 7:llä " Ensimäiset härkäsarvet 8:lla Toiset härkäsarvet 9:llä j.n.e. Piettiö — huonosti purtu. Vuorsa-hirvas, kuntus-hirvas, kosatus-hirvas j.n.e. — puremattomia. Vuorsa-härkä, kuntus-härkä, kosatus-härkä j.n.e. — purtuja.
Lapissa yleensä purraan vuorsana.
Nimityksissä on eri pitäjissä omat vivahduksensa.
Naarasporoja Lapin puolessa sanotaan paitsi vaatimiksi myös Vaamiporoiksi. Vasa, — 1:sellä Vuongelo — 2:lla Vuorso-vaami — 3:lla Kunteus-vaami — 4:llä Kosatus-vaami — 5:llä j.n.e.
Muita poron nimityksiä Suomussalmella:
Ajokas — poro, joka on opetettu ihmisen veturiksi.
Kesu-poro — mikä tahansa poro, joka on kesy tai kesytetty.
Mehtäporo, villiporo— ajokkaiden vastakohta.
Rahtiporo, kuormaporo — joka vetää rahtia (suolaa,
jauhoa j.n.e.) tai kotioloissa halkoja, heiniä j.n.e.
Raitoporo — varsinainen rahtiporo.
Raidoksi sanotaan täällä puolessa toisiinsa jälekkäin
kiinnisidottua porojonoa, joka sisältää noin 25 poroa kelkkoineen.
Taluporo tai käsiporo on se, jota talutetaan porojoukon edessä.
Porotokka = porojoukko.
Risuporoiksi tai risukarjaksi sanotaan juoksevaa porokarjaa.
Kevatto on sellainen poro (ajokas), joka päiväsaikana uupuu ja
panee maata taipaleella, vaikka aamusella ja iltasella olkoon
kuinka vireä tahansa.
* * * * *
Lapin puolessa sanotaan taluporoa laitisporoksi — "hyvin laitostaa". Porotokalla siellä tarkoitetaan satamääräistä porojoukkoa; pienempää porojoukkoa, jossa on esimerkiksi alle sadan poron, mainitaan nimityksellä parttio.
Poroa, joka on mainio oijustamaan esimerkiksi järven ulapalla, sanotaan Lapissa ummensuoraksi tai ummen-oijukseksi. Laihaksi ajettua poroa sanotaan livikäksi. Poro, jota kauvemmin levähytetään ja syötetään paikallaan, sanotaan olevan "vuonkumassa", ja kun sellaisella lähdetään ajamaan, niin on sellainen poro vuongas. Opettamaton, koulaamaton poro on Lapissa pailakka. Opettamista tai koulaamista sanotaan taamomiseksi — "pailakkaa taamothaan!"
Sarviensa laadun ja näön mukaan saavat porot minkälaisia nimityksiä tahansa. Kuten tietty, pudottaa poro joka kevät sarvensa ja uudet alkavat sille kesää vasten kasvaa; syyskesällä on sillä jo täydet sarvet, ja ympäröi niitä silloin tiheä, sametinkarvainen tuppi. Talven tullen hankaa poro sarvensa sileiksi. Tämän mukaan sanotaan poroa joko kilosarveksi tai villasarveksi. Villasarven ohella saatetaan myös käyttää nimityksiä: karvasarvi, nahkasarvi, tuppisarvi y.m.s. Sarvetonta poroa sanotaan kuten lehmää nuupoksi. Poroja tunnustellessa on tärkeätä kiinnittää huomionsa sarvien muotoeroavaisuuksiin. Koukkusarvi on ihan toista kuin takasarvi; suorasarvi ihan toista kuin kähäräsarvi; halttasarvi (ulospäin leviävät) ihan muuta kuin hataja-sarvi (sakia, täynnä piikkejä tai haaroja). Ruuvisarvi, sirppisarvi j.n.e.
Poro, jolta sarvi on katkennut, käy jo poromiesten kesken katkosarven nimellä.
Silmänkaihin tai tuulenhalkasija on sarven haarake, joka työntyy kuonon päälle (Lapissa etusarvi).
Sarven kasvu riippuu monista seikoista. Moniaina talvina pudottavat porot sarvensa varhain. On ajokkaita, joiden sarvet vielä vapunpäivänä ovat niin lujassa ettei mies painimalla hevillä saa sarvia irtaantumaan kallosta.
* * * * *
Lapin puolessa sanotaan paljassarvista poroa kelosarveksi, villasarvista nahkasarveksi tai pökkylä-sarveksi.
Porojen kutsuma-niminä käytetään Kajaanin kihlakunnassa mitä milloinkin: "Sirppisarvea", "Reppakorvaa", "Pirua", "Urhoa", "Ampiaista", "Heilaa", "Kapakkaa" j.n.e. Lapin puolessa nämät nimitykset muodostuvat enimäkseen värin ja sarvien mukaan:
Kelokka, Luosto: Suivakko, Pällikki, Musikka, Musta, Valkko, Kirjo j.n.e.
Paliskunta:
Paliskunta tai palkinen on eteläläiselle outo nimitys, joka kuitenkin on siksi tärkeä tietää että sietää tulla mainituksi. Puhutaan Hossan paliskunnasta, Hallan paliskunnasta, Näljängän paliskunnasta j.n.e. Paliskunnalla tarkoitetaan poronomistajain yhteiskuntia, jotka sekä omien sääntöjensä että yleisen lain puitteissa toimivat rajoitetuilla maa-alueilla. Jokaisella paliskunnalla on oma päällikkönsä, joka on sekä toimeenpaneva johtaja että kirjanpitäjä ja rahastonhoitaja. Tällaista isännöitsijää sanotaan kansan kesken poroherraksi eikä siksi suinkaan kelpaa mikä jätkä tahansa. Täytyy esimerkiksi olla tarkka muisti erottaessa kunkin poro-omistajan poromerkkejä. Poroherran aivoissa täytyy säilyä satoja ja tuhansiakin "poronkorvia", joista porot tutaan ja jotka merkit ovat huolellisesti piirrettyinä paliskunnan pääkirjoihin.
Paliskunta voi sisältää useampia poroaitauksia, niinsanottuja poropeltoja, joihin poroja syystalvella ja keskitalvella kootaan. Kokoaminen eli peltoon-veto tapahtuu tietysti sitä varten että ainoastaan siten saadaan poroista selko: merkitään lisään sikiytyneet porot, purraan (ikivanhalla tavalla kuohitaan) nuoret härkäporot, otetaan kiinni (suopungilla heittämällä) ajokkaat tai ajokkaiksi opetettavat, erotetaan teurasporot, tarjotaan huutokauppaporot j.n.e.
Paliskuntien olemassaolosta ei tiedä maantienmatkustaja; syvällä ja kaukana korpien sisuksissa sykkivät paliskunnan valtimosuonet: peninkulmia ja kymmeniä peninkulmia pitkät, korkeat rinta-aidat. Niiden saartamina osuvat porot ajettaessa salojen kätköistä poromiesten leireihin. Rysistä ne kuten hauvit polskahtavat peltoon. "Pelto" on se umpiperä, josta eivät porot pakoon pääse. Karjakujan kaltainen nielu, jonka läpi porot laukkaavat ennenkuin peltoon häätyvät, on nimeltään kanat. Karsina taas se pellon kupeessa oleva suoja, johon teurasporot erotetaan.
Kiekero on poromiehen tavallisimpia sanoja. Sillä tarkoitetaan paimennuspiiriä. Ollaan kiekerolla, "hiihetään kiekeroa", "kiekeron hiihtäjät".
* * * * *
Lapin puolessa porokuja on nimeltä juomen. Karsina on kontturi ja poropelto porokaarre. Merkitsemistä sanotaan Lapissa pykällykseksi.
Porojen paimennuksessa ovat Lapissa erityisesti huomattavat nuot mainiot porokoirat, joita ei Kajaanin kihlakunnassa löydy. Yhden lappalaisen porokoiran sanotaan vastaavan ainakin kolmea miestä. Porokoirilla Lapissa kuuluu olevan omituinen "päiväpalkkansa".
Raitoporon vehkeet:
Panka = päitset.
Hihna = jolla poroa hallitaan.
Kesas — poronkoivista tehdyt länget.
Suvas — naru vuottoraipan nenässä, jolla kesään nokat
yhdistetään.
Morikat — nahkasta tehdyt nappulat kesaan nenässä.
Rynnäsvyö.
Vuottoraippa = vetohihna.
Pola — vuottoraipan nenässä kalikka, joka kiinnitetään
kelkan rintavihtaan.
Kelkka — se ajovehe, jota raitoporo vetää, Kajaanin ja
Suomussalmen välillä pannaan yhden raitoporon kelkkaan 3 säkkiä
jauhoja à 72 kiloa, siis 216 kiloa poroa kohti. (Ajokkaalla
ei pitkässä ajossa saa olla yli 100 kiloa painoa pulkassa,
jos mielii nopeasti päästä.)
Pulkkaporon vehkeet:
Panka.
Kirtsa (kiertsa, vierkko; Venäjän Lapissa kerkka).
Ajohihna (rahnikka).
Kaulapanta (kello).
Länget (puusta).
Vetorahkeet.
Rynnäskalikka l. vatsaluokki.
Selkävyö l. loimivyö.
Vuotto l. vuottoraippa.
Pulkka, jossa on kokka, perä, laidat, kaaret, pohja ja emäpuu.
Emäpuun pohjassa usein messinki.
(Ahkio on lapinpuolelaisten kuormapulkka, joka etupäässä eroaa pulkasta siten ettei siinä ole selkänojaksi tehtyä perää, vaan on se avoperä.)
* * * * *
Lapin puolessa pulkkaporon vehkeitä:
Panka,
Länget,
Vierku = kirtsa.
Rahnikka = palmikoitu ajohihna.
Palsta = nautaeläimen nahasta tehty ajohihna, jota sopii
käyttää "kaivatus-hihnana".
Orro-hihna = paksusta köydestä tehty kiinnipitohihna.
Ruomat = vetorahkeet.
Vuottoraippa.
Selkävyö.
Luokka = rynnäskalikka.
Jukka = pulkka-raksi.
Kaariste-nuora = pulkan keulassa käytetty tavarankiinnitysnuora.
Tiuku-riesin = kellopantahoito.
Poro-urheilijan puku.
Paulapieksut. Paulat Nutukkaat. Syylingit. Töppöset. Porokintaat (pitkät). Säpäkkeet l. säpikkäät. Umpitakki. Vyö puukkoineen. Neljän tuulen lakki y.m.
Meidän poromaillamme ei ole vakiintunutta poromiehen pukua. Herrasurheilijat ottavat mallinsa pääasiallisesti Lapista, jossa poropuku näihin asti on kehittynein ja jossa sen oikeita tekijöitä löytyy.
Lapin porourheilu-pukimista mainittakoot:
Peski = syksyllä tapetun poron hienokarvaisesta nahasta tehty turkki.
Pöykkyri = talvikarvaisesta nahasta tehty turkki.
Umpitakki = verasta tai kankaasta tehty koristeltu päällystakki,
joka vedetään kuin paita päälle.
Lapinlakki = nelikulmainen korkea hiippalakki, jonka ponta on
jostakin nahkasta, hiippa punaisesta tai sinisestä verasta y.m.s.
Koivikkaat = poronnahasta tehdyt kintaat.
Säpikkäät = poronkoivista neulotut polvisuojukset.
Kallokkaat = jalkineet, joiden pohja on kallonahkasta.
Nutukkaat — poronkoivista tehdyt, remmillä pidettävät, koreat,
verotetut jalkineet.
Siepakkaat = poronkoivista tehdyt kippurakärkiset, pauloilla
pidettävät jalkineet.
Sieppura = peskin päällä käytetty lumisuojus, tehty sarasta
tai rikkailla karhuntaljasta.
Poroliikkeen eri asteita:
Seisoo.
Kävelee.
Nulkkaa (pientä juoksua).
Juoksee.
Tolvaa (kovaa juoksua).— Hyvä poro kulkeekin enimmäkseen
tolvaamalla säästäen laukkuuta.
Laukkaa.
Puskee.
Kiertää.
Tekee kiekuroita. Tekee renkaita.
"Renkaita laukkasi!" sanotaan sekä myös näin: "Ryssälle miljoonia räknäsi!"
Oikasee l. oijustaa (menee suoraan esim. yli ummen ulapan). Juonittelee, vikuroipi, rimpuilee, jyrrää j.n.e. sanotaan porosta, joka tekee kaikenlaisia kepposia ajajalleen. Puhutaan "oppineesta porosta" ja "keskenoppineesta".
Kun poro nousee pystyyn takajaloilleen ja potkii etujaloillaan, sanotaan: koparoipi, "koparalla löi!"
Taluu. Taluu hyvin, taluu huonosti = antaa taluttaa itseään hihnasta mieluusti tai vastahakoisesti. "Sitkas talumaan."
Pitkältikö porolla päivässä pääsee?
Suomussalmella ja Hyrynsalmella pidetään jo maan mainiona ajokasta, jolla pääsee 10 peninkulmaa päivässä, mutta Lapissa, jossa maisemat, kelit ja pakkaset ovat ajolle edullisemmat ja jossa ennenkaikkea älytään poroa oikein hoitaa, on tämän vertainen ennätys lastenleikkiä. Siellä esimerkiksi Kittilän ja Kolarin välillä, kun tahdotaan tuoda 7 pulloa konjakkia pulkan keulassa, kuuluu 14 peninkulmaa olevan poron tavallinen päivätaksa. Valioporoilla taitaa päästä 18:kin peninkulmaa päivässä. Mene tiedä, onko taru, kun joskus huhutaan 20:sta peninkulmasta?
Yhtenä syynä, miksi Kajaanin kihlakunnassa ei kehity kovamenoisia ja kestäviä ajokkaita, lienee se että poromiehet eivät, kuten Lapissa, ole kyllin tarkkaavaisia porojen virtsanheitto-tarpeen suhteen, vaan useimmat porot ovat jo opetusaikanaan ajetut "ummelle". Lappalainen kuuluu heti työntävän puukon ummelle-ajetun poron kulkkuun pitäen sellaista kelvottomana. [Nimismies Armid Sandbergin tiedonannon mukaan.] Sentähden on tärkeätä että porolla-ajaja määrätyn ajan kuluttua muistaa hiukkasen seisattaa ajokastaan, "annetaan puhaltaa!"
Poron ruokia.
Jäkälä.
Naava. (Kuusen parta, harvoin koivun.) Korteheinä, karvakorte, raate y.m.s. Lehdet (raidan ja haavan).
Leipä. (Taikinaa, apetta, "kopottia" syöttämällä saa sen opetetuksi leivälle.)
Suolaa nuolee poro mielellään.
Jäkälä-läjiä, jotka kootaan syksyisin ja puristetaan riukujen väliin, sanotaan pantioiksi eli paakuiksi. Myös puhutaan tukuista ja paikoin laitosista ("lallonen" = risuhavujen päälle ilman sivupiikkejä kerätty jäkäläläjä). Yleinen nimitys on pantio. Yhtä ajoporoa varten varataan talveksi (marras- ja joulukuulta huhtikuun loppuun) noin 50—70 pantiota, riippuen siitä minkä kokoisia pantiot ovat.
Lapin puolessa puhutaan enimäkseen vain jäkälä-limpusta. Siellähän ajokkaat tavallisesti itse saavat kaivaa ruokansa lumen alta.
Poron äänteleminen.
Kun emäporot ääntelevät vasoilleen, niin sitä sanotaan röhkämiseksi (vaajin röhkää vasalleen).
Lapin puolessa sitä sanotaan roukumiseksi. Kun härät toisilleen ääntelevät, niin sitä sanotaan örskymiseksi ("örskyntä kuuluu!").
Lapissa sanotaan kiima-aikaa rykimis-ajaksi, — "poro rykii".
Maanittelusana poroille on kali-kali-kali!
Peltoonvetohuuto, tuo juhlallinen, pitkä, villi ja samalla rauhoittava poromiesten huuto on ooa-ooa-ooa!
Lienee myös erityinen "kusetussanansa".
Sekasanoja poromiehen sanakirjasta:
Suopunki.
Permo (Lapin puol. kurmu).
Peura ja pulkka.
Juhlaruno toisilla Poropäivillä Hyrynsalmen Toivolassa 14 p. helmik. 1913.
Taipalet pitkät Pohjolan mailla!
Paljon, ah paljon me oommehan vailla…
Mutta kun mieleemme peura muistuu,
Silloin, kas kummaa, surumme suistuu:
Peura ja pulkka
Ne aarteeni on!
Niitä jos ei —
Olen onneton:
Peura mun tenhoni,
Pulkka mun venhoni,
Soutelen, soutelen tähtien alla,
Ei mua säikytä tuisku, ei halla.
Taajojen taivalten huurteinen mies,
Missä on kotisi lämpöinen lies?
Kysy mun poroltani, pitkäkö matkas?
Ken sinut pelasti, taipales katkas?
Pulkka ja peura —
Ainainen seura.
Orheista oivin, oi jumalten työ,
Olkoon pakkanen, olkoon yö:
Kultaiset sarvet taivasta leikkaa,
Korpien kummuilla poijat ne keikkaa:
Pulkka ja peura —
Ainainen seura.
Huuto se kuuluvi: hip hop hei!
Ja korven ranta niin kaikaa;
Sa tutkit, sa katsot, vaan mitään ei
Näy silmiisi kotvaan aikaan;
Mut äkkiä outoa kalskantaa,
Kilikellojen, tiukujen helskäntää
Sun korviisi korvesta raikaa —
Ja niinkuin salama leimuten lyö
Jo vilahtaa kankaalla villi vyö
Ja sarvia sivutse vilskaa!
Ja kulkuset kilvassa kilskaa!
Ja peuraa kuin ratsua: uhkuen, puhkuen,
Miestä kuin metsää: hehkuen, hihkuen
Korskasti ohitse karkaa;
Viel vilahtaa punaista sarkaa —
Ja sitten taas kaikki pois haipuu
Ja kinokset unihin vaipuu.
Minnekkä vaatimet matkasta jäi?
Hiisikö hirvahat villitsi näin?
Naisemme nauraen hihnoja huiskaa,
Taljoilla sitten ne taikoja kuiskaa:
Pulkka ja peura —
Ainainen seura.
Tämä Pohjolan talvi on leikkimme vaan,
Se meitähän varten lie luotu,
Elon kohtalo pettääpi toisinaan,
Ei onni oo orjille suotu;
Mut ei petä peura, härkä ei jätä,
Hyppää pulkkaan, ei ole hätää,
Heija heleija!
Taas mennään helei!
Ja vauhti se vinha
Sun murheesi vei;
Kuka sukkelin ois,
Sill' ikävä pois —
Silt' iäti ikävä pois!
Sun kiittele luojaas, mies Pohjolan sie,
Ett' ystävä sullakin on;
Niinkauvan kun peura sun peikkosi lie
— Et vaivu sä varjohon!
Mut noita jos ei
Sitä pulkkaa ja peuraa:
Sä iäti kaipaat
Armasta seuraa:
Sun porosi pulkkaa! —
Ja tolvaa ja nulkkaa! —
Ja hirmuista laukkaa! —
Ja pakkasten paukkaa! —
Ja kiertoa huimaa! —
Ja tuprua tuimaa! —
Ja koparan lyöntiä! —
Sarvien työntiä! —
Puskua — jyskyä — jyrinää!
Ja härkäsi myrinää…
On Tapion taikoja temmellys tää,
Sinipiikojen kieppua korpi ja jää;
Porotiuku kun soi ja härkämme lentää,
Esi-isien henget kanssamme entää,
Kuvat muinaiset kangastaa, —
Oi kultaisten sarvien maa!
Ei ruusuja Pohjolan hanget ne tuoksu,
Ei lainehet lämpöiset rantoja lyö,
Mut kaunis on katsoa petrojen juoksu,
Kun välkkyvi taivaalla Väinämön vyö!
Ja hiippamme huikeat, punaiset nuo
Ne riemua raikasta luontohon luo,
Lumiholvit hopeissa häilyy!
Ja kuutamo kunnailla päilyy! —
Peura ja pulkka!
Peura ja pulkka
Ne aarteeni on!
Niitä jos ei —
Olen onneton:
Peura mun tenhoni,
Pulkka mun venhoni,
Soutelen, soutelen tähtien alla,
Ei mua säikytä tuisku, ei halla.