III.
Meitä oli Hallan tanhualla koolla vähintään 60 porolla-ajajaa täysine tamineineen, joista yli puolensataa oli pulkkahoitoa. Mahdoton oli ajossa oltaessa saada kaikkia yhtähaavaa valokuvatuiksi. Lisäksi lumisade teki häiriötä. Mutta se ei voinut estää porokatselmusta, jonka suoritti kolmihenkinen lautakunta koettaen arvioida ajoporoa kaikkine vehkeineen. Ei ole tässä oikea paikka kehumisiin, keiden kellokkaat ja pulkat saivat tunnustuksen. Mainittakoon vain että tunnustuksen vertausesineeksi olimme keksineet erityiset kansalliset merkit, sorvatut pienet pallot, jotka ripustettiin poronsarviin. Varsinaisia kilpa-ajoja emme näillä ensimäisillä poropäivillä tahtoneet järjestää, juhlamme kun oli tarkoitettu enemmän aatteelliseksi tutustumistilaisuudeksi.
Päivän hämärtäessä taas kaikki kerääntyivät juhlapirttiin, sillä päänumero, juhlapäivälliset, oli käsillä. Lamput sytytettiin, piirit lakkasivat pyörimästä, mutta laulut yhä kajahtelivat. Kaikkien silmät kääntyivät milloin kalakukkoihin, leipäpinoihin ja poronpaisteihin pirtin pitkällä pöydällä, milloin taas siihen kolmatta metriä pitkään ja noin metrin levyiseen ruokaseteliin, joka oli ripustettu pöydän yläpuolelle.
Se oli kai mailman kansallisimpia ruokaseteleitä: siihen oli maalattu poro-ajaja kaikissa mahdollisissa vaiheissaan ja se vilisi täynnänsä isien sananlaskuja: tietysti oli se laadittu yliperäläisten "ranskanmurteella".